UNELMIEN PESUTUPA 29 touko
Kutsun uutta lempitrenssiäni Gandalf-takiksi. Gandalftakkia on käytetty jo niin paljon, että se alkaa olla aivan likainen ja huoli Gandalfin puhtaana pitämiselle sai minut näkemään viime yönä unta, että löysin uuden asuntoni talosta pesutuvan. Pesutuvassa oli aina kunnon marttakerho meneillään ja siellä oli myös pullantuoksuinen keittiö, saunatilat, suloinen sisäpihapuutarha ja ikivanha keittokirja mihin talon asukkaat olivat kirjoitelleet parhaita reseptejään vuosikymmenien ajan. Olin aivan haltioissani! Vietin pesutuvassa kaiken aikani ja meistä tuli marttakerholaisten kanssa kuulkaa oikein läheisiä.
Siellä me pidettiin tee-iltoja ja joskus istuimme aamuisin puutarhassa juoden kahvia ja hoidellen yrttitarhaa. Kokkailin myös mitä parhaita reseptejä tuosta kirjasta, samalla kun pyykit vain pyörivät koneessa. Viimeisimpänä kokeiluna olin juuri onnistumassa tekemään elämäni parhaita lihapullia kunnes heräsin.
Heräsin ja muistin että minulla ei vieläkään ole omaa pesukonetta, enkä ole onnistunut tekemään elämäni parhaita lihapulliakaan. Olo oli hetken surkea. Totuushan on nimittäin se, että pesen tällä hetkellä pyykkini ystäväni luona ja raahaan ne sitten tänne kotiin yöksi kuivumaan. Minulla ei myöskään ole kuivaustelinettä, ehei koska sehän nyt olisi ihan tylsää. Pyykkejä on paljon kivempi ripustaa ympäri asuntoa, niin että se näyttää siltä kun joku jokin vaatekeräyspiste olisi räjähtänyt asuntooni. Lakanoita ovien päällä, alushousuja roikkuu jokaisesta ovenkahvasta, ruokakomeron päältä riippuu housuja ja yhden paidankin ripustin lamppuun.
Mutta mikäs tässä, puhtaan pyykin tuoksuisessa asunnossa 🙂
Takki Lindex // Paita GinaTricot // Housut BikBok // Kengät Vans // Laukku Céline
Kuvat: Kira Kosonen
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHahaah! Ihanaa, että joku muukin kuivattaa pyykit muualla kuin perinteisissä telineissä! 😀 Ja itsekin harrastan pyykkien pesemistä joko äidin tai isosiskon luona! 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJES! 😀 Hyvä Nella 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinua kiinnostaa näinkin tärkeä kysymys: mitä pesuaineita käytät pyykissäsi? 🙂
Tuoksuttelija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinua kiinnostaa näinkin tärkeä kysymys: mitä pesuainetta käytät pyykissä? 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunApua en edes muista.. Olisiko jotain Omo.. jotain 😀
rilli
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSä oot vähän härö varmaan? Tosi outoja juttuja, mut silti ihan hauskaa luettavaa.
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTodellakin olen 🙂 Vähän härö on välillä ihan hyvä 🙂
Maria
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi Julia Ihana!Sun blogia olen seurannut alusta alkaen ja niin mukava täältä nähdä miten menet eteenpäin elämässäsi!!Varmaan mummona seuraan tätä vielä kun sinä keski-ikäisenä jakelet meille virkkausohjeita ja sämpylänteko-ohjeita(sun pöperöt on ollut aina ihania mitä täällä blogissa olen nähnyt,ei siis epäilystäkään mitä tulevaisuudessa tulee).Minä kaipaan niiiiiin niitä postauksia kun olit rennoimmillasi!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana Maria 🙂
Kiitos ihanasta kommentista ja oi kyllä koitan ehdottomasti keski-ikäisenä vielä jaella pämpylänteko-ohjeita!
Ja mitä rentouteen tulee, niin eiköhän viimeistään kesällä taas olla siellä sitten 🙂
Ihanaa alkukesää ja viikonloppua sinne 🙂
Pauliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHaha! 😀 Gandalf-takki <3 Ihan tolkuttoman hyvä uni, toivottavasti saat pian oman pesukoneen. 😉
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuun🙂 Toivottavasti niin pääsee Gandalf pesuun!
Minna
Posted at 00:00h, 30 marraskuun🙂 🙂
Pyykkiteline ei kerta kaikkiaan sovi kenenkään sisustukseen, joten kävin ikeasta ostamassa vaaterekin ja kasan hengareita. Eipä näytä enää koskaan,että olisi ollut pyykkipäivä 🙂 happy!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEIKÄ! Miten loistava idea! Ihan mahtava 🙂
Nanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPostauksesi ovat vähän menneet huonompaan suuntaan varmaan erosi jälkeen. Postailutahti on hidastunut etkä vaikuta niin onnelliselta Julialta enää. 🙁
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTämä on lifestyle blogi, missä kirjoitan elämästäni, joten tietenkin isot elämänmuutokset näkyy myös hieman täälläkin. Onneksi uuteen elämään on nyt kuitenkin jo vihdoin totuttu ja pääsen kunnolla vauhtiin työnkin kanssa 🙂 Varmasti se vanha Julia on vielä tulossa ja postaustahti vilkkaantumassa 🙂
P
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNää sun jutut saa kyllä hymyilemään aina <3 Ihana asu (ja noi saippuakuplat)!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos, ihana kuulla :):)
Venla
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOon lueskellu blogias pari vuotta ja nauran aina näille sun hassuille jutuille! En yleensä ees kommentoi lifestyleblogeja tai seuraa ketään, joka pukeutuu samantyylisesti kun sinä, mutta pakko vaan seurata kun oot niin höpsön hauska 🙂 kiitos!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhaha, ihana. Kiitän 🙂
<3

Posted at 11:40h, 20 maaliskuunKivan kuuloinen uni. On varmasti hankalaa olla ilman pesukonetta ja vielä ilman kuivaustelinettä. Mulla taas asunto todella pieni, että onneksi on pesutupa jonne voin viedä pyykit kuivumaan.