Gümüslük – täydellinen ilta 17 kesä 2014
Oletteko koskaan olleet niin kauniissa paikassa, että esteettinen silmänne miltei sekoaa kun sillä ei ole aikaa katsoa kaikkialle yhtaikaa?
En odottanut Gümüşlükin kalastajakylästä tätä, eikä muistikorttini miltei 300 kuvan tulvaa, mutta pieni alle puolentunnin ajomatka Bodrumin keskustasta, Melengec -ravintolaan ja yhtäkkiä olimme miltei satumaisissa maisemissa ja aika ikimuistoisella illallisella.
Gümüşlük ei ole tietääkseni kovin monen turistin tiedossa, kuulemma jopa 90 prosenttia ihmisistä siellä on paikallisia.
Siellä, missä rannalla on tunnelmallisia kalaravintoloita ja kukkaseinämien peittämiä koteja.
Kauniilla terassilla istuu kissa ja minulta menee hetki tajuta, ettei se ole ravintola vaan jonkun koti. Siinä rannalla, kukkien täytteinen terassi, kaksi mummelia iltateellä, kissa ja alkava auringonlasku. Teki mieli liittyä seuraan tai kuvata kissaa ja kukkia, miksei mummojakin, mutta oli jatkettava matkaa. Ohi muutaman muun kotiterassin, ravintolan, pienen hiekkarantapätkän. Huomaamattani kumarruin, kurotin ja kyykin kuvaamaan joka askeleella milloin mitäkin kivenlohkaretta, ovenkarmia, koiraa, tai kasveja. Liian kaunista kaikkialla.
Rantakadun päädyssä oli kaunis Melengec -ravintola. Kuvitelkaa nyt rantahiekalla valkoiset tuolit, kirjavat koristelamput, kukat, lehtiköynnöskatto, merenranta, kynttilät ja auringonlasku! Tunnelmallisempaa paikkaa saa etsiä. Itse asiassa en edes ehkä etsisi. Tämä oli kyllä ehdottomasti yksi tunnelmallisimmista ravintoloista missä olen ollut.
Kuvaamista oli jopa lopulta todella vaikea lopettaa ja piti miltei väkisin laittaa kamera alas ja koittaa nauttia itse hetkestä – mikä ei tosin ollut todellakaan vaikeaa. Ruokaa nimittäin alettiin kantaa pöytään ja pikkuhiljaa ilta hämärtyi ja yhtä hitaasti kuin aurinkokin laski, syttyi lukuisat eriväriset lamput ja lyhdyt valaisemaan ravintolaa. Juuri kun mietin ettei tästä enää kauniimmaksi voi mennä, ravintolasta tuli pimeän aikaan tuplastikin tunnelmallisempi.
Jotenkin siinä oli niin rentouttava istua, mieli lepäsi, ruoka maistui, viini oli ihanaa ja hento puheensorina pulppusi täydestä, mutta rauhallisesta ravintolasta. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä että ilta oli mieletön ja paikka aivan täydellinen.
Kävellessäni rannasta poispäin pientä nurmikkoista mäkeä ylös ravintolan vessaan, mietin miten muistan tämän paikan ehkä aina. Siinä oli jotain mikä jätti jälkensä, vai olisiko se ollut se kaikki yhdessä? Hyvä seura, auringonlasku, lämmin ilta, lokaatio, koristelu, henkilökunta, kukat ja kynttilät. Jopa ravintolan vessa jäi mieleeni – pieniä yksityiskohtia siellä täällä, koristeltu peilipöytä ulkona ja kukkien terälehtiä kaikkialla.
Kukkien terälehtiä oli muuten kaikkialla muuallakin. Niitä mm. ripoteltiin illan tullessa pöytäämme. Kuinka kornilta kuulostaa istua rantaravintolassa, missä tarjoilija heittelee kukkasia korista asiakkaiden pöydälle kuin mikäkin kukkaistyttö konsanaan, mutta jotenkin se ei ollut yhtään sitä. Se tuntui vaan todella kivalta pieneltä erikoiselta eleeltä, ei väkinäiseltä tai nololta, jotenkin vain rennolta ja niin normaalilta kun kukkasade nyt voi vaan tuntua.
Ja tosiaan kaiken sen kukinnon keskellä teki muutenkin mieli kysyä joltain kylän kukkavastaavalta, että miten tämä kaikki kukinto on edes mahdollista? Miten ne pysyvät hengissä kun kaikella vaivannäöllä en itse välillä saa edes yhtä kukkapuskaa parvekkeellani selviämään kahta viikkoa? Mutta tottakai tiesin, ettei mitään kukkavastaavaa edes ole. Tämä koko kylä oli vain jotenkin kai luotu kukoistamaan.
Jos siis ikinä olette lähistöllä, niin suosittelen ehdottomasti piipahtamaan Gümüşlükissä ja auringonlaskun aikaan auttimaan illallista Melengecissä. Ehdottomasti tämän matkan kohokohtia minulle.
Matka toteutettu yhteistyössä Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimiston kanssa.
