ERO 19 maalis

Tämä postaus tulee monille teistä varmasti jostain ihan virtuaalisista puskista, mutta täällä ruudun toisella puolen sitä ollaan jo käsitelty pidemmän aikaa. Tämä on myös ehkä vaikein teksti koskaan kirjoittaa, mutta kuinka paljon herättäisi kysymyksiä jos jättäisin kokonaan kirjoittamatta? Ei näistä asioista ole ollenkaan helppo täällä julkisesti huudella. Olla ihan avonaisena romaanina tässä kaikkien pällisteltävänä. Varsinkaan sellaisen romaanin, minkä ensimmäinen painos ei saanutkaan romanttisen onnellista loppua, mutta hitot siitä, tämä onkin hullunkurisen herra Elämän käsikirjoittama, ja kaikkihan sen tietää, että sen juonikäänteitä ei ikinä oikein voi arvailla.

Jos jotain kuitenkin haluan vielä tehdä, niin lopettaa tämän tarinan viimeisen kappaleen kertomalla kuinka paljon silti arvostan Lauria.

Se ihana ihminen joka on vaikuttanut elämääni eniten. Tuonut niin paljon hyviä asioita, opettanut, kannustanut. Ollut tukena ja turvana. Nostanut ylös ja kasannut kokoon. Ihminen joka on saanut minut puhkeamaan täysin kukkaan. 

Ja silti on aika sano hyvästit. Ei lopullisesti tietenkään, mutta sanoa hei hei poikaystävänä ja tyttöystävänä, ja sanoa hei hyvinä ystävinä.

Onhan se hassua. Olla nyt yksin, mutta tuntuu ettei mikään pelota nyt yhtään.
Lauri oli ensimmäinen poikaystäväni ja ehdimme seurustella miltei 6 vuotta, olen kasvanut tuona aikana niin paljon ja voin täysin käsi sydämellä sanoa, että meidän seurusteluvuodet ovat olleet tähän asti elämäni onnellisemmat vuodet, mutta jossain vaiheessa mekin muututtiin.

Oltiinhan me edelleen onnellisia. Ei meillä ollut isoja riitoja, ei draamaa, ei ongelmia. Elimme huumorintäytteistä ja rentoa arkea, mutta silti kasvoimme vain erillemme.
Mikä klisee. No, nyt vihdoinkin tiedän mitä tuokin lause tarkoittaa!
En ole koskaan edes pitänyt siitä lauseesta.

Loppupeleissä koko eroa on niin vaikea selittää koska sille ei ollut ”kunnon” syytä, mutta eihän kaikkea edes tarvitse aina järjellä selittää? Miksi pitäisi. En edes tiedä kohtaavatko polkumme joskus uudestaan. Mikä on lopullista ja mikä ei, mutta tiedän että molemmille on juuri nyt se oikea aika katsoa hieman pois tältä polulta. Kokea ja nähdä, kompastua ja nousta. Me molemmat haluamme näitä samoja asioita. Samoja, mutta erikseen 🙂

Tiedän että ymmärrätte.