Päivän asu ja uimahattu.

Minä olen löytänyt- joidenkin mielestä todella urpon näköisen, uimahattu-hatun!
Kyseisessä myssyllä saattaa olla oikean nimikin, mutta minähän en sitä tiedä, enkä uskalla lähteä etsimäänkään.
(Jos kirjoitan googleen uimahattu, sieltä tulee uimahattuja ja jos kysyn joltain, että mikä se uimahattua muistuttava myssy on, sieltä tulee outoja katseita).
Jos joku viisaampi tietää, niin kertokaa 🙂
 
Olen jo pidempään etsinyt kyseistä päähinettä ja n.kuukausi sitten siihen vahingossa Seppälässä törmäsin. Tänään se oli ensimmäistä kertaa päässä.

Minun päähänihän ei noin vain voi uusia juttuja laittaa- se vaatii totuttelua, harjoittelua melkein.

Haalarikin on uusi. Kätevä kuin mikä (paitsi pissatessa) Sopii arkeen, juhlaan, rannalle, tai vaikka yöpuvuksi.
Oli pakko ostaa mustana ja ruskeana, mistäs muualtakaan kuin gt:stä.

Sellaista.
En ole muuten tehnyt tänään mitään järkevää. Päivällä kävin hoitamassa muutaman jutun, kahvittelin ystäväni luona ja kävin pienellä kävelyllä. Sitten olenkin laiskotellut ja kerännyt rohkeutta siivotakseni ja raahatakseni itseni salille.
Muutama peräkkäinen vapaapäivä töistä ja minä koomaudun täysin, hienoa.

108 Comments
  • emilia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oisko turbaani? ;)ps. tykkään kamalasti sun blogistas! taitaa olla mun suosari!

  • Merja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sulla on tosi kivan oloinen blogi ja oot tosi kaunis + kiva tyyli, taidan jäädä seurailee 🙂

  • Senja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ittelläni on samanlainen ”päähine” ja turbaaniksi omanii kutsun 😀 en sitten tiiä, onko sekään oikea. hyvältä näyttää joka tapauksessa sun päässä!haalari on tosiaan kätevä vaate, kaupat on ihania yksilöitä pullollaan ja tekisi mieli kaikki raahata kesää silmällä pitäen kotiin! tota ginankin haalaria monet kerrat hypistellyt :Dasu on aika nappi valinta, niin kun yleensä sulla aina ! 🙂

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Emilia,Sekin käy 😀 Kiitos, ihana kuulla!Merja,Olisi kiva jos jäisit. :)Senja,Turbaania muistuttaa kyllä enemmän, kuin uimahattua!Minä enn voinut jättää hypistelyyn, sen jälkeen kun kokeilin! (samperi) ihanan kevyt ja mukava päällä.Kiitos paljon 🙂

  • Cherry J
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Turbaani hyvinkin ja loistava turbaani onkin, itsekin kyseisen omistan 🙂 mutta kukapa sitä käskee miksi päähineitään kutsuu!

  • Life On Plate
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Turbaanihan se on 🙂 ja tosi magee, sopii sulle !

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Cherry J,Vaatteiden lempinimethän on parhaita :DLife On Plate,Kuitti 🙂 Kiitos paljon!

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oi! Kivoin asukokonaisuus pitkään aikaan. Ja toi turbaanikin on vielä kuin pisteenä i:n päälle! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi turbaani sopii sulle kyllä ihan mielettömän hyvin! 🙂

  • Ulrika
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi kiva asu ja ihania kuvia 🙂 Ulkona on juuri nyt niiiin kaunista!

  • MJ
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    sulla on varmaan ihanin tyyli ikinä!!

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,haha. Se on kyllä kiva lisä 🙂 kiitos paljon!Anonyymi,kiitos 🙂 peittää kätevästi mun ison otsan :DUlrika,Niin on! Ihan mielettömän kaunista, kun kaikki on kasvuvaiheessa ja niin vihreää. Ihanaa.MJ,Oi, kiitos! 🙂 🙂

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Minulla on sama ”hattu” ja kutsun sitä turbaani pipoksi. Aivan loistava löytö. Pakko kyllä myöntää, että näyttää sinulla paljon paremmalta kuin minun päässä….

