Kokemustahan minulla on videoiden editoimisesta yhtä paljon kuin perhokalastuksesta, joten pahoittelut edelleen alkuhaparoinnista. Naureskelin juuri kuinka monta iltaa olen viettänyt koneella tätäkin kasatessa.
Lopputulos 2min 27sekuntia.

Mutta minulla oli hauskaa tämän kanssa.
Tykkään puuhata videoiden parissa yllättävän paljon. Pystyn uppoutua koneelle tuntikausiksi ja kun uppoudun, ei minua sieltä ihan heti ylös ongita.

 

Ongelmana minulla oli tällä kertaa tosin se, ettei ollut paljon materiaalia. Jotenkin sitä ei vain muista kuvata! Kamerahan on miltei koko ajan kourassa, mutta ensisijaisesti kuvia varten. Vaatii totuttelua muistaa myös liikkuva kuva.
 

Mutta seuraavalla reissulla sitten ehdottomasti uudestaan! Aion olla sormi koko ajan siinä REC -nappulalla. 

 

EDIT: Ulkomailla asuvia lukijoita varten – jotka eivät tuon taustamusiikin takia tietyissä maissa pysty videota katsomaan, tein version missä musiikki on muutettu. 

 

 

Blogihistoriani aikana eniten pyydetty postaustoive: videoita.
Blogihistoriani aikana eniten pilalle menneet postausyritykset; videot.

Te pyydätte näitä usein ja aina minä näytän punaista valoa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö yrittäisi! Yritykset eivät vain kovin usein (koskaan) päädy tänne.

Katsokaas, en voisi suoranaisesti sanoa hyppiväni mukavuusalueellani kun puhutaan videoista, mutta ehkä voin hyppiä Balin rannoilla kun sitä videoidaan? Tämä oli ajatukseni kun Indonesiaan suuntasimme viime maaliskuussa. Pyysinpä saada mukaani lainaan vielä Canonin Legria mini –videokameran projektia varten – sen verran kovat oli aikeet. Mutta minne sekin ”projekti” lopulta jäi? iMovien kirjastoon virtuaalisesti pölyttymään kuukausiksi.

 

Tavallaan löysin tämän vahingossa toissapäivänä ja tavallaan tulin sitä katsoessani aika iloiseksi. Mitä sitten jos kamera heiluu, leikkaus on kuin lapsen tekemä ja musiikki rätisee kirjaimellisesti taustalla? Videolla meri on turkoosi, palmut vihreitä, apinat syö kameraani ja minä voin melkein tuntea tuon auringonpaisteen ihollani.

 

Miksi sitä ei nyt voisi näyttää?

 

 

Ehkä pitää ottaa vain tavaksi videokuvailla. Totutella. Ainakin lomilla ja tällaisissa maisemissa! 

En ehkä ikinä totu tuohon omaan naamaani videolla. Enkä tarkoita sitä, että sitä olisi niin kiva katsella videosta toiseen, ei vaan olo on enemmänkin kuin kissalla joka katsoo telkkarista luontodokumenttia. Pää kallellaan ja silmät suurina. Sitä en tiedä mitä kissojen päässä liikkuu, mutta minä mietin, että tuoltako sitä näyttää kun puhuu? Eleet, hymy, ilmeet, suu, silmät! Näyttää niin vierailta, vaikka oma pää se ihan pitäisi kyllä olla.

 

Mutta, ei siitä päästä sen enempää. Katsotaan niitä kysymyksiä ja vastauksia!
Ideana tässä tosiaan oli se, että vuorotellen vastaillaan kysymyksiin, mitkä ollaan Lindan kanssa teidän kirjoittamistanne kysymyksistä toisillemme valittu.

 

 

Videota on hieman leikattu ja siitä tuli odotettua lyhyempi, mutta loput vastaukset tulee sitten ihan ilman noita heiluvia käsiä sellaisen normi postauksen muodossa.

Tags: