JES! VATSAYSTÄVÄLLISEMPI VAALEA LEIPÄ


postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vaasan Kaura-tattari leivän kanssa*

 

Olen todella perso leivälle – kaikkihan sen jo tietää. Jos minulta kysytään niin kautta aikojen leipä on ollut lempi aamupalani – ja myös väli -ja iltapala. Mutta jos vatsaltani kysytään, niin se ei varmaan söisi vaaleaa leipää enää ollenkaan. Tekisi mieli huutaa sille, että älä nyt ala leivän kanssa temppuilemaan. Valitse mikä tahansa muu, mistä oireilla, mutta ei. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän se kiukuttelee pienistäkin vehnäisistä leivänmurusesta ja osoittaa mieltään turpoamalla pinkeäksi palloksi jo ekasta haukusta.

Minulle leipä on kuin karkkia. Leipähyllyllä himoitsen eri leipiä saman tyyppisellä antaumuksella kun lapsi jäätelöä pakastealtaan ylle kumartuneena.
Rakastan leipää itseasiassa niin paljon, että ikävöin sitä ollessani ulkomailla. Oletteko samaa mieltä, että Suomalaiset ovat ihan parhaita leipähommissa? Todella moneen muuhun maahan verrattuna meillä kaupan leipävalikoima on leipätaivas verrattuna siihen yhteen vaalean mössöiseen paahtoleipäpötköön mitä on muualla tarjolla. Yöh. Onneksi asun aikuisiän temppuilevan vatsani kanssa täällä, nimittäin leipävaihtoehtoja on runsaasti – ja nyt uusimpana todella positiivisena lisänä vatsaystävällinen vaalea leipä. Saanen esitellä; Vaasan Kaura & Tattari -leipä.
Nämä kauratattarit on leivottu Suomessa ilman vehnää käyttäen ainoastaan kauraa, hirssiä ja tattaria. Laktoosittomassa ja runsaskuituisessa Kaura-tattarilevässä on 70% täysjyväkauraa leivän viljasta.

Hallelujah! Ensinnäkin a. Se on herkullista b. Se ei turvota c. Se on runsaskuituista (7,8%)
Olemme pitkästä aikaa vatsani kanssa samoilla aaltopituuksilla. Kummatkin näyttävät tälle leipäpaketille peukkua.
Tätä voi syödä hyvällä omallatunnolla. Tätä syön mieluummin kuin kaurapuuroa aamulla.

 

 

Mitä leivän päälle?
Vaikka kuvissa yhden puolikkaan päälle on kumottu mediaseksikkäästi avokaadoviipaleita, voin paljastaa, että kovin usein leipääni ei kuitenkaan avokado korista. Tykkään syödä leipäni useimmiten pelkän voin kanssa. Jos haluan hitusen terveellisemmän version, käytän ghee-voita. Jos haluan herkutella, niin voin päälle tulee juustoa ja kurkkuviipaleita. Aamuisin ehkä kananmuna.

Jos kuitenkin heittäydyn villiksi niin leivälle saattaa eksyä ajoittain hummusta, pestoa, tonnikalatahnaa, avokadoa, uppomuna, ruohosipulia, punasipulia. Joskus jopa banaania ja maapähkinävoita. Ruisleivälle tietty suolakurkkua.
(Kuvissa vierailevalle Leo-koiralle olisi kelvannut leipä myös ihan vain voilla).

 

 

ARVONTA
Millainen on teidän arkileipä tai entä erikoisempi herkkuleipä?

Heitä leivänpäällisesi kommenttiboksiin, niin voit voittaa kassillisen leipää! 😍
Arvonnan säännöt löydät täältä.
Leipälotto loppuu 24.1 🙂

 

Photos: Mona Salminen

Tags:
71 Comments
  • Piitu
    Posted at 18:14h, 17 tammikuun Vastaa

    Arkisin kiireleipä menee pelkällä voilla. Kun aikaa on enemmän käytössä, eksyvät leivän päälle kurkut, tomaatit, paprikat, erilaiset juustot ja salaatit.

