TEKOSYITÄ MATKUSTAMISELLE 25 marras
Olen loistava siinä. Keksin syyn jos sadannenkin miksi aina pitäisi lähteä ja mennä. Kaikkea D-vitamiinin puutteesta, blogimateriaalin haalimiseen, henkiseen hyvinvointiin, kaukoystävän synttäreihin, elämän lyhyyteen ja maapallon laajuuteen.
Uusin syyni tulevalle matkalleni oli ”se jokin suurempi voima”.
Ihan vain koska olen varma, että joku suurempi voima halusi minut tälle matkalle.
✈ Onko melkoista sattumaa, että katsoin juuri edellisenä iltana lentoja kyseiseen kohteeseen ja heti seuraavana päivänä Eevi ehdotti matkaa sinne.
✈ Ilman että olimme edes puhuneet mitään asiasta. Emme itse asiassa olleet puhuneet mitään yhteisistä lomista aikoihin.
✈ Aikoja sitten tilaamani ranta-tunika (minkä ehkä olin jo unohtanut) saapui juuri samana päivänä.
✈ Luulin, ettei minulla olisi yhtään ylimääräistä matkakassassa, mutta käydessäni sulkemassa ikivanhan pankkitilini, sain yllätyksekseni kuulla siellä olevan rahaa.
✈ Siellä oli rahaa juuri matkan verran.
✈ Lennot olivat todella halvat.
✈ Iso porukka ystäviämme olivat juuri kolunneet kyseisen kohteen läpikotaisin ja saimme heiltä valmiin listan ravintoloista ja parhaista paikoista minne mennä. Kallisarvoinen lista mitä ei voisi jättää testaamatta läpi.
✈ Näin unta kadonneesta puhuvasta kamelista mitä lähdin etsimään rannalta. Heräsin hirveään päänsärkyyn. Selvästi uni yritti kertoa minulle että juokse sen kamelin perään nyt!
Nämä syyt riittävät minulle. Me lähdetään ensi tiistaina minnekäs muualle kuin minilomalle Dubain. Voitteko kuvitella, että tämä on ensimmäinen kertani siellä?
hippu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKallisarvoinen lista myös tänne jakoon 🙂 t. Tammikuussa Dubaihin
Peps
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKannatan! T. Helmikuussa Dubaihin 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunLista varmasti tulossa tänne jakoon 🙂
Oona
Posted at 00:00h, 30 marraskuunWau, mageeta että jollakin voi unohtua sellainen pankkitili jolla on matkan verran rahaa 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTätä ei todellakaan käy usein. Tai siis koskaan 😀
pia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunawesome pic!
lunjasky.wordpress.com
Lunjasky bloglovin
Sarz
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEhkä naisille ominaista nämä tekosyiden/selitysten listaaminen (itsekin harrastan kyseistä). Mukavaa reissua! Dubai vinkkejä sulta jäädään odottelemaan:)
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHahah, ehkä 😀
Kiitos 🙂
Helena P.
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJee, minäkin lähden pian Dubaihin… ja Malediiveille! Jee! Matkusteluun löytyy kyllä aina syitä, vaikka salaista pankkitiliä ei olisikaa.
lentobongari.blogspot.fi
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoooi Malediiveille, ihanaa! Nauti <3
Manna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOoh, mahtaako kyseessä olla 95e suorat lennot, joita eilen mainostettiin jossain juuri noille päiville? I would call that a bargain! 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi valitettavasti, mutta ihan muutamalla sadalla saatiin 🙂
P
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHahhah ihana! 😀 <3
aino
Posted at 00:00h, 30 marraskuunLista tänne! Terkuin Dubai Helmikuussa