Ruokavaliosta.

Mulla on välillä kausia, kun syön melkein ihan mitä vaan, välillä haluan syödä terveellisesti ja joskus siltä väliltä.

Tämä on ehkä siltä väliltä. Höyrytettyjä kasviksia, salaattia, tuorejuustolla täytettyjä paprikoita, kanaa vuohenjuustolla ja ranskankerma kastike.

Olen ehkä onnekas siinä, että rakastan kasviksia ja salaatteja. Terveellisempää ruokaa. Roskaruokaa en koskaan ns. himoitse. Toisaalta paheeni ovatkin ehkä eniten suklaa, karkki ja valkoviini. Mikä on vielä pahempi.

Yritän pitää ruokavalioni pohjan myös silloin, kun syön "mitä vaan" aina suht terveellisenä. Paljon hedelmiä, juureksia, kasviksia, marjoja, kalaa ja kokojyvätuotteita. Silloin tällöin siellä välissä saatan syödä mitä nyt ikinä mieleni tekeekään.
Kotona meillä ei koskaan ole mehua, tai limsaa. En oikein edes pidä niistä. Juon useimmiten vaan vettä.

Valmisruokaa meillä ei myöskään ole tuskin koskaan. Kaiken ruoan yritän valmistaa itse. (enkä nyt tarkoita, että minulla on kotona riisipelto) vaan tajuatte ehkä pointin. Vältän ostamasta valmismarinadeissa lilluvaa kanaa, lihaa tai valmismössöjä.

Mutta, älkää käsittäkö väärin. En nyt suinkaan väitä olevani mikään terveysintoilija, joka tarkkailee lisäaineita. Kyllä minäkin syön sillointällöin pizzaa ja hodareita ja ties minkä säilykepurnukan sisältöä. En myöskään tuomitse mitenkään ihmisiä, jotka vaikka käyvät kolme kertaa päivässä mäkkärissä. Oma terveellinen ruokavalioni (silloin kun se sitä on) on puhtaasti vain sen takia, että siitä tulee parempi ja pirteämpi olo. Ulkoisesti ja sisäisesti.

Tässä on enää muutama kuukausi kesään ja yleensä aina näihin aikoihin aloitan treenaamaan hieman enemmän. En todellakaan laihduttaakseni, vaan ollakseni hyvässä kunnossa. Minulla treenaaminen muutenkin  tarkoittaa enemmän lihaksia, joten laihtumaan siinä ei edes pääsisi.
Näihin aikoihin ruokavalioni myös siis muuttuu hieman kontrolloidummaksi, koska syön treenieni mukaan. Hieman hiilihydraatteja ennen kuntoilua ja proteiinia jälkeen jne. Lisään kasvisten ja marjojen määrää, katson tarkemmin, että ruoka on "puhdasta" vähennän suolaa ja sokeria, sekä juon rusaasti vettä.

Tämä on aina hyvä tulla tänne "uhoomaan" kertomaan julkisesti aikeistaan tuhansille ihmisille, niin saa ehkä pidettyä paremmin itseään niskasta kiinni 😀 Hirveän kätevää.

77 Comments
  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihanaa että syöt kuitenkin melko terveellisesti. Ajattelin jo, että kuka pysyy noin hyvässä kunnossa sillä hodari määrällä (Ikea postaukseesi vedoten :D) Olin jo tulla ihan todella kateelliseksi :)) Ei mutta ihana salaatti ja ihana blogi edelleen. Hyvää viikonloppua!-Vakkari

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Noin sen pitäisi ollakkin. Kun on perus asiat kunnossa, voi myös vähän herkutella. 🙂 Itse pyrin tähän malliin, mutta kovasti tuppaa herkuttelu aina lähtemään käsistä. Kuinka usein sinä syöt karkkia/suklaata?