  • KK
    Posted at 18:24h, 17 tammikuun Vastaa

    Arkileivän päälle eksyy lähes poikkeuksetta oivariinin lisäksi juustoa ja kurkkua. Herkkuleipäni päältä löytyy puolestaan avokadoa, ripaus aromisuolaa ja mustapippuria sekä kirsikkatomaatteja. Toimii!

  • Kepa
    Posted at 18:54h, 17 tammikuun Vastaa

    Becel basilika ja lime (joku tuollainen :D), avokado, juusto tai sitten ruisleipä suolakurkulla oooh, juusto-kurkkuleipä, maksamakkaraleipä, tuore itse leikattu kauraleipä voilla ja meetvurstilla… Leipähiiri täällä!

  • Nimetön
    Posted at 18:56h, 17 tammikuun Vastaa

    Juustoa!

  • Eveliina
    Posted at 19:05h, 17 tammikuun Vastaa

    Voi, juusto ja kurkku! Paras kombo 🙂

  • Jasmin
    Posted at 19:31h, 17 tammikuun Vastaa

    Pelkkä becel

  • Rose
    Posted at 19:32h, 17 tammikuun Vastaa

    Juustoa ja levitettä. 🙂

  • manna
    Posted at 20:04h, 17 tammikuun Vastaa

    Yleensä leivältä löytyy juustoa ja kurkkua/tomaattia.

  • Ilona
    Posted at 20:05h, 17 tammikuun Vastaa

    Arkileipään kinkku, juusto, tomaatti ja kurkku! Herkkuleipään edellisten lisäksi kananmuna keitettynä tai paistettuna tai sitten esim. ilmakuivattua kinkkua tai kylmäsavulohta 🙂

  • Kukka
    Posted at 20:22h, 17 tammikuun Vastaa

    Täällä kohtalontoveri! Mieli kiittää venhäleivästä, mutta keho ei 🙁

    Arkileivästä löytyy voita, salaattia, Oltermannia ja kurkkua.

    Herkkuleivästä esim. avocadoa ja/tai kananmunaa eri kasvisten kera!

  • Lilli
    Posted at 20:35h, 17 tammikuun Vastaa

    Lempileipä rehellinen ruis! Väliin kinkkua, juustoa ja pari siivua keitettyä munaa. On hyvä lounaana, pitää nälkää pitkälle alkuiltaan asti 🙂

  • Heidi
    Posted at 20:45h, 17 tammikuun Vastaa

    Herkkuleipään menee hyvää ja laadukasta salamia, avokadoa ja ituja 😍 Muuten leipä menee pelkällä voilla. Kun leipä on hyvää, sen voi syödä vaikka paljaaltaan 😋

  • Sari
    Posted at 20:56h, 17 tammikuun Vastaa

    Creme bonjour voi & oliiviöljy + juusto + kurkku

  • Iisa Lahtinen
    Posted at 21:03h, 17 tammikuun Vastaa

    Unelmaleipä olisi tuore ruisleipä voilla ja oltermannilla, mutta vatsa päätti melkein 2 vuotta sitten ettei enää murustakaan ruista oteta vastaan ilman 2 viikon järkyttäviä kipuja. Nykyään leivän ostaminen onkin välillä haastavaa juurikin sen takia, kun niiiin moni sisältää ruista jossain muodossa. 🙁 Joten nykyään kauraleipä oivariinilla, kalkkunalla, voimakkaalla juustolla ja kurkulla on arkileipää. Herkkuleivällä on oivariinia, broilerinleikkelettä, tilsit juusto, kurkku, salaatti ja välillä paprika tai niinkin yksinkertaista kuin graham paahtoleipä voilla ja maksamakkaralla.

