Ei missään pastellipilvissä 15 marras
Viikonloppu on mennyt – kuten varmasti useimmilla – uutisia seuratessa ja maailman menoa pohdiskellessa. Piilouduin ajatuksieni kanssa useiksi tunneiksi vaatekomeroni perälle ja siivosin koko sekasorron. Keitin ison padallisen stroganoffia ja koitin jotenkin kai hauskuuttaa itseäni esittämällä mm. poikaystävälleni capoeira-tanssia (mitä en siis todellakaan osaa). Fiksusti ajateltuna liukkaat pehmosukat jalassa näytin miten korkealle saan jalkani potkaistua, mutta potkaisinkin molemmat jalat itseni alta ja lensin niin korkeassa kaaressa kohti lattiaa, että ehdin jopa ajatella ilmalennon aikana kuinka typerä temppu olikaan ja että kohta sattuu.
Sattui ihan hemmetisti, mutta onnistuin ainakin hetkeksi naurattamaan jotenkin meitä molempia.
Loppupeleissä oli vaatehuone kuinka järjestyksessä tahansa, oikea puoli kehostani täynnä huvittavia capoeira-mustelmia ja vatsa kylläisenä stroganoffista, ei mikään poista sitä, että ajatukset ovat olleet Pariisissa ja yöunet jääneet vähiin pohdiskellessa mitä ihmettä maailmalla on oikein tapahtumassa.
Coat- Zara (similar HERE & HERE*)
Sweater – BikBok
Jeans – GinaTricot
Bag – Alexander Wang
Beanie – Pieces
Shoes – Adidas superstar (HERE*)
Photos: Kira Kosonen
Postaus sisältää mainoslinkkejä*
Sonvas
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana sävymaailma ja kauniita kuvia 🙂
http://sonvas.blogspot.fi
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos paljon 🙂
lillamy
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNiin hirveää. Ja se kaikki paha, mitä on tapahtunut ja tapahtuu muuallakin, mutta mistä ei uutisoida Pariisin tapaan. Itku kurkussa katselen uutisia ja koitan käsittää jollain tavalla tätä hirveyttä, samalla on kamala pelko siitä, mitä tuleman pitää.
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNiin tiedän 🙁 Kaikkialla on jo pitkään jatkunut kauheudet. Pariisin iskut herättivät varmasti monet avaamaan silmänsä.
Emmi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOooh toi kynsilakka! Miltä merkiltä se on ja mikä sävy? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEssien talvilakkoja – Virgin Snow 🙂