Aika harvoin minulla on vaatekaapissa mitään täysin käyttämättömiä vaatteita, mutta tämä mekko oli pitkään poikkeus henkarissa. Ihan vain sen takia, että olin sen joskus nähdessäni päättänyt, että joku päivä vielä tanssahtelen sen päällä Espanjassa.

Tiedättehän niitä vaatekappaleita mille ei kovin helposti löydy käyttötarkoitusta, mutta mitä ei raaski heittää poiskaan? Sitä samaista vaatetta hypistellessä kirppariurakan edessä ja mietitään aina samoja lausahduksia ”tämä voi toimia keväällä villaneuleen kanssa, mitä jos tulevaisuudessa tulee teemabileet, missä jokaisen on oltava olla flamencotanssija, tai mitä jos lähden sittenkin vielä Espanjaan – varmasti harmittaa jos en voikaan ottaa juuri sinne sopivaa Espanjatar-mekkoa.

No, tämä kyseinen espanjatar pääsi nopeammin ulos kaapista kun osasin kuvitella.
Tai mistä sitä tietää, ehkäpä juuri siksi, että olin jo sinne haaveissani matkaamassa ja mekkokin valmiina kaapissa. Sitähän sanotaan vetävänsä puoleensa ajatuksiensa kaltaisia asioita?
Eli jos kokeilen täyttää ajatukseni ja kaappini hulahula-hameilla, olenko pian Havaijilla?

 

Okei, ehkä poikkean nyt taas hieman aiheesta. Pointtini oli kai se, että onneksi säilytin tätä mekkoa kaapissa. Yllättäen kun sainkin kutsun kivalle työreissulle Espanjaan ja ehdinpähän mekko päällä pyörähdellä Madridin keskuspuiston valoa tulvivassa kristallipalatsissa. Siellä se mielestäni vasta pääsikin oikeuksiinsa ja Kira sai vangittua siitä todella kivoja kuvia 🙂

 

 

Dress – Somedays Lovin
Shoes – Zara
Photos:
Kira Kosonen / Edit by me
Location: Palacio de Cristal / Madrid 

Jos jotain olen oppinut Barcelonan reissuita on se, että hyvää hinta/laatusuhde –hotellia on vaikea löytää, parhaimmat ravintolat ovat kaukana turistialueista ja kaupunki on pullollaan taskuvarkaita.

 

Barcelona hotelliHotel Granados 83 & Rooma Mate Pau
Tällä kertaa asuimme tyylikkäässä Granados 83 hotellissa L’Eixample alueella. Lähellä paljon hyviä ravintoloita, katolla terassi uima-altaineen ja huoneet todella kivoja omilla parvekkeilla.
Vuonna 2013 yövyin ystäväni kanssa ihan keskustassa sijaitsevassa modernissa Room Mate Pau –hotelissa, mistä jäi myös todella positiiviset fiilikset. Kuten sanoin, hyvää hotellia on välillä vaikea löytää ja n. kuudesta Barcelonareissusta vain nämä kaksi hotellia ovat olleet kohdallani onnistuneita valintoja.
Room Mate Pau:n hinnat nyt n. 150€ yö ja Granados n. 240€ yö

 

RavintolaAlba Granados
Granados 83 hotellin lähellä Alba Granados -ravintola oli myöhäisen saapumisen jälkeen hyvä valinta. Söin pitkästä aikaa pihvin ja se oli suussa sulava. Listalta sai kattavasti myös tapaksia ja muita annoksia.


 

Tekemistä – Viinitilat Anna Codorniu
Barcelonassa riittää nähtävää, mutta täysin uutena kokemuksena pääsin vihdoin vierailemaan myös hieman kaupungin ulkopuolella viinitiloilla. Anna Codorniun vieraina, vietimme kokonaisen päivän Annan tilalla n. reilu 30 min matkan päässä keskustasta. Ehdottomasti yksi reissun hauskimpia päiviä. Lisää siitä täällä.
Tälle tilalle pääsee kätevästi myös junalla ja viinikiertueen hintakaan ei ole päätähuimaava. N. 12€ per aikuinen.

 

Ravintola Bellavista del jardín del norte
Toisena päivänä testasimme hullunkurisella sisustuksella varustetun jalkapallolegendan Messin melko uudehkon Bellavista ravintolan. Paikka oli kuulemamme mukaan todella suosittu, mutta pakko myöntää, että muutamalta tapasannokselta olisin odottanut enemmän makuja.
Jälkiruokana velvet cake oli kyllä ehkä parasta vähään aikaan saamaani kakkua. (Onneksi meillä oli treenihaasteemme puolessa välissä juuri sopivasti luvallinen ”cheat day” ja mussutimmekin Kiran kanssa kakkuja ihan onnemme kukkuloilla).