  • Riikka .
    Posted at 21:17h, 17 tammikuun Vastaa

    Arkileipäpalana menee kauraleipä paahdettuna voin kera, ja gourmet-versiota koristaa hummus, avokado ja tuore korianteri

  • Jenna
    Posted at 21:21h, 17 tammikuun Vastaa

    hummus🤩

  • Minna
    Posted at 21:55h, 17 tammikuun Vastaa

    Yleensä margariini, joku leikkele (kalkkuna, kinkku, lauantaimakkara, metvursti), oltermanni ja joskus kippari juusto, kesäsin tuore tomaatti ja kurkku, talvisin suolakurkku. Jos herkuttelen nii sitte pesto,tomaatti ja mozzarella tai kasvishovin kalatahna. Joskus myös avokado ja tomaatti.
    Ruisleipää yleensä syön, joskus rieskaa tai sämpylää, edullisuus ja kotimaisuus tärkeää.

  • Nina Arola
    Posted at 22:01h, 17 tammikuun Vastaa

    Itsellä samat ongelmat ja vaasan kaura 100 (ilman vehnää) ollut jo pitkään suosikkileipä. Ehdottomasti lähtee nyt tämä kaura tattari myös kokeiluun. Paahdetun leivän päälle suosikit juusto ja kurkku.

  • Jonha
    Posted at 23:50h, 17 tammikuun Vastaa

    Arki leipä juustolla ja kurkulla.
    Herkkuleipä, juustolla, suolakurkulla, paahdetulla sipulilla ja valkosipulimajoneesilla 😋

  • Laura
    Posted at 00:25h, 18 tammikuun Vastaa

    Hummus, juusto ja kasviksia vaihtelevasti

  • Marjaana Savila
    Posted at 01:06h, 18 tammikuun Vastaa

    Juustolla ja avocadolla aamuisin, herkkuna lisäksi suolakurkkuja päälle ja pinaattia 😋

  • mia
    Posted at 05:27h, 18 tammikuun Vastaa

    Kasvissyöjänä avokado ja suolakurkku on ollut suosikkeja jo vuosien ajan. Nyt uutena kilpailijana on ehdottomasti Vegiar- vegaaninen merilevätahna <3 Voittaa maksamakkarat mennentullen!!

  • Harriet Gripenberg
    Posted at 06:58h, 18 tammikuun Vastaa

    Herkkuleipäni on itse leivottu gluteeniton leipä jossa aprikoosia sekä pähkinöitä.

    Koska syön gluteenittomasti on aina haastavaa löytää leipä joka on hyvä sekä halpa.

  • Henni
    Posted at 07:36h, 18 tammikuun Vastaa

    Arkileivän pistän paahtimeen ja päälle vain margariinia, juhlaleivän päälle saatan lisäksi laittaa kurkkua. 😀

  • Janni
    Posted at 09:28h, 18 tammikuun Vastaa

    Melkein kaikenlaiset leivät menee, mutta kotona sitä usein päälle laittaa vaan ihan voin, juuston, kalkkunaleikkeleen ja kurkkua 🙂 Tää uutuus leipä kuulostaa kyllä hyvältä, itelle ei kans kaikki leivät sovi, tai sopii jos se turvotus ei haittaisi… 😀

  • Salla V
    Posted at 10:29h, 18 tammikuun Vastaa

    Mä oon kans ehdottomasti leipähiiri! Aamupalaleivästä en luovu vaikka mikä olisi! Mun lemppari kombo on kaura-siemenleipä (100% kauraa ja siemeniä, eipähän turvota!), jonka päällä on kalkkunaleikkele, kurkku ja babypinaatti 🙂

  • Alina Tito
    Posted at 10:34h, 18 tammikuun Vastaa

    Lämmin leipä, kookos öljy + avocado ja seesam siemenet… Mmmm bueno!

  • N
    Posted at 12:10h, 18 tammikuun Vastaa

    tää leipä on niin hyvää! Päälle laitan aina oivariini+avocado+herbamare+kurkku

  • Hilla Häyhä
    Posted at 13:53h, 18 tammikuun Vastaa

    Avokado on parasta <3 yleensä sen päälle myös juustoa ja kurkkua

  • Mira
    Posted at 15:01h, 18 tammikuun Vastaa

    Hummus 😍😍😍

  • Nelli M
    Posted at 16:35h, 18 tammikuun Vastaa

    Arkena leivän päälle yleensä voita, kurkkua ja hieman sormisuolaa. Jos oikein haluan herkutella laitan voita tai avokadoa muussattuna, parmankinkkua ja ohuita lastuja parmesania :). Nuo Vaasan saman tyyliset, mutta 100% kaura leivät on niin hyviä! eikä tule yhtään turvotusta niistä’!

