Kävin haastattelemassa myös toista Iholla sarjan naisista, Markettaa.
Marketan kuvailtiin esittelyssä olevan insinööriperheen nuorimmainen, kunnianhimoinen perfektionisti ja aktiivinen kokoomusnuori, joka haluaa menestyä ja voittaa Nobelin palkinnon.

Oli jälleen aika hieman ennen joulua, kun ajoin Otaniemeen Marketan kotiin. Marketta keitti meille kahvia muumimukeihin ja istuttiin sohville jutteleman.

Marketta kertoi lähettäneensä hetken mielijohteesta pikaisen hakemuksen ohjelmaan, sitä sen enempää ajattelematta.” Kun tuottaja yllättäen soittikin ja pyysi koekuvaamaan muutamia päiviä elämästäni, ajattelin että miksi ei. Ehkä minullakin voisi olla jotain annettavaa katsojille ja tietysti se olisi opettavainen kokemus itselleni”.

Ja niin se olikin. Marketta kertoo että ohjelmaa kuvattaessa hänen elämässään tapahtui niin paljon kaikkea, että asioita oli helpompi käydä läpi kun niistä pystyi puhua ääneen.

Marketta sanoo että kameraan ei tottunut ihan muutamassa päivässä, mutta melko nopeasti kuitenkin. ” Ei ole mahdollista pitää kulisseja yllä kun kuvaa niin paljon. En oikein missään vaiheessa edes ajatellut että minne ne kuvaamani jutut lopulta tulevat. Kuvasin vaan sen enempää miettimättä”.

Perheen ja ystävien tuki oli tärkeää. Marketta kertoo olevansa kiitollinen siitä ja miettiin että ei ehkä olisi pystynyt tähän ilman heitä. Marketta asui myös kuvausten alkaessa vielä kotona ja miettii, että olisi ollut todella vaikeaa jos hänen vanhempiaan ei olisi saanut vaikka kuvata.
Kun ensimmäiset mainokset siten alkoivat pyöriä telkkarissa Marketan vanhemmat olivat innoissaan ja kertoivat aina kuinka ylpeitä ovat tyttärestään.

Ensimmäisiä valmiita jaksoja nähdessään Marketta kertoo kauhistelleensa tapaansa kuvata. ”mietin että apua, miksi minä nyt noin olen kuvannut. Tuohan on ihan väärä kuvakulma”.
Matkan varrella saadun kuvauskoulutuksen myötä kuvaamiseen alkoi saada ammattimaisempaa näkökulmaa ja Marketta kertookin sen tulleen todella tarpeeseen.

”No, olihan se vähän vainoharhaista kävellä tuolla ulkona yksin kameralle höpötellen”. – Marketta sanoo kun kysyn miltä tuntui kuvata julkisilla paikoilla.  ”Ei se helppoa ollut, mutta asennoiduin, että se vain pitää tehdä. Kameran kanssa pitää vain piti mennä ulos”.

Marketta kertoo joskus laskeneensa sen prosentin mitä videomaterialista lopulta päätyy näytettäväksi. Kyse oli kuulemma ihan muutamista prosenteista vain.
”Puolessa vuodessa suurin osa elämästäni on tasapaksua. Välillä on niitä huippuhetkiä, mutta niinhän se menee, että se tasapaksu leikataan pois ja näin ihmiset saattavat saada sen kuvan että elämäni on vain yhtä vuoristorataa, mutta ei se ole”.

Tartuin Marketan esittelyssä kerrottuun Nobelin palkinto haaveeseen ja ennen kuin ehdin edes kysyä enempää Marketta nauraa että ei ole koskaan itse asiassa edes sanonut niin. ”Olen saattanut heittää vitsinä että joo joo Nobel tulee muutaman vuoden päästä, mutta en ole tarkoittanut sitä ihan noin kirjaimellisesti. Ehkä tuo kuitenkin kuvaa sitä että olen määrätietoinen ja kunnianhimoinen, mutta joka tapauksessa olen insinöörialalla – mistä aiheesta minä nyt muka Nobelin saisin”

Koska Marketta on poliittisesti aktiivinen ja ollut mm. ehdolla kuntavaaleihin Espoossa mietin mitä mieltä hän on ohjelman kautta mahdollisesti saamastaan poliittisesta näkyvyydestä.
”Itse asiassa minua vähän hirvittää, että minusta leivotaan ohjelmassa sellainen kunnon poliittinen broileri”.
Marketta jatkaa, että jos hän ikinä lähtee enää ehdolle minnekään tuntuisi väärältä olla miellettynä julkkisehdokkaaksi, koska on tehnyt tätä ennen iholla sarjaa ja ollut puolueen jäsen jo neljä vuotta.
”tiedän, että se saattaa mennä niin ja se ärsyttää minua hieman jo valmiiksi, mutta joka tapauksessa se ei ollut tarkoitus”.

Lopuksi Marketta kertoo vielä olevansa todella tyytyväinen tuotantoyhtiöön . ”Tietysti ensimmäiset jaksot saattavat olla hieman rajuja. Niihin oli pakko tiivistää millaisia me ollaan. Leikkaukset on kuitenkin tehty kauniisti. Ne haluaa näyttää meidät sellaisina kun me ollaan. Oli myös kiva huomata, että jos siellä on jokin päivä missä olen surullinen, niin jakso loppuu kuitenkin niin että kaikki kääntyy hyväksi”.

Siinä oli kaikki minun haastattelemani Iholla naiset. (muuttolintuja syksyllä -blogissa lisää). Oli todella mielenkiintoista nähdä heidät ja päästä haastattelemaan – se luonnistui minulta yllättävän helposti. Taidan olla aika kyselevä luonne.

Iholla sarja alkaa 14.1 AVA:lla klo 22 ja tulee aina arkisin maanantaista torstaihin.

Sain Indiedaysin kautta tilaisuuden käydä haastattelemassa Iholla sarjan uuden tuotantokauden Sannia.
AVA:n sivuilla Sanni esiteltiin 24-vuotiaana Helsinkiläisenä, joka on kiinnostunut muodista, menossa naimisiin ja eronnut Vanhoillislestadiolaisesta uskonliikkeestä vuosi sitten.

En tiennyt mitään muuta.
Tapasin Sannin kahvilassa Bulevardilla hieman ennen joulua. Tiedättekö kun jonkun ihmisen kanssa tulee vain heti toimeen ja tuntuu kuin olisi tuntenut jo iät ja ajat? Siltä minusta tuntui Sannin kanssa. Kävi nopeasti myös ilmi, että Sanni on lukenut blogiani jo jonkun aikaa, joten ainakin jossain mielessä Sanni tunsikin minut kai jo hieman ennestään.
Ostimme glögit ja istahdimme nurkkapöytään juttelemaan Iholla sarjasta ja lopulta niin paljon kaikesta muustakin.

Sanni kertoi alkuun että lähti mukaan Iholla sarjaan koska piti edellisestä kaudesta. Hän oli miettinyt onko tarpeeksi rohkea tekemään saman ja silloin kun kysyy itseltään uskallanko, on kuulemma vain pakko kokeilla. Näyttää itselleen että uskaltaa.

Kamera oli tuntunut ensimmäisinä päivinä luonnottomalta, mutta pikkuhiljaa siihen oli tottunut ja viimeistään kolmen viikon kohdalla sitä lakkasi miettimästä ja oli vain. Julkisilla paikoilla kuvaaminen tuntui loppuun asti haastavalta. Kerran työmatkallaan Sanni oli rohkaissut avaamaan kameran metrossa mutta paikalle tuli kolme miestä huudellen kuinka itserakas hän on ja että heitä ei sitten missään nimessä saa kuvata – vaikka kamera oli kokoajan ollut Sanniin itseensä päin. Se ei ainakaan madaltanut kynnystä kuvata ihmisten ilmoilla.

Kysyin pelottiko Sannia, että millainen Sanni sieltä videoiden leikkaamisen jälkeen lopulta telkkariin päätyy ja hän kertoi että ei haluaisi tulla leimatuksi vain uskonnostaan höpöttävänä ex-lestadiolaisena ja olikin pelästynyt nähtyään ensimmäisen jakson miten paljon siinä näytettiin vain hänen puheitaan uskonnosta. ”Tajusin kuitenkin pian, että taustanihan on pakko tuoda esille heti alkuun. Ehkä ihmisten on helpompi jatkossa myös ymmärtää minua niin. Mitä pidemmälle jaksoja katsoin sitä tyytyväisempi olin tuotannon tapaan leikata. Ei tullut sellaista oloa, että minusta oltaisiin yritetty tehdä jotain muuta kuin olen”.

Sanni muistelee, mikä shokki oli katsoa itsestään ensimmäisiä jaksoja ”sitä näyttää omiin silmiin niin erilaiselta kuin esim. peiliin katsoessa. Näet tavan millä puhut ja miltä näytät tuossa ja tuossa kulmassa. Jotenkin niin paljon raadollisempana. Välillä mietin myös että kuka tuo tylsä tyyppi oikein on? Luulin olevani paljon hauskempi.  Olisihan se helppo laittaa tuotannon syyksi jos ei tykkääkään itsestään, mutta ihan minä se siellä kuitenkin olen leikkauksen jälkeenkin”.

