Kotona on kirkasta 21 huhti

Täällä on valoisaa! Tuijottelin eilen ikkunasta vielä ilta yhdeksän jälkeen ja mietin miten sopivasti kevät saapuikaan ollessani poissa. Lumet on sulanut ja valoa riittää. Ihanaa olla kotona.

Valoisaa ei ollut lentokoneessa lentäessämme yön yli Etelä-Afrikasta Istanbuliin. Olin tunkenut korvatulpat korviini ja silmälaput silmiini. Nukahdin sikeään uneen, mutta heräsin naisen huutoon. Kirkumiseen melkein. Voitte kuvitella sitä sätkyä, kun olin vielä nähnyt unta että olen lento-onnettomuudessa! Repäisin salamannopeasti silmälaput päästäni ja korvatulpat vierivät jonnekin penkkien alle.

Onneksi koneemme lenteli tasaisen varmasti pilvien yllä, mutta sillä naisella oli joku hätä. Jokin kohtaus. Pian kuulutettiin että löytyykö matkustamosta lääkäreitä ja vikkelään tahtiin tämän ammattiryhmän ihmiset riensivätkin apuun. Heitä oli hurjan monta! Mietin että olisinpa itsekin lääkäri.

En koskaan saanut selville mikä naisella oli, mutta pian hän rauhoittui. Hänelle annettiin happea tai jotain (joo minusta selvästi tulisi hyvä lääkäri). Onneksi kaikki oli hyvin.

Seuraavalla lennolla matkustajilla – niillä terveillä – kaikki ei kyllä ollut hyvin. En vain pysty ymmärtämään joidenkin käytöstapoja, tai niiden puutetta. Röyhkeyttä. Vaikka lento oli lyhyt, halusi muuan nainen mm. nukkua lattialla. Ei ottanut kuuleviin korviinsa kun lentoemäntä kertoi sen olevan kiellettyä. Toinen huusi, juoksutti ja käskytti toista lentoemäntää tuomaan hänelle milloin mitäkin ja kolmas ei malttanut odottaa tarjoilun saapuvan omalle kohdalleen joten päätti mennä kärryiltä ottamaan itse mitä ikinä halusikaan.

Niin harva sanoi edes kiitos. Olemme kuitenkin aikuisia ja ei se lentokone sitä mitenkään muuta.