Lapsuuteni betonipuisto 12 syys

Siinä missä viime viikko meni täydellä energialatauksella, matelee tämä viikko miinusteholla aikaansaamattomana eteenpäin. Vaikkakin herään edelleen ennen herätyskelloa, ei ole tietoakaan siitä että olisin se pirteä aamuvirkku. Kahvikaan ei auta, eikä supersmoothiet, edes aamulenkki ei kulkenut eilen, joten hiljensin vauhtia todella laiskaan kävelyyn ja lampsin pitkin Helsingin katuja melkein kaksi tuntia. Jostain kun sain vielä päähäni, että haluan nähdä Pieni Roobertinkadulla sijaitsevan sisäpihan, sen missä joskus kauan sitten asuttiin. Tämän jälkeen piti nähdä vieressä asuneiden kavereidenkin sisäpihat, ne missä pidettiin mielikuvitus hevostalleja ja leikittiin tuntitolkulla dinosauruksia. Kaikki näytti edelleen samalta, pienemmältä, mutta jopa tuoksu oli sama ja vaikka ympäristö olikin pelkkää asfalttia ja liukumäkenäkin toimi silloin vain kellarinportaikon peltikatto, ei koskaan tullut mieleen, että haluaisin sinne muuta – meillä riitti mielikuvitusta rakentaa ympärille kaikki tarvittava ja lapsuuteni näissä taloissa oli pelkkää onnea.

Tästä innostuneena kiersinkin näkymättömiä pikku-Julian jalanjälkiä pitkin Helsinkiä. Kirkon pihat, missä syötettiin mummon kanssa lintuja, puistot missä pyörittiin ja kiikuttiin kavereiden kanssa telineissä, suihkulähteet, lempipuut, kadut, portaat ja salapensaat! Hyvä etten ryöminyt siellä puskissa katselemassa että onko sielläkin nyt kaikki yhä ennallaan.
Hullu lenkkeilijä kurkistelemassa yksityisiin pihoihin ja julkisiin pensaisiin. Kukapas muu kuin minä.

Kun tulin kotiin oli mieli tulvillaan ihania lapsuudenmuistoja, mutta kroppa edelleen niin väsyneenä, että nukahdin vahingossa sohvalle ja heräsin vasta monta tuntia myöhemmin.
Herättyäni, olin vielä niin pökerryksissä, että luulin nähneeni vain unta niistä betonipihan heppaleikeistä. Mietin hetken oliko kummallista aamulenkkiä koskaan edes tapahtunutkaan.

Bleiseri- Zara // Paita – VeroModa // Housut – Zalando // Kengät – Zara // Laukku – Prada
Kuvat: Kira Kosonen @ Blond Rivets