Pikkutatuointi 30 kesä

Olen aina omannut kätevän hälläväliä asenteen, välillä se tosiaan on kätevää – välillä voisin tehdä muutakin kuin vain kohauttaa olkiani ongelmille. Sellainen ylenpalttinen ongelmissaan märehtiminen on kuitenkin mielestäni hieman turhaa (erittäin turhauttavaa). Välillä voi antaa vaan olla. Kerranhan me vain eletään ja diipadaapa.

(Näistä ja joistain tuntemattomista syistä päätin Paul McCortneyn sanoja lainaten tunkea tuon Let it be tekstin J kirjaimeen ja myös siksi, että molemmat olisivat yksinään olleet tylsiä).

Muutama viikko taaksepäin käytiin Legacyssä ottamassa pikkujuttuja. Minä olin luovasti piirrellyt omaani edellisenä yönä silmät ristissä puolisentuntia, mutta lopputuloksesta tulikin kätevä kahden hankkeilla olevan tatuoinnin yhdistelmä. Perus alkukirjain ja pikkuteksti sulassa sotkussa.

Laitoin tatuoijan piirtämään kirjaintani neljä kertaa ennen kuin olin tyytyväinen. Tekstin piti olla tarpeeksi pientä ja mieluiten hieman jopa sotkuista ja vaikeasti luettavaa. J:n piti olla siro ja kaarien piti mennä juuri niin ja näin. Taisin olla aika rasittava ja minulle kerrottiinkin, että nyt oli viikon vaikein tatuointi ehdottomasti. Jokatapauksessa lopputulos oli aivan täydellinen, että kiitos ja kumarrus vaan Jussille.

Sitten se Laurin mäkkisafka. Tarkoitus on kai ottaa ”pikkusälää” sinne tänne minne mahtuu, old school- tyyppisesti, mistä minä en luultavasti tajua mitään.
Yksinkertaisuudessaan kuitenkin Lauri rakastaa BicMac ateriaa. Rakkaus näkyy vähintään kolme kertaa viikossa, joskus joka päivä. Ja kyllä en tosiaankaan tiedä minne se menee, nimittäin tuo ei tuosta liho, vaikka syö sen mäkkiateriansa, minun tekemän illallisen ja paljon vaaleaa leipää pitkin päivää ja joka päivä.

Samapa tuo minulle ja sama myös se mitä ihoonsa tatuoi, kunhan itse tykkää. Puutun asiaan vasta sitten jos hankkeilla on vaikkapa iso sipuli keskelle otsaa. Ja ehkä vähän aikaisemminkin.