  • Essi Y
    Posted at 19:51h, 18 tammikuun Vastaa

    Juustoa, kinkkua ja joskus kurkkua.
    Herkkusämpylään tulee voita, salaattia, vuohenjuustoa ja saksanpähkinää tms.
    Ruisleipä mansikkahillolla ja juustolla ❤

  • Anna
    Posted at 20:37h, 18 tammikuun Vastaa

    Rakastan leipää! Arkena ruisleipä kuuluu yleensä iltapalaan, voin, juuston, tomaatin/kurkun ja kananmunan kanssa. Viikonloppuaamut alkavat parhaiten Kanniston levaininilla ja samoilla päällisillä. Nam.

  • Suvi
    Posted at 22:23h, 18 tammikuun Vastaa

    Mun leivän päältä löytyy hummusta ja avokadoa!

  • Sini
    Posted at 22:29h, 18 tammikuun Vastaa

    Syön leipää aina iltaisin. Suosikkini on Lidlin kaurasydämet, jonka päälle laitan aina savukinkkua, juustoa ja kurkkua.

  • Meri
    Posted at 22:31h, 18 tammikuun Vastaa

    Rakastan leipää!! Syön yleensä ruisjälkiuunileipää oivariinilla, juustolla ja kurkulla 😋

  • Lena
    Posted at 22:32h, 18 tammikuun Vastaa

    Enpä kyllä minäkään tiedä parempaa herkkua kuin leipä! Arkisin ruisleipää, margariinia ja juustoa, viikonloppuisin herkuttelen rapsakkakuorisella vaalealla siemenleivällä.

  • Henna
    Posted at 22:34h, 18 tammikuun Vastaa

    Meillä syödään arkisin ruisleipää tai Lidlin herkullisia kaurasydämiä. Päälle aina juustoa, joskus sitten myös leikkelettä, kurkkua ja tomaattia.

  • SAMP
    Posted at 22:35h, 18 tammikuun Vastaa

    Siemennäkkäri kermajuustolla, voiko parempaa olla 😍

  • Päivi
    Posted at 22:36h, 18 tammikuun Vastaa

    Jälkiuuniruissaria kinkulla, juustolla ja kurkulla.

  • Iina Kupiainen
    Posted at 09:47h, 19 tammikuun Vastaa

    Pitää kyllä kokeilla tätä leipää, tykkään siitä saman sarjan 100% kaurastakin. Mun arkileivällä on levite, juusto ja kurkku. Yksinkertasta mutta toimii! Erikoisemmalle voi sit tulla avokadoa, jotain erikoisempaa juustoo ja hummuskin käy!

  • Jennika
    Posted at 12:42h, 19 tammikuun Vastaa

    Leipä on parasta pelkän voin kanssa. Mutta jos haluan tehdä leivästäni vähän ruokaisamman niin päälle tulee maustettua tuorejuustoa, juustoa, kylmäsavustettua härkää, kurkkua ja tomaattia 🙂

  • Anni
    Posted at 14:20h, 19 tammikuun Vastaa

    Arkileipä on paahtoleipää oivariinilla ja herkutteluleivät on yleensä lepuskoja tai unikonsiemen sämpylöitä!

  • Taina
    Posted at 14:36h, 19 tammikuun Vastaa

    Oivariini riittää melkeinpä aina, lidlin kaurasydämmet ja vaasan ohuet ruispalat best.

  • Heidi
    Posted at 00:01h, 20 tammikuun Vastaa

    Kurkku ja Oltermanni-juusto. Eipä oo sen voittanutta!