Elämänsä kuvaaminen puolen vuoden ajan täytyi olla terapeuttista ja Sanni kertookin oppineensa itsestään paljon ja ihailevansa poikaystäväänsäkin enemmän tämän taipaleen jälkeen. ”Riitely kohtauksia on kyllä vaikea katsoa jälkeen päin. Sitä mietti itse tilanteessa olevansa niin fiksu ja korrekti. Nauhalta näkyy kuitenkin joku ihan älytön tyyppi joka jankkaa vain samasta asiasta ja huutaa” – Sanni nauraa.

Mietin että kaikkein eniten katsojia mahtaa kiinnostaa kuitenkin Sannin uskontotausta. Poikaystävänsä avulla kesällä 2011 uskosta eronnut Sanni kertoo sen olleen todella vaikea ja pitkä prosessi.
Mahtaa tuntua absurdilta elää ensin elämää missä tv on kielletty ja sitten ollakin yhtäkkiä itse tv:ssä?
”Se on myös hassua miten Tv:stä on siellä tehty synti, mutta melkein kaikki lestadiolaiset kuitenkin katsovat samoja ohjelmia netistä. Hieman tietysti myös pelottaa kuinka paljon kuraa saan tästä niskaani. Puhun sellaisista asioista mistä yleensä moni ei puhu, kritisoin asioita mitä moni ei uskalla ja sitten menen vielä tv:seen niiden kanssa. Olisi kuitenkin hienoa olla esimerkkinä ja kannustuksena muille ahdistavasta uskosta pois pyrkiville”. 

Sannin kymmenehenkisestä perheestä enää kaksi siskoa miehineen ja lapsineen on uskossa. Sannin Iholla sarjaan lähtemistä ei kuitenkaan katsottu kovin hyvällä ja suurin osa onkin sanonut ettei heitä saa kuvata.

Minua kiinnosti kauheasti tietää elikö Sanni aina rajoituksien mukaisesti elämää missä populäärimusiikki, tv, meikit, hiusten värjäämien ym oli melko pitkälti kiellettyjä. Kuuntelitko koskaan esim. musiikkia salaa?
”Olen aina kyllä kuunnellut paljon musiikkia. Nauhoittanut salaa ystäviltäni ja kuunnellut ihan hiljaa yksin kotona muiden ollessa poissa. Halusin myös aina katsoa ystäväni luona kauniita ja rohkeita ja kun tulin kotiin oli aina tosi huono omatunto, että taas sitä tuli katsottua Ridgeä ja Brookea. Onneksi meidän perhe ei kuitenkaan ollut sieltä kaikkein konservatiivisimmasta päästä. EI ollut niin tiukkaa – se teki näistä asioista minulle helpompaa”.

Kun kyselin mistä lähti Sannin kiinnostus muotiin, yllätyin hänen kertoessaan, että Lestadiolaiset ovat todella muotitietoisia ja pukeutuvat tyylikkäästi. Monilla on kuulemma heistä käsitys, että he ovat ihan hiirulaisia ja pukeutuneita joihinkin kaapuihin. Aloin nauramaan, koska juuri tällainen kuva minullakin oli jostain syystä päässäni. ”Lestadiolaiset kun eivät voi koreilla meikillä ja koruilla, he koreilevat vaatteilla. Hyvällä maulla, ei mitään paljastavaa. Varsinkin nuoret pukeutuvat tosi hyvin. Siellä se millä pelataan on rusketus ja vaatteet. Harvoin näen Helsingissä yhtä trendikkäitä ihmisiä kuin mitä esim. kaveripiirissäni silloin oli. Kaikki seurasivat muotia, suomalaisia suunnittelijoita ja lukivat muotiblogeja ym.

”Nyt kun olen lähtenyt sieltä on kuitenkin ihanaa kun voi vapaasti myös lakata kynsiä, värjätä tukkaa ja käyttää korviksia. Tykkään sellaisesta, mutta en osaa vieläkään meikata koska en ole sitä koskaan tehnyt”

Tästä keskustelumme jatkoikin tyttöjen jutuista lisää höpötellen. Haimme vielä toisetkin glögilasit ja se haastattelu minkä piti kestää puoli tuntia muuttuikin mielenkiintoiseksi melkein kahden tunnin rupatteluksi.

Hieman melkein harmittaa että olen täällä, haluaisin kovasti katsoa 14.1 AVA:lta klo 22 alkavan ensimmäisen Iholla jakson. Ehkäpä katsonkin monta sitten putkeen netistä kun tulen. Tai ihan varmasti teen niin.