Yöpöydällä on vino pino koirankasvatuskirjoja. Lattia on vuorattu sanomalehdillä ja pissa-alustoilla. Purulelu, majava vinkulelu, sekä nalle ja kani pehmolelut ovat ympäri olohuonetta. Keittiön iso vetolaatikko on täynnä koiranruokaa ja tarvikkeita. Mökkikassini vieressä on kantokoppa ja käsilauksutani löytyy murskaantuneita koiran herkkuja ja kolme kakkakpussia. Tätä huushollia pyörittää nyt pieni karvapallero nimelta Ruben.

Ruben, lempinimeltään Ruu on 8,5 viikkoinen Griffon Petit brabancon pentu, joka on hurmannut meidät täysin hulvattomalla luonteellaan, rohkeudellaan ja kiltteydellään. Ei haittaa vaikka tänä aamuna kakat tuli matolle vahingossa, Ruu on oppinut jo tekemään suurimman osan tarpeistaan ulos, osaa istua käskystä ja kävelee nätisti ja rohkeasti valjaissa ulkona. Hän on myös nukkunut yönsä omassa sängyssään tai sen vieressä lattialla paremmin kuin omistajansa. Eroahdistustakaan ei näytä olevan – pentu ei ole moksiskaan kun harjoittelemme yksinoloa. 

Onko meillä käynyt näin hyvä tuuri?

 

 

Miksi griffon?
Mieheni on jo pitkään halunnut koiraa ja mietittyämme koiran hankintaa yli kaksi vuotta, annoin hänelle lopulta miltei vapaat kädet rotuvalinnassa. Ehtoinani oli kuitenkin, että koiran on oltava pienehkö koska asumme kerrostalossa ja mielellään ei voimakasta metsästysviettiä omaava. Itse kallistuin Havannankoiraan, mutta mieheni ihastui päätäpahkaa työkaverinsa Griffonin luonteeseen ja niinpä siitä se ajatus sitten lähti. 

Melko pian hän oli jo löytänyt luotettavan kasvattajan ja pentuekin oli tulossa. Tarkistimme perinpohjaisesti ettei koiramme isällä, eikä emällä ole sairauksia, eikä hengitysvaikeuksia. Kasvattajan omat griffonit hurmasivat minutkin lopulta ja myös tuttujen griffon-omistajien haastattelun jälkeen alkoi tuntua siltä, että rodun luonne sopisi meille hyvin. Touhukas, ketterä, kiltti, pirteä ja fiksu. Tykkää pysyä lähellä ja on helppo kouluttaa.
Helpotti myös tieto, että koirat olivat olleet kaikki terveitä, eikä eläinlääkäriä oltu tarvittu kuin lähinnä rokotusen merkeissä.

Pakko kuitenkin muistuttaa, että kaikilla roduilla on perinnöllisiä sairauksia, enkä halua, että koiravalintamme edesauttaa ketään ottamaan griffonia (tai ylipäätänsä mitään koiraa) ennen kuin taustat ja terveys on todella huolellisesti tutkittu ja oikea luotettava kasvattaja löytynyt 🙂

 

 

Lisää kuvia ja juttua Ruu-pallerosta tulossa pian ♡

 

Tags: