Hei syyskuu 02 syys
Se toi mukanaan eilen sitten sadetta ja kylmää tuulta. Tämän kaiken kunniaksi korkkasin tämän syksyn ensimmäiset karvasaappaat. Sääret tungin niihin vielä kapinoiden ihan paljaalteen, ei siellä niin kylmä ollut.
Tänään on sulkapallopäivä. Siitä on tullut ihan jokaviikkoinen traditio. Tällä viikolla jopa toinen kerta. Olen niin innoissani uudesta harrastuksestani, että kävin ostamassa ihan oman mailankin!
Oikeasti se tapahtui kyllä hieman vahingossa. Tarkoituksenani oli vain katsella mailoja, mutta urheiluliikkeen innokas myyjä ei päästänyt minua niin helpolla. Kun olin kuullut läpi kaiken jousituksista, hiilikuitu-materiaalista, kärkipainosta ja torjunut niistä jokaisen vedoten liian kalliiseen hintaan veti myyjä jostain viimeisen ”minulle täydellisesti sopivan”- Yonex mailan. 60euroa, mutta alennettu neljäänkymmeneen. Ihan kivahan se oli, mutta halusin vain pois ja minulla oli jo niin kiirekin, että jostain kumman syystä sanoin; ai tuo maila! Vitsi ihan samanlainen on meidän hallilla alennettu 29 euroon, taidankin ostaa sen sieltä, kiitos vain paljon ja näkemiin. Käännyin jo kannoillani, mutta myyjä huutaakin perääni, että selvä! Minä myyn sen sinulle samalla hinnalla kuin mitä se olisi hallillasi! (en ole nähnyt hallillamme samaa mailaa koskaan, enkä varsinkaan 29 eurolla).
Hiemanhan minua hävetti, mutta tietysti otin mailan vastaan niin alennettuun hintaan. Kiittelin myyjää vuolaasti ja hyppelin ikionnellisena liikkeestä pois. Oikeasti tarkoitus ei ollut huijata, se oli ihan vahinko.
mi-la
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHahah tuo mailajuttu, kunnon kaupantekijä se myyjä! Vielä huvittavampaa, jos se lukis tätä blogia! 😀 Toivotaan kuitenkin, että oli molemmille hyvä diili!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunToivottavasti ei 😀
Mutta, jos lukee, niin kiitos vain mailasta! 🙂
jenna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhaha oikein! 😀 ihanat nuo uggit <3
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOn <3
Suvi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHahaaah toi mailajuttu 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSe oli kieltämättä aika huvttavaa 😀
Elena
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAika omituista kaupankäyntiä siltä myyjältä 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNo kyllä! 😀
Linda
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTosi kiva asu sulla! Ja voi ei, voin kuvitella tuon maila tilanteen ihan liian selkeästi 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos 🙂 🙂
Pauliina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana syksyinen asu! Oon jo pitkään ollu ihan koukussa blogiisi, kirjoitat hyvin ja kuvat on tosi kivoja. 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana kuulla, kiitos paljon 🙂
Karo
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHahhah, näitä sun juttuja/kommelluksia/jne… saa kyllä aina nauraa :_D
karo-liinan.blogspot.fi
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHaha, hyvä että joku pääsee nauramaan kanssani 😀
lina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunsun ystävä leina on sekopää bb:ssä! joku raja…miks se on ylipäätään mennyt tollaseen?
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJaa’a. BB ei ole mun juttu, mutta en mä niitä ihmisiä tuomitse ketkä sinne menee. Mulle se nyt on aika sama.
Pieni sekopäisyyshän on vaan hyvä juttu 🙂
hesu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHaha eikä toi mailajuttu 😀 Sulle aina käy kaikkea, mutta aika erikoinen myyjä kyllä.
Hassua muuten nähdä sut matalissa kengissä, kun tottunu korkkareihin. Aivan ihanat noi uggit kyllä on! :>
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUseimmiten (ei ehkä kuvissa) jalassa on ballerinat. Tulee kyllä talvella niiden helpoutta ikävä! 🙂
Senja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunnoi uggit näyttää hyviltä paljaiden säärien kanssa. enoä ole ennen kellään nähnyt tai itse ajatellut niin pukea, mutta tää asu todella inspiroi kokeilemaan:)
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos 🙂
Hyvinhän ne menee noinkin. Ehkä paremmin vielä ne pitkävartiset jopa.
OutiHelena
Posted at 00:00h, 30 marraskuunihana takki!!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOn! Yksi lemppareista nyt 🙂
roosa
Posted at 00:00h, 30 marraskuun…..:/
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunÄääh, nämä ovat niin ärsyttäviä!! 🙁 Olen itseasiassa jo kerran ilmiantanut tämän profiilin, mutta näköjään on tullut takaisin tai sitten koko ilmiantoani ei ole noteerattu. Tein sen kuitenkin nyt uudestaan. Kiitos sinulle mielettömästi kun linkkasit tämän.
Valtteri
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUpet UGGit! Oon aina halunnut tommoset samanpituisella varrella, mutta tummanruskeina. Ehkä tälle talvelle sitten… 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNe sopisi sulle upeasti 🙂
ellu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOon niiiiiin superuberkade noille sun rimppakintuille. Oikeesti. mun uggien varsi täyttyy ku tungen futispohkeeni sinne. Haha jes. Tosi nätti syystyyli sulla! 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunÄh, tuskinpa nyt kuitenkaan 😀
Näissäkin on muuten myös huonot puolensa. Todella harvat nilkkurit tai saappaat sopii (varsinkin sellaiset nahkaiset). Näyttää siltä kun kumpparit jalassa painelis tuolla 😀
Nea
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMalliaineista olet ! 🙂 Ja ihanat nuo uggit, oon monesti miettinyt niiden hankkimista niiden lämpöisyyden takia 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi kiitos 🙂 Ihanasti sanottu, vaikka en malliainesta ole lähelläkään 😀
Lämpimät ne tosiaan on <3
jj
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKannattaa käyttää noit kenkiä oikeestikki ilman sukkia, mulle myyjä sano et se villa voi mennä pilalle tavallisist sukista ja sit se ei oo enää niin lämmin. tai sit käyttää jotain ihme sukkia en muista millasia 😀
Aijno
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSiis MITÄ!??! Sulla ei oo MITÄÄN ginasta?? 😀 onko totta :DDD ihanat UQQit ♥
Senja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAivan ihana inspiroiva asu! Haluaisin niiiin tälle syksylle Uggit, kun niitä jo useampana vuonna kuolannut 🙂
Tuollaiset myyjät ovat välillä kauhean raivostuttavia kun et meinaa millään päästä liikkeestä ulos! Hyvä toki, että palvellaan, muttei liian hyökkääväkään saa olla…
Anni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHaha, oot selvästi hyvä vahinkotinkijä 😀
Näyttää muuten tosi hyvältä toi sininen ja maastonvihree yhdessä!
http://suklaatilanne.blogspot.fi/
m
Posted at 00:00h, 30 marraskuunonko nuo uggit liukkaat lumella? oon ajatellu tilata itselleni, mutta epäilyttää vaan, että kuinka liukkaat lie.