My perfume night 17 elo

Viime maanantai oli kummallinen päivä. Olin todella allapäin, mutta halusin silti osallistua Giorgio Armanin uuden Sì -tuoksun lanseerausillalliselle. Kutsu oli mystinen. Se sisälsi pukukoodin, paikan ja ajan minne tulla ja pienen lauseen jostain bussimatkasta.

Ajattelin, että ilta varmasti piristäisi minua. Voi, olisinpa vain tiennyt.

Sali oli katettu kauniin valkoiseksi ja katossa roikkuivat kimaltelevat kristallit. Istahdin nimelläni merkitylle paikalle, vilkaisin pöydällä olevaa haalean vaaleanpunaista menuuta ja olin ruokaonnellinen jo etukäteen.

Enkä turhaan. Söin joka ikisen suupalan. Ihana seura, kaunis kartano ja mahtava ruoka. Mietin ettei tästä maanantai parane, mutta sitten lavalle kipusi kaksikko. Mies ja nainen, jotka lauloivat surullisia lauluja. Pupulandian Jenni kirjoittikin erittäin hyvin siitä mitä meidän hullussa pöydässämme tapahtui – itkureaktio.

Olin niin hämmentynyt omasta pillittämisestäni, että taisin ihan oikeasti järkyttyä. Kappaleita laulettiin kolme ja kyyneliä valui niin paljon, että olisi voinut melkein vaikka luulla minun suihkuttaneen koko hajuvesipullon vahingossa silmääni. Heti kun musiikki loppui pystyin keräämään itseni kasaan ja nauramaan hiljaa tilanteelle, mutta oli se outoa. Mitä ihmettä tapahtui?

En vieläkään tiedä, mutta kiivettyämme takaisin bussiin olo oli tosiaan oudolla tapaa piristynyt. Haistelin uutta Si -tuoksua ranteessani. Se oli voimakas, mutta pehmeä, hieman vaniljaan vivahtava ja makeampi kuin omat tuoksuni, mutta päätin, että pidän siitä.