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hanna,Niin on! Kätevä silloin, kun on ”bad hair day” tai haluaa muuten vaan peittää otsansa 😀

  • Ira
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Onpa kiva asu! Ja turbaanikin sopii kuin.. no hattu päähän 😀

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ira,haha, kiitos 🙂

  • Hanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ompa upee asu ! ja hieno turbaani <:

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos Hanna 🙂

    Posted at 19:34h, 24 toukokuun Vastaa

    Oisko turbaani? ;)ps. tykkään kamalasti sun blogistas! taitaa olla mun suosari!

  • Merja
    Posted at 19:48h, 24 toukokuun Vastaa

    Sulla on tosi kivan oloinen blogi ja oot tosi kaunis + kiva tyyli, taidan jäädä seurailee 🙂

  • Senja
    Posted at 19:51h, 24 toukokuun Vastaa

    ittelläni on samanlainen ”päähine” ja turbaaniksi omanii kutsun 😀 en sitten tiiä, onko sekään oikea. hyvältä näyttää joka tapauksessa sun päässä!haalari on tosiaan kätevä vaate, kaupat on ihania yksilöitä pullollaan ja tekisi mieli kaikki raahata kesää silmällä pitäen kotiin! tota ginankin haalaria monet kerrat hypistellyt :Dasu on aika nappi valinta, niin kun yleensä sulla aina ! 🙂

  • Julia
    Posted at 19:57h, 24 toukokuun Vastaa

    Emilia,Sekin käy 😀 Kiitos, ihana kuulla!Merja,Olisi kiva jos jäisit. :)Senja,Turbaania muistuttaa kyllä enemmän, kuin uimahattua!Minä enn voinut jättää hypistelyyn, sen jälkeen kun kokeilin! (samperi) ihanan kevyt ja mukava päällä.Kiitos paljon 🙂

  • Cherry J
    Posted at 20:31h, 24 toukokuun Vastaa

    Turbaani hyvinkin ja loistava turbaani onkin, itsekin kyseisen omistan 🙂 mutta kukapa sitä käskee miksi päähineitään kutsuu!

  • Life On Plate
    Posted at 20:57h, 24 toukokuun Vastaa

    Turbaanihan se on 🙂 ja tosi magee, sopii sulle !

  • Julia
    Posted at 21:03h, 24 toukokuun Vastaa

    Cherry J,Vaatteiden lempinimethän on parhaita :DLife On Plate,Kuitti 🙂 Kiitos paljon!

  • Anonymous
    Posted at 21:28h, 24 toukokuun Vastaa

    Oi! Kivoin asukokonaisuus pitkään aikaan. Ja toi turbaanikin on vielä kuin pisteenä i:n päälle! 🙂

  • Anonymous
    Posted at 02:02h, 25 toukokuun Vastaa

    Toi turbaani sopii sulle kyllä ihan mielettömän hyvin! 🙂

  • Ulrika
    Posted at 09:49h, 25 toukokuun Vastaa

    Tosi kiva asu ja ihania kuvia 🙂 Ulkona on juuri nyt niiiin kaunista!

  • MJ
    Posted at 12:31h, 25 toukokuun Vastaa

    sulla on varmaan ihanin tyyli ikinä!!

  • Julia
    Posted at 14:30h, 25 toukokuun Vastaa

    Anonyymi,haha. Se on kyllä kiva lisä 🙂 kiitos paljon!Anonyymi,kiitos 🙂 peittää kätevästi mun ison otsan :DUlrika,Niin on! Ihan mielettömän kaunista, kun kaikki on kasvuvaiheessa ja niin vihreää. Ihanaa.MJ,Oi, kiitos! 🙂 🙂

  • Hanna
    Posted at 19:18h, 25 toukokuun Vastaa

    Minulla on sama ”hattu” ja kutsun sitä turbaani pipoksi. Aivan loistava löytö. Pakko kyllä myöntää, että näyttää sinulla paljon paremmalta kuin minun päässä….

  • Julia
    Posted at 02:32h, 26 toukokuun Vastaa

    Hanna,Niin on! Kätevä silloin, kun on ”bad hair day” tai haluaa muuten vaan peittää otsansa 😀

  • Ira
    Posted at 11:04h, 27 toukokuun Vastaa

    Onpa kiva asu! Ja turbaanikin sopii kuin.. no hattu päähän 😀

  • Julia
    Posted at 13:05h, 27 toukokuun Vastaa

    Ira,haha, kiitos 🙂

  • Hanna
    Posted at 19:27h, 29 toukokuun Vastaa

    ompa upee asu ! ja hieno turbaani <:

  • Julia
    Posted at 00:30h, 30 toukokuun Vastaa

    Kiitos Hanna 🙂

Post A Comment