ESPANJATAR ULOS KAAPISTA

 

Aika harvoin minulla on vaatekaapissa mitään täysin käyttämättömiä vaatteita, mutta tämä mekko oli pitkään poikkeus henkarissa. Ihan vain sen takia, että olin sen joskus nähdessäni päättänyt, että joku päivä vielä tanssahtelen sen päällä Espanjassa.

Tiedättehän niitä vaatekappaleita mille ei kovin helposti löydy käyttötarkoitusta, mutta mitä ei raaski heittää poiskaan? Sitä samaista vaatetta hypistellessä kirppariurakan edessä ja mietitään aina samoja lausahduksia ”tämä voi toimia keväällä villaneuleen kanssa, mitä jos tulevaisuudessa tulee teemabileet, missä jokaisen on oltava olla flamencotanssija, tai mitä jos lähden sittenkin vielä Espanjaan – varmasti harmittaa jos en voikaan ottaa juuri sinne sopivaa Espanjatar-mekkoa.

No, tämä kyseinen espanjatar pääsi nopeammin ulos kaapista kun osasin kuvitella.
Tai mistä sitä tietää, ehkäpä juuri siksi, että olin jo sinne haaveissani matkaamassa ja mekkokin valmiina kaapissa. Sitähän sanotaan vetävänsä puoleensa ajatuksiensa kaltaisia asioita?
Eli jos kokeilen täyttää ajatukseni ja kaappini hulahula-hameilla, olenko pian Havaijilla?

 

Okei, ehkä poikkean nyt taas hieman aiheesta. Pointtini oli kai se, että onneksi säilytin tätä mekkoa kaapissa. Yllättäen kun sainkin kutsun kivalle työreissulle Espanjaan ja ehdinpähän mekko päällä pyörähdellä Madridin keskuspuiston valoa tulvivassa kristallipalatsissa. Siellä se mielestäni vasta pääsikin oikeuksiinsa ja Kira sai vangittua siitä todella kivoja kuvia 🙂

 

 

Dress – Somedays Lovin
Shoes – Zara
Photos:
Kira Kosonen / Edit by me
Location: Palacio de Cristal / Madrid 

6 Comments
  • Marianne
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau miten upea look! 

    xx

    http://mariannelle.com

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos <3 <3 <3

  • Suvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vau! Aivan mieletön mekko, mulle samanlainen! Onhan minua espanjalaiseksi joskus luultukin XD Niin ja lappalaiseksikin. Miltä lappalainen näyttää 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Haha, itsekin olen kuullut veikkauksia itsestäni vaikka miltä mantereelta 😀 Lappalainen espanjatar-mekossa olisi varmasti myös kyllä upea!

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kävisit kyllä espanjattaresta!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Otan isona kohteliaisuutena, kiitos 🙂 🙂

Post A Comment