Kaupallinen yhteistyö: Wella Invigo

 

Jonkin aikaa sitten kerroin teille mystisestä hiustenlähtökaudesta. Uskoisin hiustenlähdön lopulta johtuneen huonossa kunnossa olevasta päänahasta ja se laittoi minut väkisinkin selkä seinää vasten hiusteni hyvinvoinnin kanssa. Hiuspohjani on aina ollut vaikea ja olen laiminlyönyt sitä aikalailla.
Pitäisi aina muistaa tämä; päänahka on myös ihoa ja se osaa oikukas – ihan niin kuin iho myös muualla. Joskus jopa aika haastava. Oma päänahkani ainakin vaatii paljon huomiota, mutta kenellä riittää tähän kaikkeen aika? Kasvojenkin hoidossa tuntuu olevan jo aika iso homma ja välillä hiusten perus shampoopesukin tuntuu sen verran isolta missiolta, että ennen kuin huomaakaan on kaksi päivää sitten hiuksiin suihkutetun lakan/kuivashampoon ja ties minkä mönjän annettu siellä päänahassa muhia ja tehdä tuhoja.
Olisitko pesemättä kasvojasi kahteen päivään, jos olisit suihkuttanut siihen ihoa tukkivia kemikaaleja lakan ja erilaisten suihkeiden muodossa? Tuskinpa.

Joillakin päänahka ei tosin ole moksiskaan, mutta herkkähiuspohjaisen pitää antaa päänahalle melkeimpä yhtä paljon huomiota kuin kasvoille.
Oma päänahkaraukka ainakin kun reagoi milloin rasvoittumalla, milloin kuivumalla ja nyt viimeisimpänä tiputtamalla pois tupottain hiuksia. Latvat heiluvat kaksihaaraisina ja kuivina siellä jossain mukana koittaen selvitä päänahan itkupotkuraivareista.

Onneksi tilanne on nyt saatu rahoitettua ja ollaan suht stabiililla pohjalla, mutta välttyäksemme seuraavalta draamalta ajattelin, että on vihdoin aika valita hiuksilleni uudet tuotteet ammattilaisen kanssa.

Kävin Wella-kampaajalla ja kerroin heti alkuun, etten halunnut mitään liian monimutkaista sarjaa. Toisin sanoen hienoja putiloita ja hoitovaiheita joita voisin kuitenkin vain laiminlyödä ja unohdella. Halusin helppoa, tehokasta ja nopeaa hoitoa pitämään päänahkani hyvinvoivana ja latvat kiiltävinä ja vahvoina.

 

Estradille astui pelastavana ritarina Wella Professionalsin uusi INVIGO-hiustenhoitolinja. Runsaasti vitamiineja ja luonnollisia raaka-aineita sisältävä hiustenhoitolinja lupaa elvyttää hiukset välittömästi ja antaa tehokkaita tuloksia pienellä vaivalla. Kuulostaa tällaiselle laiminlyöjälle unelmasarjalta.

Sarja sisältää viisi tuotekokoelmaa, jotka koostuvat hoito- ja muotoilutuotteista:
Blonde Reharge
Color Brilliance
Nutri-Enerich
Volume Boost,
sekä suosikkini Balance.

Näiden lisäksi on saatavilla myös kolme kampaamohoitoa:
BRILLIANCE BOOSTER lisää yltäkylläistä väriloistoa,
NUTRI BOOSTER elvyttää kuivat ja tylsät hiukset
ja VOLUME BOOSTER tuo hiuksiin runsautta ja joustavuutta.

Sain kampaajalta sekoituksen Balance hoitosarjaa, sekä kampaamohoitona ripauksen volume Boosteria. Nautin myös mitä ihanimman akupunktiohieronnan, ja jos päänahkani osaisi puhua se olisi luultavasti ylistänyt tätä hoitoa.

Käykää ihmeessä varaamassa Invigo-hoitoaika Wella-kampaamoon jos sellaiseen on tarvetta, hoidon aikana saa paljon hyviä vinkkejä, sekä ah hieronnan pesupaikalla – muutoin tuotteita löytyy Wella-kampaamoiden lisäksi hyvin varustelluista tavarataloista.

