kukkakaalipohjainen pizza

Kukkakaalipizzapohjan toimivuutta on vaikea uskoa, mutta se on oikeasti todella maukasta ja helppo valmistaa.

KUKKAKAALIPIZZA

Pohja:
1 pieni kukkakaali
100g parmesanjuustoa
1 kananmuna

Täytteet:
1dl tomaatimurskaa
125g mozzarellajuustoa
2-3 viikunaa
70g parmankinkkuviipaleita
rouhittua mustapippuria

Päälle:
tuoretta rucolaa
tummaa balsamikastiketta

Raasta kukkakaali raastimella tai blenderissä muruiksi. Paahda kukkakaalista ylimääräinen neste pois kuivalla pannulla kunnes ne saavat hieman väriä. Purista vielä liinan läpi kukkakaaleista kaikki mahdollinen neste pois. Kukkakaalin pitää olla todella kuivaa, ettei pizza vetisty. Anna jäähtyä.

Raasta parmesanjuustoa n. 1,5dl verran ja sekoita se 1 kananmunan sekä jäähtyneiden kukkakaalimurujen joukkoon.
Painele kukkakaalisekoitus tiiviiksi pohjaksi leivinpaperoidulle uunipellille. Esipaista pohjaa 200 -asteisen uunin keskitasolla n.25 minuuttia.

Ota pohja uunista, levitä pohjan päälle kastike, mozzarellajuusto ja viikunat. Mausta ripauksella pippuria. Laita takaisin uuniin ja jatka paistamista n.10 minuuttia. Laita samaan aikaan uunin alatasolle uunipellille leivinpaperin päälle parmankinkkuviipaleet. Anna niiden paahtua rapeiksi 10 minuuttia ja murskaa käsin palasiksi.

Ripottele valmiin pizzan päälle tuoretta rucolaa, murskattuja rapeita parmankinkkupalasia ja viimeistele pizza pienellä määrällä balsamikastiketta.

 

CAULIFLOWER PIZZA

Base:
1 small cauliflower
100g parmesan cheese
1 egg

Topping:
1 dl tomato paste
125g mozzarella cheese
2-3 figs
70g Parma ham
freshly ground black pepper

Top:
fresh rocket
dark balsamic sauce

 

Grate the cauliflower using a box grateror blender. Roast cauliflower in a dry pan until they get a little color. make sure you remove as much liquid from the cooked cauliflower as possible so the resulting crust isn’t soggy. Let cool completely.
Grate the parmesan cheese approx. 1,5dl amount and mix it with 1 egg and cooled cauliflower crumbs.
Transfer to the center of the baking sheet and spread into a circle, resembling a pizza crust.
Bake in 200 degrees about 25 minutes.

Take the crust out of the oven, spread over the tomato sauce, mozzarella cheese and figs. Season with a touch of pepper. Put back in the oven and continue baking for about 10 minutes. At the same time put parma ham the lower level of the oven. Bake also for 10 minutes until crispy. Crush parma ham into pieces by hand.

When pizza is ready finish it with fresh rocket, chopped crispy parma ham, and a small amount of balsamic sauce.

Tags:
1 Comment
  • veerala
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Testasin tätä eilen ja oikein hyvää tuli! 🙂 Hankalaa oli vain arvioida, että mikä on ’pieni’ kukkakaali, mutta onneksi mittasuhteet tuntuivat menevän ihan oikein.

    Hankalin vaihe oli tuo kukkakaalirouheen/-mössön kuivattaminen. Blenderillä siitä tuli niin muussia, että lopuksi vain painelin vähän talouspaperilla ja kokeilin onko kuivaa.

    Lopputulos oli aika ruma, pohja turhan pehmeä, mutta maku oli oikein hyvä! Tosin vaihdoin sisälmykset tuoreisiin herkkusieniin, paprikaan ja pekoniin. Pekonin paistoin erikseen pannulla ja heitin vaan lopuksi päälle.

    Täytyypä siis kokeilla uudestaan! 🙂

Post A Comment