Istuskelen juuri mieheni perheen mökkiterassilla. Aleksi myllää takapihan kasvimaata, linnut laulaa ja kerrankin paistaa aurinko. Eilen tällä samaisella terassilla oli kevyt lumipeite. Tuntuu, että kesä on vähän myöhässä tänä vuonna, mutta annettakoon se sille anteeksi. Tästä kesästä on muutenkin tulossa hullunkurinen. Suurin osa menoista siirretty, festarit peruttu. Kesäkalenterini yleensä tupaten täynnä olevat viikonloput näyttävät tyhjiltä ja se tuntuu oudolla tavalla ihanalta. Uumoilen, että tästä kesästä tulee kunnon rento mökkikesä (jos mökeillä olo vain on sallittua). Olisiko kerrankin aikaa vain olla? Opettaisiko tämä kesä vihdoin minulle sen, että ei tarvitse tanssia kaikkia festareita, ottaa jokaista työprojektia tai ruksailla aina juhalkutsujen rsvp -kohtaan kyllä osallistun mielelläni. 

 

 

Edellinen kesä oli tapahtumarikas ja upea. Se sopi siihen kesään ja sitä suuremmalla syyllä voin kai hyvillä mielin hidastaa tahtia ja vain olla. Voisin täyttää kesäkalenterin samantyyppisillä viikonloppuhommalla, kuin tämäkin viikonloppu on ollut:
kosteita löylyjä, viileitä järvipulahduksia, savustettua kalaa, lautapelejä, uusia perunoita, ulkourheilua ja kasa kirjoja. 

 

 

Kuvat kertokoon enemmän kuin nämä pari lausetta, jotka ajattelin tähän kirjoitella 🙂

Suomen purjehdusloma oli älyttömän ihana, rentouttava ja jälleen yksi täydellinen tapa paremmin tähän kauniseen Suomeen tutustua. Maarianhamina, Utö, Kökar, Rödhamn, Jurmo ja Hanko – olivat ehkä tämän reissun lempparipysähdyksiä. Miltei jokaisessa paikassa käytiin satamassa saunomassa, uimassa ja kalastamassa. Ehkä kävelemässä luontopolkuja, syömässä porkkanakakkua tai silittelemässä lampaita. Jurmossa juostiin pakoon myös lehmiä, jotka tupsahtivat eteemme vihaisen oloisina luontopolulla. Ylämaankarja isoine sarvineen juoksemassa sinua kohti on aika pelottavaa, voin kertoa. 

Viihdyn veneessä. Rakastan kokkailla sen pienessä keikkuvassa keittiössä, sitoa fendereitä ja opetella tuhannen kerran solmuja, vain unohtaakseni ne heti. On ihanaa rantautua uuteen saareen ja käydä tutkiskelemassa sen antimia, tai vaihtoehtoisesti viettää koko päivä veneellä lukien kirjaa, pelaten uunoa, tai yatzya. Olisin hyvin voinut olla vielä toisen viikon, mutta onneksi uusi purjehdusmatka on jo horisontissa – enää muutama kuukausi niin on purjeet taas mastossa, mutta tällä kertaa kohteena onkin Kreikka 🙂 

 

 

Huomenta Utön vierassatamasta. Istun yksin aamuauringossa veneen kannella, luen kirjaa ja juon pikakahvia. Nukahdin hyttiimme eilen jo luultavasti ennen kahdeksaa ja siksi olen nyt ensimmäisenä jalkeilla. 

Hassua miten hyvin pienessä hytissä voikaan nukkua. Joka yö yli kymmenen tuntia ja vaikka aamulla selkää särkee – luultavasti ihan jo sekin, että olen maannut paikoillani ennätyspitkiä aikoja, mutta myös hytin kovan patjan takia – on olo silti aamulla levännyt ja harvinaisen raukea.
Ehkä se on veneen hellä keinuminen tai runkoon liplattava aalto. Hytissä nukkuminen kuulostaa vähän siltä kun painaa korvansa vasten jonkun vatsaa ja mahasta kuuluu kaikenlaista hassua. 

Olemme olleet purjehtimassa vasta neljä päivää, mutta tuo aika tuntuu pikemminkin viikolta. Hyvällä tavalla. Sitä menettää täysin ajankulun täällä. En tiedä mikä viikonpäivä on, enkä oikein koskaan katso kelloa.
Ollaan vain seilailtu satamasta satamaan, kalasteltu, kokkailtu itse pyydettyä kalaa, luettu kirjaa, pelailtu pelejä ja mikä hauskinta, ollaan laulettu kitaran soiton tahtiin lauluja käyttäen meidän purjehdusporukan whatsapp -ryhmän viestejä sanoituksina. (Kalevauva.fi:stä tietty Inspiroituneena).

 

Sellaista täällä. Aivot on jätetty jonnekin stamanarikkaan, nautittu vain hetkestä, merestä ja saaristomaisemista.