*Matkan tarjosi Norwegian Cruise Line*

 

Tasapainoelimeni on aivan hukassa. Ensin keikuttiin muutama yö myrskytunnelmissa Nowegian Epic aluksella jossain Espanjan aalloissa, jonka jälkeen lähdinkin melko pian pr-matkalle Dohaan ja heti erittäin pomppuiselle aavikkoajelulle pitkin hiekkadyynejä. Voisin sanoa, että nämä seikkailut ovat aiheuttaneet hieman päässä keikkumista. Onneksi tämän jälkeen ei ole enää vähään aikaan reissuja tiedossa. Aion pystellä vakaasti tasaisen ja vankan maan kamaralla. 

Mutta, kurkataan vielä pikaisesti Palmaan ja viimeiseen postaukseen tältä laivareissulta. Onneksi sain (muihin ryhmässä olleisiin verrattuna) hyvin laivan keikkumisesta huolimatta nukuttua. Hollantilainen tyttö pelkäsi niin paljon ettei saanut kuulemma ollenkaan unta. Toinen tyttö Saksasta kertoi, että oli joutunut sisustamaan hyttinsä täysin uudestaan koska laivan keikkuminen aiheutti niin kovaa mekkalaa huonekaluissa. Kuulemma henkarit kolisivat kaapissa, vessan liukuovi paiskoutui auki ja kiinni, sekä matkalaukku valui edes takas huoneen lattialla. 

Aamulla kaikki ryömivät hyteistään unisina ja päättivät osallistua ryhmäkierrokselle La Granja museoon, vaikka vapaa kiertely Palman keskustassakin olisi ollut vaihtoehtona. Minäkin hyppäsin ryhmäbussiin ja olin iloinen, että menin mukaan. Tykkäsin paljon Esporlesin kylässä La Reservan lähellä sijaitseva La Granjasta. Todella kaunis iso kartanoalue. Aikoinaan kartanosda asui rikasd maalaisperhe, nykyään siellä toimii museo, jossa pääsee tutustumaan sata vuotta sitten elettyyn mallorcalaisten elämään.

Tilalla on eläimiä, vesiputouksia, historiaa, ravintola ja mikä parasta aivan ihanan gift shop, jossa saa maistella kaikenmaailman herkkuja juustoista leivoksiin. Ostin mukaan oliiveja, öljyä ja kurpitsahilloa. Niin hyviä!

 

Harmi, etten ehtinyt nähdä Palmaa muuten kuin vilauksia bussin ikkunasta. Vaikutti kivalta paikalta. Tuli jopa vähän mieleen että se oli kuin pikkuBarcelona.

Tags:

Follow my blog with Bloglovin

 

7 tyttöä, 4 aurinkoista päivää Espanjassa. Täällä kirjoittelee yksi väsynyt, mutta niin onnellinen tyttö, jonka mielestä tämä reissu ei olisi voinut yhtään paremmin onnistua. Olen jo muutamaan otteeseen alkanut itsekseni naureskelemaan ties missä kassajonossa kun tulee flashbackeja meidän viikonlopusta. Ihan parhaita muistoja.

Kameraa en kantanut kertaakaan mukana, mutta vilautetaan meidän matkaa vähän puhelimen kuvarullan kautta 🙂

  1. Kyllähän nyt kun kerran Espanjassa oltiin, niin piti käydä kurkkaamassa Zaran ja Mangon valikoima. Näitä Espanjalaisia jättiketjuja puolivahingossa tuettiin raahaamalla kassalle yllänäkyvä valkoinen mekko ja kesälaukku.
  2. Rantaravintolan salaatissa oli mangoa ja avokadoa. Ihana yhdistelmä! Pitää kokeilla myös kotona.
  3. Tiedättekö mikä outo drinkki on mielestäni ihan mielettömän hyvä? Bloody Mary. Ihan mummelina join niitä rannalla ja söin kylkeen monta kipollista oliiveja.
  4. ..minkä jälkeen päätin ottaa peräti kaksi rantahierontaa. Sanoin kymmeniä kertoja ääneen tytöille, että parempaa rantapäivää ei voisi olla.

  1. Puerto Banuksen kaunista rantakatua tutkailemassa. Täällä oli juuri ollut jotkut brittituristi-painoitteiset juhlat, enkä ehkä koskaan ole nähnyt niin paljon piukkoja uikkareita, stringejä ja peppuimplantteja.
  2. Tämän pikkulaukun perään tuli ennätysmäärä kyselyjä Instagramin puolella. Se on H&M:stä, mutta vissiin aika loppu jo varastosta. Löysin viime viikolla viimeisen kappaleen mallinuken olalta.
  3. Tarpeeksi palloja ja pilkkuja? Täydellisesti istuvat pallobikinit löytyi juuri ennen reissua Gina Tricotista.
  4. Malagan rantakatu. Näitä maisemia sai ihailla suoraan asuntomme parvekkeelta.

  1. Puistokävelyllä ruusupuutarhassa. (Pilkkumekko Ellos Joelle mallistoa).
  2. Malagan vanhakaupunki oli ihana. Olisipa ollut enemmän aikaa sitä tutkia, mutta me makoiltiin mieluummin lähes kaikki luppoaika rannalla.
  3. 102875 kertaa skool <3

 

  1. Nikki Beach ja sunnuntaibileet.
    Pähkäilin pitkään ”uskallanko” laittaa tuota uikkaria. Tykkään paljon tuollaisista korkeista malleista, mutta en ole tottunut käyttämään sellaisia. Pelkoni tosin osoittautui hyvinkin turhaksi, nimittäin tuolla oli näkyi mitä paljastavimpia rantavaatteita ja meidän porukka oli lähes ylipukeutuneita muihin verrattuna 😀
  2. Tilasimme sunbedillemme jättimäisen sushiveneen, mistä jokainen rulla maistui lähes taivaalliselta. Vene oli hintava (niin kuin kaikki Nikki Beachilla), mutta onneksi summa oli seitsemän kesken jaettavissa.
  3. Lähes 10 tuntia tuli tuona päivänä Nikki Beachillä tanssittua ja juhlittua. Ehdottomasti yksi hauskimmista sunnuntaista.
  4. Mahtava loma ansaitsee osakseen ruhtinaallisen palkintogaalan. Viimeisellä illallisella leikkimielisesti keksittiin lomastamme erilaisia positiivisia kategorioita ja äänestimme kuka on loistanut eniten milläkin osa-alueella. Eniten pisteitä kaikista kategorioista saanut voitti upean Malaga-galaksi palkinnon (eli rihkamakaupasta ostetun kruunun).Kaikkea sitä keksii 😀 Kiitos tytöt huikeasta reissusta <3
Tags:

 

Polka Dot printti oli aluksi sellainen mistä ajattelin, etten innostu, mutta katsokaa nyt kuka taas kipitti pitkin Espanjan katuja ihan Dalmantialaisena.
Talvella kuosia ei ole ehkä ihan niin helppo käyttää ja yhdistellä, mutta veikkaan, että kesällä on pallot ja pilkut ihan irti 🙂

Mutta, palloista viis, nimittäin tänään minä olen ihan irti. Paras ystäväni Saara tulee miehensä kanssa Suomeen Etelä-Afrikasta neljäksi päivää ja tuosta ajasta pitää ottaa kaikki.. irti!
Juhlitaan vähän Saaran miehen syntymäpäiviä ja yritetään saada Afrikan vieraille helmikuisesta Helsingistä jotain – viljelenkö tätä sana kenties liikaa? Irti.

 

Irti, irti, irti. Niin ikävä ollu tätä paria.
Nyt on mentävä. Ihanaa sunnuntaita <3

 

 

Leather jacket – Zara
T-shirt – Zara
Skirt – H&M (coming soon!) similar HERE*)
Shoes – H&M
Sunglasses – Céline (HERE*)
Bag – Chanel
Photos: Mona Salminen