Fashion night 10 marras
Nrj fashion nigt.
Ja sen jäljiltä yksi erittäin väsynyt bloggaaja jonka pää lyö nyt tyhjää. pahoittelen.
Olin ostanut pitkän mustan mekon weekdaystä tapahtumaa varten, mutta en laittanutkaan sitä koska tunsin oloni liian hienoksi ja minulla on ongelma olla liian hienona. Joku vika päässä. Mekko on kyllä niin ihana, että aion käyttää sen puhki sitten joskus vielä. Kesällä ehkä kun talvi ja maksimekot ei ole niin kavereita.
Mutta mihin sitten päädyinkään – GinaTricotiin. Voisiko kyseinen kauppa vaikka palkata minut olemaan niiden kävelevä mainostaulu? Hieman liikaa vaatteita jo sieltä, mutta en valita – gt pelasti ja tykkäsin asusta. Ainakin siihen asti kunnes sain hajotettua tuon paidan. Onneksi se oli jatkoilla.
Itse fashion night oli edellisvuotta paljon parempi. Oli jotenkin enemmän mukaansa tempaava ja paremmin suunniteltu koko show. Leina oli tosin kuolemaisillaan pissahätään ja minä sain kauhean selkäkivun. Omistan n.70-vuotiaan selän.
Nautimme esityksistä silti.
Tämän vuoden suunnittelukilpailun voitti pimeät neuleet – niinkuin niitä itse kutsuin. Se ei ollut oma suosikkini ja ensimmäinen kerta kun en arvannut voittajaa oikein! Ihan hieno kuitenkin.
Voittaja oli Nightlights, oikealta nimelträän ja työn takana Varpu Rapeli / Lahden AMK, Muotoilu- ja taideinstituutti.
Näistä minä pidin eniten
Fashion nightin jatkot oli finlandia-talon alakerrassa ja minusta se toimi paikkana hyvin – paljon paremmin tämäkin kuin viimevuonna siis. Ruokatarjoilun kohdalla ei tosin käynyt niin hyvä tuuri, sen laitoin tietysti merkille. Ei se että jotkut purtavat ei maistu maailmaani kaada, mutta tiedättehän minun kummallisen suhteeni noihin coctailpaloihin. Ja oli myös aivan kauhea nälkä.
Jatkoilta lähdettiin vielä Bläkin 5v synttäreille ja ilta venyikin sitten todella pitkäksi, mutta olipa ehdottomasti erikoisen hauska torstai. Nyt hipsin nukkumaan, olen aivan puhki, poikki ja katki.
Nansku
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä tahtoisin sulta ton taidon, luoda noinkin perusvaatteista noin upeita kokonaisuuksia? Tai sitten se vika vain on siinä, että ne ei näytä yhtä hyviltä mun päällä? :–D Miten vain, sun asusi oli silti aivan ihana! Ja voi, niin kaunis Leina! :))
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVarmasti näyttää hyviltä sinun päälläsi kaikki!:) Kannattaa vaan kokeilla kaikkea ja luottaa siihen mikä sitten tuntuu ja näyttää mukavimmalta päällä 🙂
S
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTyylikäs ja elegantti asukokonaisuus. I like 🙂
http://1beautybox.blogspot.fi/
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos 🙂 Kiva kuulla.
Indi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi, oot niin kovin kaunis! <3
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana olet, kiitän <3
roosa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMistä Leinan ihana jakku on? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunZarasta 🙂
Nea
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi oli varmasti mahtava tapahtuma! Millon muuten arvot swedish house mafian liput? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEhkä jo huomenna? 🙂 Viim tässä muutaman päivän sisällä.
Jennna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHeippa! Mistähän Leina on hankkinut UPEAN bleiserinsä? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMistäpäs muualtakaan kuin Zarasta 🙂 Ja on kyllä ihana bleiseri.
Iida
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKadehdin tuota tukkaa, upea!:) Miten se on noin tuuhea, käytätkö jotain tuuheuttavaa suihketta tai tupeeraatko alta? Mikä on tuon tukan salaisuus?;) Kiharatkin juurikin kohdillaan!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTupeeraus taitaa olla se salaisuus tässä. Kesti muuten yhtä tuuheana koko illan, ihan aamuun asti 😀
Tein sen tällä jo aikaisemmin kertomallani tavalla:
http://ocjulia.indiedays.com/2012/10/03/lamporullakampaus-2/
Mi Mi Mendine
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNäyttää kyllä aika mahtavalta ! Oli varmasti siisti ilta… Ja teidän asunnekin on oikein onnistuneet (: Ja sun tukka näyttää aina yhtä ihanalta….