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sun kirjotus tekee ravitsemustieteilijän kauheen onnelliseksi!!! 🙂 Tässä ammatissa näkee yleensä vain ääripäitä, joten ihana lukea tervehenkisestä ruokavaliosta/liikunnasta välillä!-Enni

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Vakkari,Juu, en minä pelkillä hodareilla elä 😀 Kivaa viikonloppua :)Anonyymi,Apua, en kyllä tiedä. Niinkuin sanoin en hirveästi mieti syömisiäni. Näin minun mielestäni karkitkin pysyy pidempään siellä hyllyssä, kun ei kokoajan mieti viittiikö syödä, milloin söi viimeksi jne 🙂 Joskus huomaa, ettei edes tee mieli! Mutta, vastauksena kysymykseesi. Keskimäärin syön karkkia/suklaata kerran viikossa. Joskus kaksi.Enni,Haha, jee! Oikeasti, ihan mahtava kuulla! 🙂

  • Mimmu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ajattelin udella vielä vähän ruokavaliostasi ja treenailuistasi kun vaikuttavat niin hyviltä 🙂 eli syötkö yleensä yhden vai kaksi lämmintä ateriaa päivässä (tähän voi mielestäni laskea mukaan myös ns.ruokaisat salaatit)? Entä kuinka usein treenaat keskimäärin viikossa? Ja minkä verran sitten ajattelit lisätä näin kesää kohden? Kiitos paljon jos jaksat vastailla 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos tästä postauksesta!On niin raivostuttavaa kuunnella, kun jotkut luurankomaisen laihat mallit vakuuttavat rrrrakastavansa hampurilaisia ja herkuttelevansa vähintäänkin joka päivä suklaalla. Joopa joo.Juuri näin sen pitäisi olla, kuin sinulla. Kun syö pääasiassa terveellistä, ”puhdasta” ruokaa, niin sitten voi myös herkutella, kun tekee mieli :)-Sanni

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mimmu,Varmaankin kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Joskus saattaa kiireessä tulla syötyä vain yksi. Keskimäärin treenaan 1-3 kertaa viikossa. Viimeaikoina kun olen vähän löysäillyt. Nyt kesää kohden pidän treenimäärän tiukasti tuossa kolmessa. Tavoitteena olisi 3 salitreeniä viikossa ja yksi ryhmäliikuntatunti kuntokeskuksessa per viikko.Ruuan määrää en vähennä, mutta panostan siihen mitä syön enemmän.:)

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sanni,Hahah 😀 Olen samaa mieltä 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tämä oli mukava ja inspiroiva postaus 🙂 Ja jännä, miten sitä ajattelee että kesään on ties kuinka pitkä aika, mutta nopeesti se aika menee. Jos mielii jonkin sortin kesäkuntoon, niin täytyy kyllä alkaa treenailemaan ja syömään paremmin 😀

  • aleksi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    sulla on ollut tosi hyviä ruokia(ja ravintola juttuja) verrattuna muihin vastaaviin blogeihin missa välillä ruuat on musta suoraan sanottuna hirvittäviä ja ankeita, riisiä, kurkun pala ja kanan pala ilman mitään..mutta noi purkkipaprikat on kamalia 🙂

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aleksi,Totta, vastaaviin olen törmännyt minäkin. Mutta, kiitos! 🙂

    Posted at 16:22h, 26 maaliskuun Vastaa

    Ihanaa että syöt kuitenkin melko terveellisesti. Ajattelin jo, että kuka pysyy noin hyvässä kunnossa sillä hodari määrällä (Ikea postaukseesi vedoten :D) Olin jo tulla ihan todella kateelliseksi :)) Ei mutta ihana salaatti ja ihana blogi edelleen. Hyvää viikonloppua!-Vakkari

  • Anonymous
    Posted at 16:37h, 26 maaliskuun Vastaa

    Noin sen pitäisi ollakkin. Kun on perus asiat kunnossa, voi myös vähän herkutella. 🙂 Itse pyrin tähän malliin, mutta kovasti tuppaa herkuttelu aina lähtemään käsistä. Kuinka usein sinä syöt karkkia/suklaata?

