Vappua

Syön sanani. Anteeksi.
Eilen ei tullut kuvattua yhtään nakkia tai munkkia, tai edes ihmisiä (koska minua ja Yannaa ei tähän kategoriaan lasketa).

Aloitetaampa siitä, että eilinen piknikki näytti tältä:
 
Eli, ei miltään.
Kun me saavuttiin kaivariin siellä satoi rakeita. Nousin autosta ja varpaat oli tunnottomat viidessä minuutissa, joten takaisin autoon ja piknikki pystyyn meidän parvekkeelle.
Mukana oli muutama nälkäinen eläin ja aamulla väsäämäni poropnapit, herkkutikut ja pastasalaatit menivät niin nopeasti näiden ruoansulatukseen, että valokuvaamisen mahdollisuus oli silkkaa haaveilua.

Ja jos siitä valokuvaamisesta tosiaan puhutaan, niin tässä juuri muistikorttiani innoissani kauhuissani selaillessa, löysin todistusaineistoa melkeinpä ainoastaan minusta ja Yannasta.
Eli, ei mennyt tosiaankaan nappiin tämä "vappu filmille"-idea.

Pakenin koti-piknikiltäni saunomaan ryhtyvää testosteroni laumaa Yannalle- missä huomattavasti rennompi tunnelma.

Sieltä tosin jouduin ensin soittamaan Laurille, että ottaa kotiin unohtamani pankkikortin mukaan kun lähtee. Viiden minuutin päästä soitin, että olin unohtanut myös toppini, jos senkin viitsisi napata mukaan. Kolmas soitto kymmenen minuutin sisään kertoi vielä, että minulla oli väärät housut tullut mukaan ja jos vaan mitenkään Lauri jaksaisi, niin olisi tosi kiva, jos ottaisi myös housuni ja tulisi Yannan kautta ennen kaivolle lähtöä, niin voisin pukeutua kokonaan uusiksi unohtamiini vaatteisiin.
Tämä oli hieman outoa minulta- ihmiseltä joka on todella tarkka, eikä unohda mitään.
Alan epäillä varhaisdementiaa.

Yannalla on vielä jouluvalot!

Vihdoin valmiina ja myöhässä saavuimme isolla porukalla kaivolle, missä viihdyimme ehkä puoli tuntia.

Sinisekoitus.

Pukeutumisessa turvauduin yksikertaiseen  lempiasuuni- mustiin ginan housuihin, yksihihaiseen valkoiseen toppiin ja bohoon kenkiin Janna antoi mulle luvan pukea itsensä ja sai päällensä ginan farkut, h&m: topin ja kengät jotka ostin balilta.

Kunnes, joku keksi loistoidean lähteä tiikeriin.

Missä loppuilta meni ilmeisesti Yannaa halaillessa.
 
Ilta oli kaikenkaikkiaan mukava ja pienien kömmellyksien jälkeen myös onnistunut. Viihdyimme ihan pilkkuun asti, jonka jälkeen Laurin kanssa mäkin kautta kotiin. Tosin hampurilainen maistui puulta ja vaihdoin sen kotona pastasalaattiin. Mikä minua vaivaa?
 
Toivottavasti teillä kaikilla oli onnistunut vappuviikonloppu!
56 Comments
  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hei osaatko sanoa, mistä ystäväsi Yannan farkut on ostettu? Aivan ihanat, pakko saaada itselle samanlaiet tai saman tyyliset! 🙂

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ne on itseasiassa mun farkut. Puin Yannan eilen 😀 Ne on Ginatricotista

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kaikki on niin kauniita! Ihanat vaatteet myös (:

  • yanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voin vaan kuvitella mikä oksennuspläjäys sun kamerassa oli… Ja kiitti vaatteista, ne on mulle vähän niinku neverbackloan!

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Kiitoskiitos :)Yanna,No eikä ollut 😀 haha

  • BaliChild
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    te ootte ihania!

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mielestäni taas sinulla on aivan IHANAT housut!! Saakohan niitä vielä ginasta ja millä hinnalla? 🙂

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    BaliChild,ja vähän hölmöjä.Anonyymi,Saa ainakin samankaltaisia jegginssien muodossa, ne eivät ole niin kivat, mutta aika lähellä! Hintaa taisi olla vähän alle 40€

    Posted at 14:36h, 02 toukokuun Vastaa

    Hei osaatko sanoa, mistä ystäväsi Yannan farkut on ostettu? Aivan ihanat, pakko saaada itselle samanlaiet tai saman tyyliset! 🙂

  • Oc
    Posted at 15:13h, 02 toukokuun Vastaa

    Ne on itseasiassa mun farkut. Puin Yannan eilen 😀 Ne on Ginatricotista

  • Anonymous
    Posted at 15:46h, 02 toukokuun Vastaa

    Kaikki on niin kauniita! Ihanat vaatteet myös (:

  • yanna
    Posted at 16:23h, 02 toukokuun Vastaa

    Voin vaan kuvitella mikä oksennuspläjäys sun kamerassa oli… Ja kiitti vaatteista, ne on mulle vähän niinku neverbackloan!

  • Oc
    Posted at 18:01h, 02 toukokuun Vastaa

    Anonyymi,Kiitoskiitos :)Yanna,No eikä ollut 😀 haha

  • BaliChild
    Posted at 08:56h, 03 toukokuun Vastaa

    te ootte ihania!

  • Anonymous
    Posted at 13:11h, 05 toukokuun Vastaa

    Mielestäni taas sinulla on aivan IHANAT housut!! Saakohan niitä vielä ginasta ja millä hinnalla? 🙂

  • Oc
    Posted at 16:41h, 05 toukokuun Vastaa

Post A Comment