Mitä tuotiin matkalaukussa 27 tammi
Olin asennoitunut että Etelä-Afrikasta ei tarvitse sitten ostaa mitään. Viimevuonna muutaman hameen ja maustepurkin löysin – en sen kummempaa.
Tänä vuonna asennoitumiseni näkyikin sitten matkalaukun painossa jo Helsinki-Vantaan puolella. Ajattelin että kun en osta mitään niin tilaakaan ei tarvitse jättää. Kilot matkalaukussa keikkui siinä kahdessaviidessä.
Ja minä kun luulin että olisin oppinut jo tässä vuosien varrella pakkaamaan.
No, tuo 25kg oli kuitenkin kaukainen muisto enää kun pikkuhiljaa löysin matkan varrelta kaikkea henkareista korkokenkiin. Syytän Saaraa joka osasi viedä minua juuri oikeisiin paikkoihin. Löytyi Jeffrey Campbelleja ja surffikylästä RipCurlia. Piti hamstrata Afrikkapatsaitakin pikkukylästä ja lentokentiltä pakolliset hajuvedet ja aurinkolasit.
Paluumatkalla ei auttanut vaikka kuinka yritin hymyillä lähtöselvityksessä. Sekä minulla, että Laurilla oli reippaasti liikaa painoa laukussamme molemmilla. Järkeiltiin tunkea tavarat minulle ja jättää Laurin matkalaukku painorajan alapuolelle niin että maksoimme vain yhdestä ylikiloja. 57euroa.
Meksikoon en ota oikeasti muuta kuin bikinejä ja saronkeja.
Sandaalit löysin alennettuna Zarasta. Ne olisi normaalisti ollut sata euroa. Jeffrey Campbellit puolestaan löytyi pienestä Journey putiikista Long Streetiltä. Olin hurjan onnellinen kun näin ne.
Kutsun tuota isompaa hippilaukuksi. Sekin oli alennettu puoleen hintaan ja löysin sen BillaBongin liikkeestä Jeffreys Baustä. Ruskea kirjekuorilaukku oli hätähankinta uudenvuoden laukuksi, koska meidän laukut jäi Lontooseen ja olin muutaman päivän ihan laukkuorpo.
Nämä Elementin kukkashortsit olivat Jeffreys Bayn surffiliikkeissä ehkä ainoat mitkä eivät olleet alennuksessa. En voinut silti olla ostamatta. Katsokaa nyt miten söpöt!
Hameita! Rakastan noita tyllihameita (vaikka se ei olekaan niiden oikea nimi). Ainut vain että onnistun pukemaan ne päälleni aina mahdollisimmat tuulisella säällä.
Kukallinen löytyi Long Streetiltä ja kaksi muuta Waterfront kauppakeskuksesta.
Valkoisen Peplumin olettekin ehkä nähneet jo päälläni. Sekin Waterfront kauppakeskuksesta. Tuo toinen oli kolmetoista euroa. Alennettuna, ja Long Streetiltä jostain.
Uudenvuoden toinen hätähankinta oli tuo valkoinen mekko. Se meni erittäin likaiseksi juhlissa. Oranssi/persikka-mikälie oli ylihinnoiteltusta rättikaupasta, jälleen waterfrontista. Onpas ryppyinen.
Minun oli pakko ostaa tuo kameratoppi koska se nyt näyttää aivan minulta. En tiedä mikä tuo toinen on 😀 Jokin hupullinen löysähkö topin viritys Jeffreys Bayn Billabongin outletista ja maksoi ehkä kolme euroa. Kameratoppi Long Streetiltä.
Ja Heathrow lentokenttä ostokset. Toistanko itseäni jos kerron että löysin Guccin aurinkolasit alennettuna ja ne on niin kivat? Niin.
Ja Lancomen Midnight Rose oli pakko saada.
Siinäpä ne. Tai siis siinäpä puolet. Loput on sitten niitä henkareita, mausteita ja patsaita.
Meksikosta en myöskään aijo ostaa sitten mitään…
Mer
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMatkailu avartaa, kun lahden laitan pienemman matkalaukun isomman sisaan,
vaikka en ”aio” ostaa mitaan, mutta aina loytyy jotain mita ilman ei tule toimeen tai on pakko saada tai on vaan niin ihana ja se kay niiin monen muun jutun kanssa. Palaan AINA kahden matkiksen kanssa. Olen maksanut kerran yli 150 € ylipainosta. mutta..mutta.
Jalkeen pain on kivoja pukea ”matkamuistoja” paalle.
Hyvaa matkaa !!!!
Riepu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunValkoiset pitsilärpäkkeet on tosi kivannäköisiä!
Pupsu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPaljon teillä oli painorajat laukuissa? Ja millä yhtiöllä lentelitte?:)Oot varmaan kertonut monesti, minulla mennyt ohi..
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuun23kg. Lennettiin Finnairilla Lontooseen ja British airwaysillä sieltä Cape Towniin.
Mirre
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOot löytäny järjettömän ihania juttuja 🙂 Jeffreyt ja ne söpöt shortsit olivat etenkin mieleeni! Tahtoisin samanlaiset:)
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinunkin lempparit näistä 🙂
m
Posted at 00:00h, 30 marraskuunminkä ikänen sä olet?
ihana toi laukku !
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuun25 🙂
Musse
Posted at 00:00h, 30 marraskuunItselläni on Billabongin melkein vastaavanlainen huppuhärpäketoppi. Hieman pidempi vain? Ja se on yks mun lemppareista kaikessa rentoudessaan. Jeh. Ylipainot ärsyttää aina. Joskus muinoin palatessani Suomeen vuoden ulkomailla oltuani, maksoin n.200€ ylipainokiloja. V-käyrä oli silloin aika korkealla. Mut oma vikahan se oli.
?
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMiten pienipalkkainen ihminen matkustelee ja shoppailee tota tahtia? Tienaan moninkertaisesti sinuun verrattuna, enkä siltikään kykene moiseen elämäntyyliin. Priorisointikysymyksiä kyllä, mutta silti ihmetyttää.
?
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMistä ihmeestä sinä voit tietää mitä toinen tienaa??
...
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVerotiedot ovat julkisia. 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTuloni ovat nousseet jos verotietojani vuodelta 2011 tarkoitat 😀 (eikä niissäkää näkynyt mm. tippejä. – Tiedän että ne ovat verotettavaa tuloa mitkä pitäisi ilmoittaa verotukseen, mutta enpä tiennyt ennen. Enkä tosin tiedä vieläkään ketään kuka tekisi koskaan niin). Baarimikon/houstin tipit voivat olla isojakin summia.
Se miten rahat riittää, on juurikin priorisointikysymys. Tuhlaan yleensä kaikki rahani matkusteluun. Säästän sitä varten ja mm. viimevuonna matkustelin paljon vähemmän koska säästin juuri tämän talven matkoja varten. Lisäksi puolitamme asumis/ruoka ym kulut Laurin kanssa puoliksi, joten joo. Kyllä ne rahat vaan riittää ja ihan omia on.
JL
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOpiskelijana tienaan meistä kolmesta aivan varmasti kaikista vähiten ja silti kykenen samankaltaiseen elämäntyyliin (loputon matkailu, Jeffrey Campbellit, vaatteiden haaliminen jne.). Todellakin priorisointikysymyksiä, eli jos minäkin pystyn omista osa-aikaistyötuloistani tällaiseen, aivan varmasti pystyisit sinäkin. Johonkinhan ne sinunkin moninkertaiset tulosi hupenevat, sinä itse päätät lopulta mihin.
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunjuurikin näin 🙂
nnea
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSkater hameita noi, en keksi mitään järkevää suomenkielistä sanaa niille?:D
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTuo kuulostaa tutulta. En tosin ikinä muista sitä 😀
Opiskelija myös
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOlen samaa mieltä,- jokainen käyttää omat rahansa kuten parhaaksi näkee. Minäkin olen opiskelija ja silti matkustan jatkuvasti. Eniten ehkä ärsyttää ne tyypit, jotka jatkuvasti märisee miten rahani muka riittävät moiseen ja taasko lähden reissuun. Priorisointikysymys täysin! Joku käyttää rahansa vaikka käymällä joka vkonloppu baareissa.
kk
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoistko kuvata myös muut ostokset?
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunPatsaat, mausteet ja henkarit? Ne eivät ole kummoisempia usko pois, mutta ehkä voisin yrittää muistaa ne vielä johonkin postaukseen laittaa mukaan! 🙂
Laura
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNoi hameet näyttää niin ihanilta ja MUKAVILTA 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNe on! 🙂
Minttu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNoi Jeffreyt – Rakkautta ensisilmäyksellä! <3 Senpä vuoksi kysyisinkin, että onko sulla antaa niille joku malli/nimi niin voisin alkaa surffaan netistä samanlaisia?