 

Junamatka BCN – MADRID
Kirjoittelinkin jo aiemmin täällä, miten kätevästi Barcelonan maisemat vaihtuivat Madridiin junalla.
Espanjan kattavaa ja modernia rataverkostoa kannattaa siis hyödyntää. Nopeaa ja halpaa.

 

BrunssiDomo eurobuilding Anna Brunch
Madridissa saavuimme suoraan NH hotelliketjun Domon Anna Codorniu brunssipöytään. Tässä kohtaa oli pakko käyttää taas Cheat day –korttia, nimittäin brunssi kesti kolme tuntia ja pöytää tuotiin kakkuja, sushia, ostereita, leikkeleitä, croketteja, munakkaita, hamppareita, friteerattuja katkaraputikkuja, jälkiruoka ym. Aika taivaalliset ruokaöverit. 
 

 

Hotelli Madridissa – Melia Galgos
Asuimme melko isossa Melia Galgos hotellissa. Peruskivat huoneet ja ihana aamupala.
Hyvä sijainti ja lähellä monia metroasemia.

Nähtävää – El Retiro Keskuspuisto
Vapaapäivänämme kävimme Madridin keskuspuistossa. Ihan mielettömän kaunis alue täynnä patsaita, lampia, museoita ja mm. Kaunis lasinen rakennus, eli Palacio de Cristal.

 

 

TerveyskahvilaPumb Green
Puiston jälkeen kävelimme vieressä Salamanca alueella sijaitsevassa BumpGreeniin terveyskahvilassa. Olin lukenut paikasta hyviä arvosteluja ja ne osuivat kyllä ihan oikeaan alkupalojen ja vihermehujen kohdalla, mutta pääruokana ainakin oma peruna/kananmuna/papusalaatti oli hieman liian sinappikastikkeen dominoiva. Muuten todella ihana paikka.
 

Ostoksia
Salamancan alueella on myös paljon luksusliikkeittä ja muita ostosmahdollisuuksia. Me ohitimme ne ja marssimme vain suoraan, minnekäs muuallekaan kuin Zaran lippulaivaliikkeeseen (Calle De Serrano kadulla).

Ravintola – Txirimiri
Viimeinen illallinen Madridissa syötiin La Latina alueen Txirimiri tapasravintolassa.
La Latina aluetta kutsutaan kuulemma ”tapaspaikkojen mekaksi” ja siellä on pieni ravintoloita vieri vieressä.
Edullista hintaluokkaa ja rentoa tunnelmaa oli ainakin Txirimirissä, missä naurettiin vedet silmissä pöydän notkuessa erilaisia tapaslautasia.

 

 

Näiden yllämainittujen lisäksi pyörittiin vielä Madridin muotiviikoilla, mutta muuten ei neljässä päivässä ehditty oikein muuta. Molemmissa kaupungeissahan riittäisi tekemistä, nähtävää ja ravintoloita vaikka millä mitalla, joten aina jää jotain odottamaan seuraavaa kertaa 🙂 

 

Matkan meille tarjosi Anna Codorniu*

 

Jostain syystä sitä ei ollut tullut ajatelleeksi miten kätevästi ja nopeasti Espanjassa voi kaupungista toiseen junalla matkata.
Espanjassa tehokas rataverkosto yhdistää kaikki suurimmat kaupungit toisiinsa nopeilla junayhteyksillä ja vaivatta pääsee kaupungin kesustasta, toisen kaupungin keskustaan. Barcelona, Tarragona, Madrid, Cordoba, Malaga jne.
Riippuen etäisyyksistä liput maksavat alle kympistä, muutamaan kymppiin.

Me otimme sunnuntai-aamuna junan n. klo 09 Barcelonasta ja olimme n. klo 11.30 Madridissa. Lippujen hinnat n. 30€

 

Junissa on ihan oma taikansa. Ei ehkä enää samanlaista vanhanajan veturitunnelmaa, nykyaikaisen modernin suunnittelunsa ja luodin nopeudella kiitävän vauhtinsa takia, mutta ainakin maisemat ikkunoista pysyvät suht samana. Siinä on niin rentouttava istua. Tuijotella pikakelauksella ohi vilahtelevia peltoja ja pieniä kyliä, syödä eväitä ja miettiä millaista arkea elää perheet missäkin taloissa.

Päätepysäkkinä saattaa olla upea vanha asema, missä jättimäinen asemakello koreilee korkealla tornissa, tai modernimpi halli, minkä keskeltä voi löytää vaikka viidakon ja lammikon täynnä kilpikonnia. (Kuten Madridissa).

Olen ollut Barcelonassa lukuisia kertoja ja jälleen kerran mietin, miksi en ole hypännyt junaan ja kierrellyt muita lähellä olevia kaupunkeja? Miksi aina kun suunnittelimme reissua mm. Katalonian rantakaupunkiin Sitgesiin, oltiinkin lopulta niin aikaansaamattomia ja junan ottaminen tuntui muka hankalalta.

Muistutuksena itselleni – tästä lähtien käytän enemmän raiteita.

Tags: