Minä kai itkin ensin

Tiedättekö kun joskus näkee sellaisia unia, mitä ei vain useiden päivienkään jälkeen saa pois mielestään?

Minä kai itkin ensin oli kirjan nimi, mitä kirjoitin unessani. Tietenkin se oli jokin nykyversio Romeosta ja Juliasta. Paha poika, kiltti tyttö –tarina.

Sellainen, missä parin ei olisi pitänyt olla yhdessä. Molemmat elivät onnellisesti omissa maailmoissaan, mutta yllättäen rakastuivat ja jättivät kaiken taakseen ollakseen toistensa kanssa.
Sitten kaikki vasta alkoikin mennä pieleen ja kirja päättyi todella raa’an surullisesti.

Hassua miten todentuntuisia unia voi nähdä. Kirjoittaessani kirjaa näin sen samalla myös elokuvana, toisinaan olin itse mukana kirjan henkilönä. Sekavaa, mutta unessa niin loogista. Ja kaikki oli niin surullista, että herätessäni olin ihan itku kurkussa, enkä saanut tuota tarinaa pois mielestäni.
Voisinko kirjoittaa sille ensi yönä vähän onnellisemman lopun?

 

I think I was the first to shed a tear.

You know those dreams that you can’t shake out of your mind for days? I had a dream the other night that I was writing a book called ´I think I was the first to shed a tear`. Obviously it was a modern day version of a Romeo and Juliet story – the bad boy falls in love with the good girl. 

It’s one of those ´forbidden love stories`. They were both living happily in their own worlds, but one day they fell in love and left everything behind, just so they could be together.
That was the moment when everything started to go terribly wrong and the book had a really sad and violent ending.

It´s really funny how some dreams can feel so real. When I was writing the book in my dreams it felt like watching a movie. I know, really confusing! But in my dream it totally made sense. Everything about the dream and the story felt so sad and when I woke up I had a lump in my throat and couldn’t get the story out of my mind for days. Is it possible to see the same dream again, but where I write a happier ending to that sad story?


                                                        Coat & shoes Zara // Sweater & skirt Gina Tricot // Bag Céline
                                                                                         Photos: Mona Salminen 

 

 

7 Comments
  • MM
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei! Sulla on kyllä ihana tyyli kirjoittaa 🙂 Ja ihana tyyli muutenkin! Siksipäs kysyisin että mistähän mahtaa toi takki olla? 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos :)) Takki on vanha suosikkini Zarasta 🙂

  • Katriina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ootko koskaan ajatellu kirjottavas kirjaa..? Oot ihan uskomattoman taitava sanaseppo ni ehkä tää oli joku enneuni 😉 Ei mut oikeesti. Täällä blogissa sun jutut ei pääse ihan oikeuksiinsa. Äläkä käsitä väärin, pidän tästä oikeen kovasti mutta siis sun tekstit ansaitsis jotain vielä paljon isompaa! Useimmista blogeista katon vaan kuvat ku en pysty lukea sellasta virheitä vilisevää yksinkertasta liibalaabaa mutta sun postaukset jätän aina viimiseksi ku tietää että niihin saa uppoutua sellasen superlyhyen romaanin verran 🙂 tuntuu että teksti tulee sulta ihan luonnostaan, ei mitään ylimenevää yrittämistä. Lähti vähän käsistä mut toivottavasti tein pointtini selväksi 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana Katariina <3 Kiitos mielettömästi tästä kommentista. Ihan mieletön kohteliaisuus ja päivän piristys 🙂

      Ja olisihan kira ihana kirjoittaa, mutta rehellisesti sanottuna en usko, että minusta olisi siihen 😀 Ehkä joskus vanhempana. Paljon kokeneempana ja taitavampana..

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana Katariina <3 Kiitos ihanasta kommentista. Ihan mieletön kohteliaisuus ja päivän piristys 🙂

      Ja olisihan kirja aika mahtavaa kirjoittaa, mutta rehellisesti sanottuna en usko, että minusta olisi siihen 😀 Ehkä joskus vanhempana. Paaaljon kokeneempana ja taitavampana..

  • souf
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Eli siis selvästi sun pitäis kirjottaa kyseinen kirja 😀

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Jotenkin ihanan haikea otsikko kirjalle 🙂

Post A Comment