 

 

Omassa suihkukaapissa seisoskelee tällä hetkellä tuo vaaleansininen Balance-tuotesarja. Hiuspohjaa rauhoittava hajusteeton shampoo, sekä Senso Calm –hoitomaski ovat jo heti suosikkeja! Sarjan luvattu nopea teho tuntuu olevan totta. Ei turhaa kikkailua, mutta näkyviä tuloksia. Jatkan testailuja ja pidän teidät ajan tasalla 🙂

 

Photos: Mona Salminen

Top – Nelly
Skirt – Samsoe & Samsoe
Shoes & Bag – Mango

Tags:

 

Hihkaisin täällä jokunen aika sitten ohimennen kärsiväni hiustenlähdöstä.

Tilanne on nyt jo rauhoittunut, mutta tuona hiustenlähtöaikana hiuksia valui suihkussa lattiakaivoon sellaisia määriä, että tukoksesta tuli kylppäriin tulva ja harjaamisen jälkeen näytti siltä kun hiusharjallani olisi harjoitettu villan karstausta.
Pahinta oli herätä aamuisin ja nähdä valkoisella tyynyliinalla lojuvan kokonaisen kerroksen verran hiuksia. Teki mieli noukkia ne yksitellen talteen ja takaisin päähän liimata.

En usko, että kenellekään hiustenlähtö on mitenkään mieluisa asia, mutta koitin olla stressaamatta – epäilin nimittäin juurikin stressin olevan suurin syy hiuskatooni, enkä halunnut antaa päänahalleni enää yhtäkään lisäsyytä tiputella pois näitä naisille niin kallisarvoisia karvoja.

 

Pahimpana kautena yritin lohduttaa itseäni kaikenmaailman päähieronta lupauksilla ”nyt on kerrankin hyvä syy käydä rentouttavissa päähieronnoissa. Se poistaa stressiä ja hieronta vilkastuttaa päänahan verenkiertoa”. Näin itseni loikoilemassa kerran viikossa lähihoitolassa, vaikka oikeasti tiesin, etten raaskisi missään sarjahieronnoissa kuitenkaan makoilla.

Kampaajani sanoi, että ehkä se minulla on vain hiustenlähtökausi, mutta kun rajua hiustenlähtöä oli kulunut jo yli kuukausi, tuntui enemminkin siltä kun olisin karistamassa pois kokonaista talviturkkia.

Kaiken kaikkiaan pahinta hiustenlähtöä kesti n. kolme kuukautta. Jossain vaiheessa luovuin kokonaan hiuslakasta ja muista muotoilutuotteista – ne tukkivat päänahkani ihoa ja hiusten kuntohan perustuu päänahan hyvinvointiin. Pesin hiukset Cutrinin Bio+ hiustenlähtöshampoolla, levittelin päänahkaan System 4 Bio botanical seerumia ja föönasin hiuksiani vain n. joka kymmenes kerta. Tämän lisäksi aloitin kunnon vitamiini + biotiinikuurin, eli söin tuplamäärän vahvoja biotiinikapseleita, join msm-jauhetta ja tankkasin sinkkiä sekä omegakapseleita. Kotona koitin vain naureskella poikaystävälleni, kun matosta piti imuroida hiuksiani tuplateholla.

 

 

Auttoiko joku näistä, ehkä kaikki yhdessä? Päänahkani ainakin rauhoittui huomattavasti kun jätin muotoilutuotteet pois, joten uskon sen olleen myös isossa osassa ”pään paranemista”.
Ehkä kyse oli sittenkin stressin sijaan vain rasittuneen päänahan tukkoutumisesta ja hiustenlähtökauden kombinaatiosta?
En ole vieläkään ihan varma, mutta juuri kun olin varaamassa lääkäriaikaa, huomasin ettei hoitoainetta huuhdellessa nyrkkiin jäänytkään kasa märkiä ja liukkaita hiuksia.
Kun nostin pääni aamulla tyynystä nousivat hiukset mukana, eivätkä jääneet tyynyyn loikoilemaan masentavina.

 

Tiesittekö, että kun ihminen vetää hiustupostaan on normaalia, että käteen jää 1-5 hiusta. Minulla jäi viisikymmentä! Nyt kun tätä kirjoittaessani testasin uudelleen, jäi käteen nolla. Myönnetään, että hiustenlähtö on varmasti moniin muihin vaivoihin verrattuna aika pieni pulma, mutta kyllä tuntuu huojentavalta, ettei tarvitse enää katsoa sitä hiuskatoa ja roikkua hiuskarvan varassa 🙂

 

Onko muilla ollut yhtä mystisiä hiustenlähtöongelmia?

 

(Jutun kuvat eivät liity tapaukseen – kuvat ajalta kun tukka oli vielä noin tuuhea :D)

Tags:

Kaupallinen yhteistyö: Vichy

 

Iho on tunnetusti elimistön uloin ja suurin elin jolla on monta erilaista tehtävää. Iho mm. aistii, säätelee lämpöä, puolustaa ja suojaa. Se taistelee päivittäin useita ulkoisia tekijöitä vastaan ihan nyrkit pystyssä joten mielestäni siitä takaisin huolehtimisen tulisi olla automaattisesti osa arkea. Itselleni terveellinen ruokavalio, veden juonti ja kosteutus ensisijalla.

Ihon kuntoon ja kosteustasapainon horjumiseen vaikuttavat monet eri tekijät: esimerkiksi stressi, veden liian vähäinen juonti tai epäterveellinen ruokavalio. Tupakointi, alkoholi, unen puute. Ulkoiset tekijät, kuten auringon haitalliset säteet, sää- ja lämpötilavaihtelut, huono ilmastointi, kuiva sisäilma, lika ja pöly näkyvät nopeasti ihossa.

Lista on pitkä ja tiedän, että välillä tuntuu, että pitäisi elää pelkästään jossain metsäretriitissä varjossa joogaten ja syöden takapihalta kaivettuja luomukesäkurpitsoja, jotta saisi ihon hehkun maksimoitua, mutta monilla meillä arki on täällä kaupungissa – se on hektistä ja osa meidän elämää. Turha sitä on stressata ja en todellakaan väitä etteikö luomukurpitsan kylkeen olisi enemmän kuin ok välillä syödä se suklaapatukka tai rentoutua viinilasi kourassa. Väitänkin, että tasapaino kunniaan vähän kaikessa.
Huolehdin ulkoisesti ihon kosteudesta, koska tiedän, etten aina muista juoda vettä kunnolla. Jos taas vietän aurinkoloman, muistan hoitaa ihoa ekstrahuolella.

 

 

Kun ihminen nukkuu, iho painaa taas hommia. Päivällä se parhaansa mukaan suojaa ja yöllä taas korjaa päivän aikana syntyneitä vaurioita. Nukkuessa solujen uudistuminen tehostuu, verisuonet laajenevat ja ihon lämpötila kohoaa, jolloin iho on vastaanottavaisempi hoitotuotteiden vaikuttaville aineille. Juuri siksi yöksi iholle on hyvä levittää oikeanlaisia yövoiteita.

 

Kerroin teille tässä postauksessa uudesta suosikistani apteekeista löytyvästä Vichyn Slow Âge –yövoiteesta,
Palauttava geelimäinen yövoide, jossa on innovatiivinen kikka – sama voide toimii myös kasvonaamiona. Varsinkin nyt kun aurinkoiset kelit ovat suosineet meitä, huomaan, että ihoni tykkää näistä naamiohetkistä: levitän voidetta puhtaalle iholle kevyen voidekerroksen ja annan sen olla noin 10 minuuttia kasvoilla, minkä jälkeen hieron voiteen iholle. Ylimääräisen voiteen voi pyyhkiä kasvoilta vanulla.

Iltaisin puolestaan levitän tuotetta puhdistetuille kasvoille seerumin jälkeen. Aamulla iho on kosteutettu ja heleä.
Tuote sisältää muun muassa resveratrolia, antioksidanttista baicalin-juuriuutetta, B3-vitamiinia, sekä Vichyn Thermal Spa-lähdevettä. Vichyn Slow Âge tehostaa siis ihon uusiutumista, vahvistaa, ravitsee ja suojaa ympäristön rasituksilta.

Antaa iholle takaisin sitä, mitä se antaa sinulle 🙂

 

 

Tags: