MÖKKIRUOKAA


 

Olin kai edellisessä elämässä peruna. Olen tosin aina ollut vähän milloin mitäkin, mutta jos en peruna, niin ainakin joku joka söi perunaa todella paljon.

Tähän aikaan vuodesta sisäinen perunamagneettini on vahvimmillaan. Haistan uudenperunan heviosastolla jo metrien päähän ja sitähän on saatava, vaikka kilohinta oli 12 euroa.
Peruna on parhaimmillaan varhaissadossa, voin kanssa ja mökkimaisemissa. Mieluiten perunaa rakastavassa seurassa ja juuri sitä lähdin viime viikonloppuna mökiltä hakemaan.
Perunaruokia.

Perunan lisäksi alkukesän mökkiruokapöytäämme kuului raikas salaatti, napakat parsat, paljon voita, savulohi, ja kukkakaalitsatsiki.

Vaikka peruna ja parsa kuulostaa yksinkertaisilta raaka-aineilta, itse ainakin aikoinaan opettelin niiden kypsennystapoja useammankin kerran, joten ehkä tästä on jollekin uudelle perunaparsatyypille apua.

 

Uudet perunat keitän aina samalla tavalla. Pesen ne hellästi harjalla, mutta en kuori. Laitan suolalla maustettuun kiehuvaan veteen, mitä on sen verran, että perunat juuri ja juuri peittyvät. (Mukaan toisinaan myös tillinvarsia, tai ruohosipulinvarsia).
Keitän perunoita riippuen koosta n. 8-15 minuuttia. Valikoin aina samankokoisia perunoita jotta kypsennys olisi tasaista. Kypsien perunoiden keitinveden kaadan pois kattilasta, mutta jätän perunat vielä hetkeksi lämpimälle liedelle kattilaan ilman kantta, jotta kosteus poistuisi perunoista kunnolla. Toinen keino on siirtää kattila pois liedeltä ja laittaa kattilaan puhdas liina(tai talouspaperi) perunoiden päälle ja kansi kiinni. Vetiset perunat on ehdoton no no.

 

Vihreän parsan pesen hyvin ja kuorin kuorimaveitsellä nupusta alaspäin kevyesti. Jos parsa on todella ohutkuorista ja tuoretta en kuori sitä ollenkaan. Parsan alkupäästä napsautan muutaman sentin puumaista vaaleaa osaa poikki. Se katkeaa oikeasta kohdasta itsestään.
Parsat keitän reilusti suolatussa kiehuvassa vedessä pystyssä kapeassa ja korkeassa kattilassa niin, että nuput ovat vedenpinnan yläpuolella ja kypsyvät höyryssä. Joskus lisään keitinveteen myös palan sokeria.
Parsan keittoaika riippuu varren paksuudesta, mutta mikään ei ole kamalampaa kuin löysä parsa, joten itselläni nyrkkisääntönä, että keittoaika ei menisi yli viisi minuuttia. Ohuimmilla parsoilla riittää vain muutama minuutti. Parsa on valmis kun se on napakka mutta taipuu hieman varrestaan nostettaessa kattilasta.
Valutan parsat hyvin ja kuivaan esimerkiksi astiapyyhkeen tai talouspaperin päällä ja tarjoilen heti kunnon voinokareen kanssa.

 

Raikkaan kesäsalaatin teen yleensä erilaisista salaatinlehdistä, tuoreista babypinaatinlehdistä, vuonakaalista, rucolasta ym. Mukaan huuhdottua ja viipaloitua retiisiä, avomaankurkkua, fetaa, jne. Kastikkeeksi hyvää oliiviöljyä, hieman sitruunanmehua ja rouhittua mustapippuria.

 

Kukkakaalitsatsiki sopii kaiken kanssa:

200g kukkakaalia
200g kurkkua
200g turkkilaista jogurttia
2 rkl majoneesia
1 valkosipulinkynsi
puolikkaan sitruunan mehu
ripaus sokeria
mustapippuria & suolaa

Raasta kukkakali ja kurkku (valuta ylimääräinen neste kurkuista pois). Sekoita raasteet, jogurtti, sitruuna, majoneesi, puserrettu valkosipulinkynsi ja mausteet kulhossa. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.
 

Lämminsavulohi puolestaan tuli suoraan valmiina kaupan kalatiskiltä. Kokkailun pitää olla rentoa. Liian monta kattilaa liedellä, tai lihaa uunissa, savussa tai grillillä kuulostaa vain stressaavalta. Ei suorituspaineita mökkikeittiössä 🙂

 

// I love potatoes and asparagus. The best summer food, but they need to be cooked just right. Over cooked asparagus or watery potatoes – big no no.

Tags:
8 Comments
  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi että, nyt iski kyllä nälkä ja himo kunnon mökkiruokaan! Hyviä vinkkejä ja ehdottomasti lähtee testiin toi kukkakaalitatsiki!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Arvaa himoitsinko minä uusia perunoita ja parsaa koko tämän postauksen teon ajan (ja vieläkin). Kiva jos vinkeistä oli hyötyä 🙂

  • Vierailija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En heti keksi parempaa yhdistelmää kuin uudet perunat voilla ja vastapaistetun ahvenen kanssa, jälkkäriksi mansikoita itse poimittuina mummin mansikkapenkistä! Apua kuinka mä kaipaan jo mökille syömään:D Parsaa täytyy ehdottomasti tänä kesänä testata:)

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ah, kuulostaa niin hyvältä! Mökkikaipuu on hyvä fiilis <3 Ruoka maistuu niin paljon paremmalta kun sinne lopulta sitte pääsee syömään 🙂

  • Irina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei, ihan tosi kivoja nää sun respetit! Mukavan simppeleitä, kuvat on kauniita ja kasvissyöjänä saanut paljon vinkkejä omiin kokkailuihin. Oon kopsannut näitä monesti muistiooni 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana kuulla Irina, kiitos paljon tästä 🙂 Rakastan kasvisruokaa! Kiva jos olet saanut vinkkejä myös kasvisruokavalioon. Pitääkin laittaa useammin kasvisjuttuja 🙂

  • Charlottaeve
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha, vai että peruna 😀 Ihana juttu taas!

    -Charlottaeve / Charlottaeve.com

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jep 😀 Perunasta voisi kirjoittaa kokonaan oman postauksensa <3

Post A Comment