PERHELOMA BALILLA

 

Tästä lomasta on puhuttu varmaan jo vuosia. Mentäisiin Balille kaikki yhdessä. Vietimme siellä paljon aikaa lapsena ja se on tuntunut aina todella kotoisalta paikalta. Kaikki tuoksut ja maut tuo mieleen lapsuuden matkat. Muistan jopa miltä viemäri haisee! Lisäksi alkoihan aikoinaan tämä bloginikin kymmenen vuotta sitten Balilta. Kaikin puolin nostalgista. 

 

Isosiskoni asuu edelleen Kanadassa ja pikkusiskonikin on muuttanut Australiaan (kylläpäs ollaan nyt ripoteltuna ympäri maapalloa), joten siitäkin syystä perhetreffit Balilla tuntui hyvältä idealta. Alunperin meidän piti mennä sinne jo joululomalla, mutta emme saaneet kaikkien aikataulua sopimaan yhteen, joten matka siirtyi helmikuun loppuun ja tuli myös itselleni melko lähelle Etelä-Afrikan reissua. 

Onneksi pääsin molempiin. Näistä olisi ollut nimittäin aika vaikea valita! Työni kun on vielä niin joustava, että läppäri vaan kainaloon niin homma hoituu myös etänä – olin sitten kuinka kaukana tahansa. Mieheni sen sijaan joutui jäämään Suomeen toimistolleen, joten matkustan yksin ja tapaan kaikki muut perheenjäsenet sitten Ubudissa.

Yksin matkustamisessa on kyllä puolensa. Viihdyn olla yksin matkassa ja nyt minulla on vielä yksi isompi projekti alla, mikä pitää viimeistellä, joten ajattelin pyhittää koko matkan sen näpyttelyyn ja editoimiseen. Saan yleensä todella hyvin keskittyä ja tehtyä töitä lentokoneessa, joten veikkaan että olen valmis ennätysajassa ja sitten otan lasin viiniä, katson elokuvia, nukun ehkä hieman ja kun herään, ollaankin jo kostean trooppisella Balilla. 

 


 

Yksi lempimuistojani oli muuten pienenä se hetki, kun astut ulos koneesta ja tunnet kuuman kostean ilman iholla. Se oli niin erilaista mitä Suomessa ja tykkäsin siitä. Taidan tykätä edelleen 🙂

Tags:
2 Comments
  • Isabella
    Posted at 07:27h, 26 helmikuun Vastaa

    Se sama koneesta poistumisennhetki on parasta mustakin! Kosteus, lämpö, tuoksut… Ja se on ainut asia minkä tiedän varmaksi omaksi muistoksi lapsuuden matkoilta. Loput saattavat olla valokuvien tuomia tai muiden kertomia.
    Hyvää reissua!

    • julia
      Posted at 00:42h, 27 helmikuun Vastaa

      Eikä, ihanaa! 😍🥰
      Ja siis tämä oli parasta mitä tiesin! Varsinkin jos poistuttiin ulkokautta (nyt mentiin siitä tuubista).

Post A Comment