  • anna s.
    Posted at 08:03h, 20 tammikuun Vastaa

    Ruisleipä maistuu voilla ja juustolla. Siihen kun lisää vielä aamukahvin viereen <3

  • Pauliina.K
    Posted at 08:16h, 20 tammikuun Vastaa

    Monesti leipä menee ihan vain voin kanssa. Mutta ruisleipä ja avokadolla ja ripauksella suolaa on myös nannaa!!

  • Nora
    Posted at 09:33h, 20 tammikuun Vastaa

    Toinen leipäaddikti ilmoittautuu! Ah, voisin elää pelkällä leivällä… Tosin itse en ”tuhlaa” leipää syömällä sitä vain voilla, aina pitää olla päälliset viimeisen päälle mintissä! Arkena erilaiset levitteet, juustot, leikkeleet ja vihannekset (kaikista näistä kategorioista väh. 1 aines), viikonloppuna hullutellaan hummusten, kananmunan, avokadon, maksamakkaran, suolakurkun jne. kanssa. Poikaystävä ei nykyään suostu enää tekemään itse itselleen voileipää, koska taloudessa asuu herkkuleipämestari.

  • Jenna
    Posted at 10:02h, 20 tammikuun Vastaa

    Ohh, täällä myös yksi todellinen bread lover!😍

    Arkiaamuisin: voi, juusto ja paprika.

    Iltapalana herkuttelen joskus uuniin laitettavalla leivällä: vähän ketsuppia leivän pohjaan, purkkitonnikalaa, juustoa -UUNIIN- uunin jälkeen vielä oreganoa. AHH, so good!

    Viikonloppuisin tulee kyllä herkuteltua sitten avokado, fetajuusto, mustapippuri -yhdistelmällä.

  • Jenna J
    Posted at 12:23h, 20 tammikuun Vastaa

    mun lempi leiväntäytteet on: pesto, mozzarella ja tomaatti! 🙂

  • Julia
    Posted at 12:34h, 20 tammikuun Vastaa

    Voita ja kurkkua, oli sitten arki tai juhla!

  • Emssu
    Posted at 14:45h, 20 tammikuun Vastaa

    Vaalee leipä mihin makeeta chilikastiketta ja valkosipulikastiketta, kinkkua, juustoa, tomaattia, kurkkua, salaattia ja avokadoa! Nami.

  • Ida
    Posted at 17:14h, 20 tammikuun Vastaa

    arkisin leivän päälle eksyy usein vain voita, mutta suosikkini on avokado<3

  • Susanna
    Posted at 17:46h, 20 tammikuun Vastaa

    Juusto on lemppari leivänpäällinen vaikka usein syön leipää ihan sellaisenaankin😊

  • Jenna O
    Posted at 18:15h, 20 tammikuun Vastaa

    Rakastan mieheni tekemää kurpitsaista täysjyväleipää! Olen aikamoinen leipämussuttaja, kaikki uudet maut kiinnostaa. Se tosin näkyy ikävästä myös vyötäröllä…

  • Mia Kvick
    Posted at 14:59h, 21 tammikuun Vastaa

    Täydelliset leivänpäälliset on margariini ja porkkala, nam!

  • xod
    Posted at 20:15h, 21 tammikuun Vastaa

    kurkku ja tomaatti toimii aina 🙂

  • JaanaK
    Posted at 08:13h, 22 tammikuun Vastaa

    Juu, juu, juustoa aina leivän päälle!

  • Joanna
    Posted at 10:43h, 22 tammikuun Vastaa

    Toi kaura-tattarileipä on kyl hyvää, bongasin sen leipähyllyltä kun tuli kauppoihin ja oon suositellut tota muillekin haha. Ei tosiaan turvota noi tietyt kauraleivät samalla lailla kun moni muu pullamösleipä. Leivän päälle margariinia, oivariinia, mitävaanlevitettä tai joskus jopa guacamolea, sopii iha hyvin sekin. Sit vielä kurkkuu, pinaattii, paprikaa, tomattia tai mitä tuoretta sattuukaa löytymään. Simppeliä ja maistuvaa

  • Janna
    Posted at 12:49h, 22 tammikuun Vastaa

    Itse voisin syödä tuoretta ruisleipää voin kanssa vaikka paketillisen päivässä! 😀 Ehdottomasti parasta! Vatsani ei tosin ole myöskään kanssani samaa mieltä..

  • Elina
    Posted at 19:23h, 22 tammikuun Vastaa

    Ruisleipää syön eniten, mutta herkuttelen erilaisilla siemenleivillä tai jollain vaaleammalla. Kotimme lähellä on erään pienemmän leipomon tehtaanmyymälä, josta välillä haetaan kakkoslaadun leipiä (eikä niissä oikeasti mitään ”vikaa” ole, joskus esim. eripari määrä pohjia ja kansia tai vähän epämuodostuneempia yksilöitä) todella halvalla. Silloin tulee kokeiltua sellaisiakin leipiä, joita ei yleensä tule ostettua ja yksi lempparini onkin tumma ruis-rusinaleipä.

  • Lelasuvi
    Posted at 17:46h, 23 tammikuun Vastaa

    Leivän päälle laitan monesti juustoa ja kurkkua tai tomaattia. Hyvä kombo leivän päälle on keitetty kananmuna, tomaatti ja avokado ripauksella suolaa ja pippuria. Kiitos leipävinkistä, tätä täytyy testata!

  • Anu Karjalainen
    Posted at 18:20h, 23 tammikuun Vastaa

    Arkileivällä on pääsääntöisesti aina kalkkuna/broilerileikettä sekä kurkkua ja rucolaa, oivariinia vaihtelevasti.
    Herkkuleivälle myös kalkkuna/broileri, juustoa, salaattia, tomaattia ja kurkkua. Tuoreiden päälle vielä ripaus aromisuolaa, suosittelen kokeilemaan!!

  • JaanaK
    Posted at 18:48h, 23 tammikuun Vastaa

    Arkileivässä päällä ylähuuli, herkkuleivässä sit kinkkua, juustoa ja ehkä tomaattia tai kurkkuakin.

  • hilkka
    Posted at 05:51h, 24 tammikuun Vastaa

    Arkileipänä menee yleensä ruisleipä, mutta välillä on kiva herkutella paahtoleivälläkin. Välillä täytyy saada vaihtelua. Päälle laitan meetvurstia, kurkkua ja juustoa 🙂

  • Pauliina
    Posted at 18:55h, 24 tammikuun Vastaa

    Arkileivässä soijaleikkelettä (nam!), tomaattia, kurkkua, Voimariiniä. Juhlaleivässä kylmäsavulohta, tuorejuustoa, katkarapuja 🙂 <3

  • Jossu
    Posted at 19:26h, 25 tammikuun Vastaa

    Mun arkileipäni on aika epäseksikäs: margariinia, juustoa, ohuenohutleikkeleitä ja kurkkua ja tomskua 🙂

  • Emma Tervala
    Posted at 21:14h, 25 tammikuun Vastaa

    Arki leipä mulla on aika basic mutta toimii aina niin hyvin, eli, ostan juurikin tätä kyseistä leipää ja päälle voita, juustoa, kurkkua ja pinaattia 💪 nam

  • Eeelina
    Posted at 17:39h, 26 tammikuun Vastaa

    Arkiaamuisin leivän päällä on useimmiten Oivariinia, juustoa ja joko kurkkua tai paprikaa. Herkkuleivän päälle sopii esimerkiksi avokadosta ja fetamurusta tehty mössö <3

  • Susanna nurmi
    Posted at 22:04h, 26 tammikuun Vastaa

    Arkileipä: kunhan siinä on juustoa, niin mitään muuta en tarvitse😂 jos heittäydyn herkuttelemaan, niin voileipäpikkelsiä, salaattia, kylmäsavulohta, keitettyä kananmunaa ja Suolakurkkua, niin hyvää <3

  • Nina Nurminen
    Posted at 09:04h, 27 tammikuun Vastaa

    Yleensä vuohenjuustoa tai kermajuustoa, ylikypsää palvikinkkua ja aurinkokuivattuja tomaatteja oliiviöljyn lisäksi 🙂

Post A Comment