RED LEATHER JACKET 25 elo
Ei kai sillä ole väliä onko ne vaatteet nätisti rivissä vai lattialla. Tai ehkä jopa vielä muuton jäljiltä jätesäkissä – osa vanhassa, ja osa uudessa asunnossa. Vaatekriisi harvemmin kun katsoo määrää tai järjestystä. Se iskee silloin kuin on vähiten aikaa, eniten stressiä ja poikaystävä hyvin tylsistyneenä nurkassa todistamassa sekoamistasi.
Yleensä taltutan tämän jokaisen tytön kriisiystävän hälläväliä –asenteella ja luottovaatekokonaisuuksilla, mutta yllätys yllätys loppukesästä kaikki tuntui yhtäkkiä olevan niin nähty/kadotettu/unohdettu/tuhottu, että teki enemmän mieli lähteä Aataminasussa, kuin koota sieltä lattian vaatekasasta mitään kokonaisuuksia.
Harvemmin sitä enää tekee heräteostoksia. Eikä varsinkaan nahkaisia ja punaisia sellaisia, mutta tämä takin nappasin Zarasta mukaani juuri ennen Blockfesteille lähtöä. Jos rehellisiä ollaan, niin ihan juuri niillä minuuteilla.
Hieman nolona omasta turhamaisuudestani hain oluen jääkaapista, ojensin sen poikaystävälleni ja kerroin että voin ajaa meidät Tampereelle, mutta nyt käyn ihan nopeasti vielä vaatekaupassa.
Kai sitä välillä saa vähän vaatepanikoida. Lopulta tanssahtelin hyvinkin takkionnellisena koko viikonlopun festareilla ja heräteostos osittautui kerrankin onnistuneeksi myös jatkon kannalta. Punainen takki on roikkunut niskassa jo päivätolkulla.
Leather jacket – Zara (similar HERE & HERE -20%)
Dress – Zara
Shoes – Dr. Martens (HERE)
Hoodie – BikBok
Necklace – Zara
Sunglasses – Celine
Bag – Celine
Photos: Kriselda
Marianne
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNiin upea nahkatakki!! 🙂
xx
http://mariannelle.com/
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOli kyllä hyvä pikalöytö 🙂
Vierailija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOn kyllä cool takki! Passaa sulle hyvin 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos, kiva kuulla :):)
Eve
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTämä on mun suosikkiasu ikinä!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOnko?! Jee! Kiva kuulla, kiitos <3