Poncho

Ihmettelin eilen miksi tykkäänkään ponchoista niin paljon. Kaikkien niiden hurjan traumaattisten kokemusten jälkeen mitä minä pienenä olen ponchossa joutunut kokemaan mielestäni minun pitäisi inhota niitä.

Enkä tarkoita että olen ollut joku intiaanilapsi. Julia ”isuva biisoni, karvainen mänty”. Ei, vaan steinerlapsi. Kaikki traumaattiset kokemuksenihan ovat kotoisin sieltä – Steinerkoulusta jälleen.

Varhaisin ponchomuistoni juurtaa ala-asteelle. Steiner-koulussa oli tapana aina esittää paljon noloja näytelmiä. Sellaisia kaukana nykyajasta – kuolen tylsyyteen, en ymmärrä edes omia vuorosanojani – tyyppisiä pitkiä steiner versioita normaaleista näytelmistä.
Olin niissä aina jossakin merkittävässä roolissa, kuten puu, kivi, tai jokin hemmetin luova tuulenvire.

Kerran meillä kuitenkin oli työn alla jotain jännittävää! Luomu Hiewatha -esitys ja olin saanut ihmisen roolin!
Olin ponchoon pukeutunut mies.

Näytelmärekvisiitta steinertyyliin valmistettiin alusta asti itse. Ponchot, mistäs muustakaan kuin perunasäkeistä. Steinertyyliin kuului myös, että näytelmiä harjoitettiin yhtä hartaasti kuin munkit jumalanpalveluksia – mikä johti lopputulokseen; Minä, haiseva, hiostava ja kiduttavan kutiava perunasäkkiponcho, kolme kuukautta yhdessä = rakkautta?

Ensimmäisestä ihmisrooli -näytelmästä muistan vain tuon ponchon ja yhden ainoan repliikin:
”kaunista, kukakohan laulaa?”
Käytän sitä usein nykypäivänäkin – Silloin jos joku laulaa oikein rumasti ja korvani vuotavat verta.

Pitäisikö minun jo perustaa blogiini tunniste steinertraumat?

Niin ja tuo poncho. Ihana virkattu, kaukana perunasäkistä oleva sellainen on Vilasta.

114 Comments
  • Alice_
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hajosin, tää oli kyllä niin totta ja sopii tosi hyvin myös mun kokemuksiin ko. koulusta! 😀

  • nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihana ! :))

  • EliZaaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Söpö poncho, kaunis sinä ja sit viel tosi ihanan värinen kynsilakka! Mii laik! 🙂

  • pipa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heips!
    En oo ikinä ennen toivonut postausaiheita, mutta nyt täältä pesee! Ois kiva jos voisit kirjoittaa vähän laajemman katselmuksen tuosta sun steiner-historiasta 🙂 Myös muustakin siis kuin nuita traumoistasi 😀 Uskon, että aihe on monille vieras, mutta mielenkiintoinen.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Taidat olla oikeassa ja juttua ainakin riittäisi! Pitää yrittää kirjoittaa kattavampi steinerpostaus 🙂

  • Kaisu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Nää sun tektit saa aina hymyn huulille 😀 kiitos taas tästä piristyksestä! Ps toi poncho on ihana!

  • mie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha mäkin olen käynyt steiner-koulun. 🙂 Naurattaa aina kun kirjoitat sun traumoista!:D Heiteltiinkö teillä eukkatunneilla kuparikeppejä? Kuparikepit on mun lemppariläppä kun haluan viihdyttää ihmisiä mun oudoilla koulumuistoilla, joka kerta jengi repee. 😀

    Itselleni ei jäänyt mitään traumoja, vaikka 13 vuotta kys koulua kävinkin. 🙂 Ihme kyllä muistelen sitä koulua lämmöllä!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi kyllä heiteltiin! Osaan vieläkin ne liikkeet ulkoa 😀

      Nämä taitavat olla tällaisia hauskoja traumoja. Koulusta on paljon hauskoja muistoja 🙂

  • Minna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha itsekin olen joutunut vaikka mihinkä näytelmiin ala-asteella.. ollut mm. oravana ja repliikin muistan myös; piti herätä talviunilta, hieroa silmiä kauan ja kysyä _vanhalta eukolta_, kuka on syönyt kaikki piiloon keräämäni pähkinät sinä aikana kun nukuin.. näyttelijä uran huipentuma selvästi ;D
    että täällä on toinen traumatisoitunut ihminen noista ala-asteen jatkuvista näytelmistä ja esityksistä 😀 Steiner koulu onkin nykyään pelottavan lähellä; makkarista ja keittiöstä on suora näkymä koulun pihalle 😀

    t. Minna/ http://simplehappiness-minna.blogspot.fi/

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Niin ne ensiesitykset ja tietyt repliikit vaan juurtuvat jännästi mieleen. 😀

  • Suvi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Päivän huutonaurut 😀 Tulen aina niin hyvälle tuulelle sinun postauksistasi ja se on meikäläisen kohdalla (varsinkin tätä aikaa kuusta) suoranainen ihme.;)
    Että kiitos!!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha, mahtava kuulla! Kiitos itsellesi siis 🙂

  • Alexa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahaha ihan sika hyvä. Selailtiin eilen J:n FB:n newsfeediä ja siinä oli että joku henkilö X kommentoi kuvaa (toi mikä sulla on ekana) ja sanoin J:lle et ”tsiigaa miten kuuma nainen” ja en sitten tajunnut että se olit sinä! 😀 xx

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Eikä! 😀 hahaha.
      No, mutta mahtavaa! Oletpas Alexa ihana <3

  • Heinz
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ahhaha ihhahhaa 😀 *standing ovation*

  • Czech Blondýn
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
  • julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    en kestä, oot maailman hauskin :D!

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Paljonko paita maksoi :)?

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jotain 40 euron paikkeilla muistaakseni 🙂

  • Ansku
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi sua, ihme että olet noinkin tasapainoinen noiden kokemusten jälkeen 😉 <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahah, mietin samaa 😀

  • Annina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oot ehdottomasti mun lempiblogaaja, ihania asuja ja kuvia ja parhaat tekstit niiden seurana 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos, ihana <3

  • A
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ahahah oot kyllä paras 😀 toi ironia vaan iskee erilaisuudellaan lähes joka kerta 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hyvä 😀 Kiitän.

  • pauliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    olet vaan paras. :))

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Te olette! 🙂

  • ella
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    mistä toi bleiseri on? 🙂 IHANA!!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      HM:stä.. Vanha, mutta ihana ja maksoi 10 euroa 🙂

  • Kärty
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on myös traumaattinen mielikuva Steiner-kouluista, vaikken oo koskaan käynyt sellaisessa. Tunnen kuitenkin sellaisen käyneitä ja se tapa, millä he puhuu siitä on kamala 😀 Olisi hauska saada postaus aiheesta 🙂

    Olin siis ihan ”normaalissa” koulussa enkä kyllä muista silti tajunneeni aina kaikkea, mitä piti suusta päästää esityksissä. Edes silloin, kun seisoin tuolin päällä esittämässä jouluevankeliumin enkeliä, koska mietin näkyykö mustat sukkahousut valkoisen kaavun läpi.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahahha, voi ei me steinerlapset ei selvästikään levitetä tästä koulusta mitään ilosanomaa! 😀

  • Alice
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oih, ihanan kevyen oloinen:) Mulla on vuosia sitten ostettu Vilasta, kylläkin enemmän syksy/talvi mallia, villapuperrus. Kiva kylläkin, mutta hankala käyttää takin kanssa:D

    – Alice

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Totta! Mulla on myös niitä paksumpia ja ne on niin hnakalia tunkea takin hihaan! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Itse olen ollut musiikkiluokilla ala-asteelta lähtien ja kävin vielä musiikkilukionkin niin kuulosti jotenkin kummallisen tutulta tuo touhu 😀 ihmeellisiä ilmaisu harjoituksia joiden hyöty ei ole avautunut vielä tänäpäivänäkään ja esiintymisasujen väsäämistä… kokemukseni jaksavat vihdyttää ainakin muita 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ei ole avautunut kyllä tännekään vielä 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hahaha! Steiner traumat, tuttu juttu 😀 Olisin halunnu olla prinsessa pääroolissa, mutta mut laitettiin mies rooliin(vieläkin tosi katkeroitunut). Yhdessä näytelmässä mut laitettiin verhon taakse heilumaan. Ei ne vissiin oikeen arvostanu mun näyttelijän lahjoja?:D Mut joo steiner postaus olis hyvää luettavaa:D

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahahahha 😀 Verhon taakse heilumaan 😀

  • TT
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Näytät kauniilta ja ryhdikkäältä! 🙂 Itse olen hyvin hoikka ja hintelä. Näytän poncho päällä kerjäläiseltä 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha, en usko! Näytät varmasti ihanalta ponchossa:)

      Minulla on muuten maailman huonoin ryhti (oli tosi ihana kerrankin kuulla, että en näytä siltä!)

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Luova tuulenvire :DDD hahaha.

    +Ihana asu jälleen kerran 🙂

  • anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hahah voi ei.. steiner koulut.. paikka jonne en IKINÄ lastani laita. Itse muistan elävästi nämä eurytmia tunnit, jotka ovat olleet ehkäpä elämi oudoimpia kokemuksia. Silloin en sitä ymmärtänyt mutta nyt tuntuu että olin kyllä aikamoisessa huuhaa paikassa 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi minä ymmärsin jo silloin että nyt ei olla ihan normaalissa paikassa 😀

  • Alma
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sait mut taas hymyilemään kirjoituksillasi. Nättejä kuvia! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      🙂 Kiitos

  • Tähtönen
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Täytyy sanoa, että sun täydellisessä mittakaavassa olevat kasvonpiirteet ja täydellisen kropan taitaa haluta kyllä aika moni nainen! Oot kaikinpuolin upea 🙂

  • JULIA Toivola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos kaikille ihanista kommenteista, hymynaamoista ja nauruista 🙂

  • Anna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei 🙂 Kysymys aivan postauksen ohi, mistä ostat rintaliivisi? 😀 Voisin veikata, että sinulla on aika pieni ympärys ja siihen suhteessa iso kuppi niin mistä löydät moisia liivejä (muita kuin perus musta/valkonen) Ja älä pliis sano change koska niiden liivit ovat… 😀

  • Saaramaria
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana kyllä tuo poncho!! Mukavan rennon olonen:)

  • Lauska
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olen monta kertaa aikaisemminkin naureskellut tavallesi kirjoittaa, siis hyvällä koska ne on niin sarkastisia ja hauskoja että väkisinkin tulee nauru mutta tämä, tämä postaus oli oikein kunnolla naurettava, kirjotustyylisi on hauska ja piristää aina! 😀

  • Nana
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei,
    Pakko kommentoida tähän, sillä olen ollut töissä steinerkoulussa, vaikka omat kouluni kävin ihan ”tavallisessa” koulussa. (Olen opettajanalku.)

    Steinerpedagogiikassa on paljon hyvää, sillä se ottaa hyvin huomioon lapsen ikäkauden mukaisen, kokonaisvaltaisen kehityksen. Esimerkiksi asioita opetetaan hyvin monikanavaisesti (kuultu, nähty, tunnettu…). Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että erityisesti alkuopetuksessa (pienet lapset) oppilaat hyötyvät steinerpedagogisista menetelmistä. Isommat… No, mikä ettei 🙂

    Antroposofinen maailmankuva, joka on steinerpedagogiikan taustalla, menee multa yli hilseen (ja lujaa). Eurytmia olisi hyvä idea, jos se kulksi esim. nimellä musiikkivoimistelu. Mutta juuri eurytmisyys tekee siitä antroposofiaa ja siksi hankalaa ymmärtää…

    Anna steinerkoululle anteeksi, ainakin olet saanut luomuruokaa kasvaaksesi, aidosti lasten hyvinvoinnista kiinnostuneita opettajia turvaamaan koulupolkuasi ja ymmärrystä siitä, että jotain asioita voi tehdä myös itse käsin ostamisen sijaan 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Toki koulussa oli hyvätkin puolensa 🙂 enkä ole vihainen tai katkera, huvittunut kai vain. En ehkä olisi läheskään tällainen ellen siellä olisi käynyt, tykkään vaan muistella näitä juttuja hieman sarkastiseen tyyliin.

  • Diamondi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ahahah ihana lukea näitä sun kirjotuksia, pitää aina varoo ettei purskauta aamukahveja näyttöön ku nää on niin hauskoja 😀 Keep up the good work, Julia! 🙂

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kirjotat aina niin hauskasti että huonokin päivä pelastuu! 😀 Kiitos tästä flunssapäivän piristyksestä! Ja ihana poncho <3

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”Olin ponchoon pukeutunut mies.” Hahah tässä kohtaa repesin ihan totaalisesti..Itse en ole kyseistä koulua käynyt, mutta tuttuni on. Luulin että hän liiottelee traumojaan kaikenmaailman näytelmistä ja muusta kouluun liittyvästä, mutta kai se on pakko uskoa et se touhu on oikeesti ihan totta 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Usko pois 😀

  • sofia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    apuaaa, miks en oo löytäny blogiasi aikasemmin??!! sul on ihan sairaan kiva tyyli kirjottaa! se on semmonen hyvällä tavalla erilainen ja sitä on ihana lukee:) oot tosi kaunis ja sul on tosi ihania kuvia, sun nuttura on täydellinen!love it!
    paljon tsemppii sulle kaikkeen ja blogin kirjottamiseen myös!!:))

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos paljon Sofia ja kiva kun löysit nyt tänne 🙂

Post A Comment