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOli erikois hauska ilta kyllä 🙂 Kiitos 🙂
Elli
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi liity tähän postaukseen nyt mitenkään. Mutta oisko sulla jotain kokemusta tosta Spartoosta? Oon ajatellut tilata sieltä Uggit ja haluisin olla varma et ne olis 100% aidot?:) Kiitos jo etukäteen<3 Sulla on myös super-mahtava blogi ja vaikutat ihanalta ihmiseltä!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMinulla on yhden Uggit Spartoosta ja mielestäni kaikki niissä viittaa siihen että olisi ihan aidot. Uggeista löyty sisällä olevasta lapusta sellainen hologrammileima, mikälie 😀 ja on muutenkin samanlaiset kuin esim stokkalta ostetut uggit.
Aina voi tarkistaa Uggien virallisen sivuston live chatin asiakaspalvelijalta myykö jokin tietty kauppa aitoja uggeja, jos ei ole varma 🙂
isa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhahah mulla oli pissahätä JA selkäkipu ongelma tuolla :DDD oo onnellinen et säästyit tälläseltä tuplaongelmalta! 😉 mut juu oli kivaa katseltavaa jopa näistäkin huolimatta…. 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEikä! Tuplaongelma olisi ollut kamala 😀
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuun:D!
Senja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHahah itellä on sama ongelma liian hienona olemisen kanssa 😀 kaappi on kasapäin täynnä mekkoja ja aina se sama rumba ”liian hieno, liian hieno, liian hieno, liian hieno.. plaa”.
Asu on kyllä todella tyylikäs!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos 🙂 Hahah. Pitäisi olla varmaan linnanjuhlat että voisi hyvillämielin olla hienona 😀
sophie
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMistä olet löytänyt ihanan paitasi ja hameen? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKirjoitin siitä tuossa tekstissä 🙂 GinaTricot pelasti viimehetkellä. Alunperin olin ostanut mekon tuonne weekdaystä.
sophie
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNo katsos vaan, vähän silmät ristissä tullut luettua ekalla kerralla läpi 😀
Maria
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOnko se Bläki jotenkin erikoisen hieno paikka?Sitä kun ei saa edes kuvata sisältä.Vähän ihmetyttää kun on niin erikoisia ihmisiä niin erikoisessa huippusalaisessa paikassa(baari) mistä ei saa mitään vuotaa päivän valoon.
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNo ei se kyllä ole 😀 Siitä vaan näköjään liikkuu outoja huhuja.
anonyymi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKivasti toi Leina esittelee tissejään tossa kuvassa 🙂
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNoilla rinnoilla taitaa olla vähän mahdotonta seistä suorassa ”esittelemättä” niitä, että ehkä tämä synti hänelle suodaan. 😛
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhttp://ocjulia.indiedays.com/2012/01/18/lisaa-ostoksia/#comments Mitä tykkäät tässä postauksessa esittelemästäsi clarisin puuterista? Harkitsen sen hankkimista ja olis kiva kuullaa mielipidettä.
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSe oli lempparini kunnes löysin itseasiassa vielä paremman (ainakin minulle). Ja nykyään käytän vaan tätä: Lumene touch of radiance valopuuteria. http://ocjulia.indiedays.com/2012/10/06/kiillosta-mattaa/
enkä usko että hevillä luovun. Ihana mahtava puuteri vaikka onkin ns. tuollainen perus ja halpa 🙂 Kannattaa harkita. Clarinsin puuteri tulee sitten hyvänä kakkosena.
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos kivasta vastauksesta 🙂 Pitää varmaan sitten päätyä eka kokeilemaan lumenea.
Linda
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmoi oot ihana 🙂 ei mulla muuta, paras suomalainen bloggaaja for sure ♥
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNo hei toinen ihana. Kiitos mielettömästi <3
p.s kävin kurkkimassa blogiasi ja se on ihan mielettömän hyvä! Upeita, niin laadukkaita kuvia ja miten kaunis olet! Huh. Jatka samaan malliin 🙂
Linda
Posted at 00:00h, 30 marraskuun:okkiitos tuhannesti! kiva saada noin huippua palautetta yhdiltä lempibloggaajista! ja enkä oo bloggaillu ku vasta 2 kk 😮 taisit piristää mun matikan tuntia, itseasiassa koko päivää ihan mukavasti <3
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNiinpä! laitoin sen merkille ja olin ihan ällikällä lyöty! Minulla meni kaksi vuotta että pystyin olla edes jotenkin tyytyväinen blogin sisältöön 😀
Sinulla on selvästi hyvä tatsi tähän hommaan 🙂
Linda
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEdelleen kiitos paljon! Alussa itsekkin olin todella kriittinen kuvien tms suhteen, mutta nyt se oma tyyli pikkuhiljaa alkaa löytyä! Vaikka ei mulla vasta kun huimat 34 lukijaa ole 😀 kyllä tästä vielä noustaan!
Saaramaria
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNäytät tosi upeelta!:) Super kaunis
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunkiitos paljon <3 kivasti sanottu.