  • Anonymous
    Posted at 18:09h, 26 maaliskuun Vastaa

    Sun kirjotus tekee ravitsemustieteilijän kauheen onnelliseksi!!! 🙂 Tässä ammatissa näkee yleensä vain ääripäitä, joten ihana lukea tervehenkisestä ruokavaliosta/liikunnasta välillä!-Enni

  • Oc
    Posted at 18:39h, 26 maaliskuun Vastaa

    Vakkari,Juu, en minä pelkillä hodareilla elä 😀 Kivaa viikonloppua :)Anonyymi,Apua, en kyllä tiedä. Niinkuin sanoin en hirveästi mieti syömisiäni. Näin minun mielestäni karkitkin pysyy pidempään siellä hyllyssä, kun ei kokoajan mieti viittiikö syödä, milloin söi viimeksi jne 🙂 Joskus huomaa, ettei edes tee mieli! Mutta, vastauksena kysymykseesi. Keskimäärin syön karkkia/suklaata kerran viikossa. Joskus kaksi.Enni,Haha, jee! Oikeasti, ihan mahtava kuulla! 🙂

  • Mimmu
    Posted at 19:51h, 26 maaliskuun Vastaa

    Ajattelin udella vielä vähän ruokavaliostasi ja treenailuistasi kun vaikuttavat niin hyviltä 🙂 eli syötkö yleensä yhden vai kaksi lämmintä ateriaa päivässä (tähän voi mielestäni laskea mukaan myös ns.ruokaisat salaatit)? Entä kuinka usein treenaat keskimäärin viikossa? Ja minkä verran sitten ajattelit lisätä näin kesää kohden? Kiitos paljon jos jaksat vastailla 🙂

  • Anonymous
    Posted at 22:09h, 26 maaliskuun Vastaa

    Kiitos tästä postauksesta!On niin raivostuttavaa kuunnella, kun jotkut luurankomaisen laihat mallit vakuuttavat rrrrakastavansa hampurilaisia ja herkuttelevansa vähintäänkin joka päivä suklaalla. Joopa joo.Juuri näin sen pitäisi olla, kuin sinulla. Kun syö pääasiassa terveellistä, ”puhdasta” ruokaa, niin sitten voi myös herkutella, kun tekee mieli :)-Sanni

  • Oc
    Posted at 17:34h, 27 maaliskuun Vastaa

    Mimmu,Varmaankin kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Joskus saattaa kiireessä tulla syötyä vain yksi. Keskimäärin treenaan 1-3 kertaa viikossa. Viimeaikoina kun olen vähän löysäillyt. Nyt kesää kohden pidän treenimäärän tiukasti tuossa kolmessa. Tavoitteena olisi 3 salitreeniä viikossa ja yksi ryhmäliikuntatunti kuntokeskuksessa per viikko.Ruuan määrää en vähennä, mutta panostan siihen mitä syön enemmän.:)

  • Oc
    Posted at 17:35h, 27 maaliskuun Vastaa

    Sanni,Hahah 😀 Olen samaa mieltä 🙂

  • Anonymous
    Posted at 18:52h, 27 maaliskuun Vastaa

    Tämä oli mukava ja inspiroiva postaus 🙂 Ja jännä, miten sitä ajattelee että kesään on ties kuinka pitkä aika, mutta nopeesti se aika menee. Jos mielii jonkin sortin kesäkuntoon, niin täytyy kyllä alkaa treenailemaan ja syömään paremmin 😀

  • aleksi
    Posted at 03:04h, 28 maaliskuun Vastaa

    sulla on ollut tosi hyviä ruokia(ja ravintola juttuja) verrattuna muihin vastaaviin blogeihin missa välillä ruuat on musta suoraan sanottuna hirvittäviä ja ankeita, riisiä, kurkun pala ja kanan pala ilman mitään..mutta noi purkkipaprikat on kamalia 🙂

  • Oc
    Posted at 03:31h, 28 maaliskuun Vastaa

Post A Comment