Uusia ravintoloita kohoaa Viron kaduille nopeammin kuin pullia uuniin. Menen aina pienimuotoiseen paniikkiin kun haluan vain ylensyödä ja testata niitä kaikkia.

Kaava on joka kerta sama.
Sormet sauhuten googlettamista, ravintolakartan laatimista, tripadvisorin pistevertailuja, google mapsissa etäisyyksien laskemista ja blogien ravintolakokemuksien lukemista. Menutkin osataan jo lähes ulkomuistista ja lopulta olen niin ravintolapäissäni, että ylimietin kaikkea.
Mikä pahinta – odotan ravintoloilta nappisuoritusta. Luulen olevani jossain ravintolataivaassa.

Aika usein minut myös potkaistaan pois sieltä pilven reunalta. Ravintola on kiinni, siellä ei ole tilaa, tai ei muuten vain vastaa outoja odotuksiani. Joskus kokemus on kuitenkin niin onnistunut, että salakavalasti odotukseni taas kipuavat seuraavalle kerralle kohti taivaita. 

Tällä kertaa testasimme seuraavat:

CRU
Hieman kalliimpi fine dining –ravintola vanhassa kaupungissa. Tunnelmallinen paikka ja moitteeton palvelu. Otimme neljän ruokalajin menun ja vaikka annokset olivat todella hyviä, jäi silti kokonaisuudesta puuttumaan se jokin wow –tekijä.

F-HOONE
Hieman Tallinnan keskustan ulkopuolella perushyvää ruokaa ja huoletonta tunnelmaa.
Rähjäisromanttisella trendialueella Telliskivi 60 sijaitseva iso hallimainen ravintola on kotoisa. Listalta löytyy vähän kaikkea ja hinnat siinä perässä todella edullisina.
Siinä kai se juju ja suosio piileekin. Ruoan hintalaatusuhde on enemmän kuin kohdillaan.

KOLM SIBULAT
Myös hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva kehuttu Kolm Sibulat on jälleen yksi hieman rennompi, mutta loistavaa ruokaa hyvällä hintalaatusuhteella tarjoava ravintola. Ribsit ja beef carpaccio olivat todella maukkaita. Ankanrinta kuulemma myös oikein hyvää. Ainut hieman laimeaksi jäänyt annos pöydässämme oli nuudelikeitto ankalla. Makua ei vain ollut tarpeeksi, vaikka kotitekoiset nuudelit olivatkin loistavia.
Tänne uudestaan.

LUSIKAS
Kolmen ruokalajin lounas osoittautui perushyväksi, mutta melko latteaksi. Alkukeitto ja pääruokapihvi oli ihan ok. Jälkiruoka niin makea, että siitä jäi valitettavasti yli puolet syömättä. En menisi ihan heti uudestaan, vaikka saattoikin vain olla, että ystävänpäivän lounastarjous oli huono valinta ja listalta saisi myös todella hyviä muita annoksia.

                                                                                                                                                                                                                    Muita hyväksi koettuja ravintoloita Tallinnassa:
Leib Resto & Aed (suosikkini)
Ribe (perusvarma)
Ravintola Ö (hurmasi täysin ensimmäisellä kerralla, mutta tästä on jo aikaa).

Seuraavaksi haluan testata: Kaks kokka, Salt, Mix ja Neh.
Millaisia ravintolakokemuksia teillä on ollut Tallinnasta?

                                                                                                                                                                                                                       // New restaurants are rising in Estonia like buns in the oven. Whenever I go there I panic a little. I just want to overeat and test them all. This time, we tested these:
CRU
Slightly more expensive fine dining restaurant in the old town. Idyllic location and good service. We took a four-course menu and although all the portions were really good, I still kind of missed that wow factor.
F-HOONE
Outside the center of Tallinn is trendy-area Telliskivi 60. Basic good food and really low prices.
KOLM SIBULAT
Also located just outside the city. Kolm Sibulat is relaxed place with good food and decent prices. Ribs and beef carpaccio were really tasty.
LUSIKAS
Three-course lunch turned out to be the ok, but nothing that special. Perhaps we made a bad choice with the menu?

Other good restaurants in Tallinn:
Leib Resto & Aed (my favorite)
Ribe (always good)
Restaurant Ö (completely charmed me at the first time, but this was a long time ago).

Vaikka tässä onkin viime päivinä jo jonkin verran tullut matkusteltua, päätettiin silti ottaa pieni irtiotto arjesta ja vielä Tallinnaakin kohti  keinua.

Arkihan ei oikeasti ole ehtinyt kunnolla edes alkaa, enkä kokenut irtiottojakaan kaipailevan, mutta silti tuo kaksi päivää Tallinnan tutuilla kujilla, ihan vain me kahdestaan, oli lopulta todella hyvä idea.

En edelleenkään ole kovin romanttista sorttia, mutta jopa minä pehmenin aikalailla tänä vuonna kaikesta sosiaalisen median yltäkylläisestä kukkapuskakuva ja lässynlässyn love you –tulvasta.

Ennen kuin huomasinkaan, olin itse hyppimässä jossain Halinalle-hattarassa. Isoin sydänemojin ystävänpäivää kaikille toivottelemassa, romanttisesti illallistamassa ja availemassa kuohuvaa poreammeessa.

Kliseisen siirappista. Mutta oli kuinka tahmaista tahansa, niin pakko myöntää. Täällä hattarassa on välillä todella hyvä olla.

                                                                                                                                                                                                                       // I'm not very romantic girl, but even I softened a lot this year. With all the social media flower photos and ”love you”  -posts got me. Before I knew it, I was the one who were jumping around like a Care Bear in cotton candy.
Yep, my weekend was all that Valentine's Day wishes with big heart emojis, romantic dinner and drinking bubbly in a bath. Haha, cliche.

Instagram – juliatoivola
Snapchat – juliatoivola
Facebook – Julia Toivola – Cosmopolitan 

Niin Tallinna, siellä naapurimaassa ihan lähellä lätäkön toisella puolella. Poikaystäväni kiskoi minut laivalle aamuvarhain, mikä keikkuikin siihen malliin, että vaikka en koskaan kärsi matkapahoinvoinnista, hiipi yllättäen pahoinvointi tähänkin tyttöön ja meni monta tuntia ennen kuin sain ”sisäisen keinumiseni” hallintaan.

 

Maissa saimme nauttia hulvattoman taksikuskin seurasta. Siinä tuli juteltua ummet ja lammet Suomen ja Viron politiikasta ja naurettua kuskin imitaatiotaidoille. Meille kerrottiin mm, että poliitikko joka puoltaessaan tasa-arvoista avioliittolakia oli menettänyt niin monia venäläisten ääniä, että laittoi alkeille tuo ehdotuksen, missä alkoholin myynti tullaan osittain kieltämään Tallinnassa sunnuntaisin. Näin ollen venäläisrouvat olisivat kuulemma mieleissään kun miehet eivät joisi sunnuntaisin ja olisivat taas poliitikon puolella.

Naureskeltiin hieman moiselle ajatuksenkululle piti se nyt paikkaansa tai ei.

 

Muuten päivä kului Tallinna-tavallisesti. Käveltyä tuli niin paljon, että jalkoja alkoi särkeä jopa lenkkareissakin – mistä sain idean levähtää Viruhotellin kauneushoitolassa jalkahoidossa (muistin jostain lukeneeni, että sinne ei välttämättä tarvitse varata aikaa). Naureskelin kuinka klassista Tallinna-turismia, vähän vanhaa kaupunkia, pari ravintolaa, spa-hetki, ja se Virukeskuskin.

 

Kaikki tuo on nähty tässä vuosien varrella jo muutaman kerran, mutta Tallinna vain paranee joka kerralla ja meillä oli aivan ihana päivä. Kohokohtana ehdottomasti lounas Leib Resto & Aed, ravintolassa. Mielettömän hyvä uusi ravintolasuosikki, mikä tarvitsee kai kokonaan oman postuksen osakseen 🙂

 

 

Takki – Zara
Huivi – Acne
Paita – GT
Laukku – Prada
Housut – BikBok
Kengät – Nike
Hanskat – Zara