Nuudeli 26 marras
Eiliset kaupunkikiertelyt jäi lyhyeen katsoessani parhaaksi tehdä pikaisen u-käännöksen takaisin kotiin. Jos jäisin ostoksille, saisin elää kuukauden nuudeleilla.
En pidä nuudeleista. Syötiin niitä joskus ala-aste ikäisinä aina. Jokin siinä liemessä saa minut voimaan pahoin. Olen kyllä yrittänyt. Olen myös yrittänyt fantaa ja appelsiinimehua, ei pysty. Tämän inhon sain aikaan teinivuosina, kun kaikki se alkoholi mitä nyt perjantai-illan kotibileisiin saatinkaan käsiin, piti juuri näihin oransseihin limumehuihin blandata.
Voisinko näihin kokemuksiin perustuen testata seuraavaa; jos syön irtokarkeilla itseni överin partaalle usean päivän ajan, lakkaanko lopulta tykkäämästä irtokarkeista? Olen nimittäin nyt niin koukussa irttareihin, että pääsyni Makuunin karkkiosastolle pitäisi evätä porttikiellolla.
En suinkaan poikennut nyt aiheesta. En varsinkaan siinä määrin, että olisin unohtanut kokonaan alkuperäisen asian pointin. Varmaan jotain yhtä fiksua kuin nämä irttari-nuudelitkin. Suonen anteeksi, menen nyt nukkumaan. Palataan levänneenä asiaan.
I'm Lacking
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä joskus aikoinaan ostin ihan varsin nuudeleita enkä tykännyt niistä yhtään. Meni pitkään ennen kun ostin niitä seuraavan kerran. En nykyäänkään niistä erityisemmin pidä, mutta toisinaan esim. kanan kanssa ne on ok.Mä taas tykkään Fantasta, mutta Spritesta en tykkää nykyään yhtään. Joskus vähän reilu 10v sitä tuli juotua ja yhtäkkiä ei enää maistunut. Nykyisin se on lähinnä kuvottavaa. coca colastakaan en hirveästi välitä, paitsi vaniljacola on ihan hyvää. Harmi vaan, että sitä ei ainakaan täällä saa muuta kun 0,33l tölkissa ja maksaa 2e 😀 ja tolla hinnalla saa jo melkeen 1,5l pullon. Enemmän tosin juon esim. vissyä nykyisin kuin limsoja.
Riikka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHyi mullakin on jäänyt kamalat traumat jostain juomista johon nuorena blandas viinaa. Ja en pystynyt moneen vuoteen edes haistamaan punaviiniä, kun tuli kerran teininä juotua jotain halpaa viiniä liikaa. Onneksi oon vähän pääsemässä siitä kammosta eroon.Ja vois testata tota sun karkkiteoriaa.. 🙂
Night at Vogue
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNätti asu.
iitu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMitä jos alkaisi yhdistää karkkiöverit juomiseen?? Siinäpä vasta idea, olisikohan tämä vastaus sokeririippuvuuteeni?Nimim. en saa Pepsi Maxia enää kurkustani alas kun sitä piti ennen aina juoda vaniljakossun kanssa. Hyi yrjö, nousee oksennus kurkkuun pelkästä ajatuksesta…
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuuntuli vaan mieleen että voisitko laittaa joskus blogiin kuvia itsesstäsi nuorempana (15-18v)? (: olis kiva nähdä kuinka oot muuttunu! :>
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunihana tuo hamonen! mistä se on? 🙂
Nansku
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHaha, meillä oli ala-asteella aina tapana mennä isolla porukalla koulun jälkeen yhden kaverin luokse. Pidettiin siellä aina tee kutsuja ja syötiin myös nuudeleita. Jäänyt kans niiltä ajoilta vähän kammo nuudeleita kohtaan… :DMulla taas fanta ja appelsiinimehu maistuu hyvin, spriten kohdalla puolestaan ehdoton EI :p
Tanja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHyhhyh lapsuuden oksennustauteiluista on jääny päälle Jaffa- ja Fantatraumat :((
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUpea vyötärö. Oot kyllä oikea rotunainen! :)Onko sulla paljon pr-keikkoja ja minkätyyppistä työ niissä on?
souphie
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana toi hame! Mist se on? Ja noista nuudeleista. Mun iskä oli jostai kerran ostanut mulle kauheen pussillisen niitä ja söin niitä joka päivä ihan hulluna kunnes sitten sain tarpeekseni ja vielä kuulin jostain et ne on tosi epäterveellisä kun niissä on jotai ihme ainetta.http://souphie.wordpress.com/
tutta
Posted at 00:00h, 30 marraskuunniin nätti hamonen! ihana asu muutenkin:)
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEn tiedä onko tämä asiallinen kysymys (?), mutta mikä sun kuppikoko on?:D Sulla on kivannäköiset tissit. Hah, kuulostan ihan teinipojalta.
Roosa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOi oot kaunis! En ymmärrä mite joku ei voi tykätä nuudeleista. 😀 ( <3nuudelit<3 )http://rosaliespaperplanes.blogspot.com/
Lotta
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHah, oot hassu! XD
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSullahan on etuhampaissa laminaatit? Olet joskus mielestäni näin sanonut. Minkähintaiseksi hammasremontti tuli, about? Itseä kiinnostaisi kohentaa omaa rakohymyäni. :)Sun blogi on puhdasta estetiikkaa. 🙂
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJes, Teini-iän viinablandikset on siis pilanneet muidenkin suhtautumisen limuun/mehuun. 😀 Eikä ne nuudelitkaan ilmeisesti ihan kaikille maistu. Hameesta kyselleille. Se on sieltä H&M:stä. Ylläri :)Anonyymi,Et ole ainut joka nuoruuskuvia on kysellyt. Niitä löytyy ehkä jostain albumista vintiltä. Kovasti on pitänyt kaivaa ne sieltä, mutta vielä on työn alla. :)Anonyymi,En tee pr-keikkoja ollenkaan. Satunnaisesti olen joskus tehnyt, mutta aika vähän. Anonyymi,Kyllä muutama vino etuhammas korvattiin laminaateilla jokunen vuosi sitten. Jos en ihan väärin muista niin 1700 maksoi. Voit lähettää minulle sähköpostia, niin kerron tarkemmin.
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuun”Ihana toi hame! Mist se on? Ja noista nuudeleista. Mun iskä oli jostai kerran ostanut mulle kauheen pussillisen niitä ja söin niitä joka päivä ihan hulluna kunnes sitten sain tarpeekseni ja vielä kuulin jostain et ne on tosi epäterveellisä kun niissä on jotai ihme ainetta”Ihan on ne normaalit nuudelit sen takia epäterveellisiä, että ne eivät sisällä mitään hyödyllisiä ravintoaneita. Pelkkiä huonoja hiilareita, eikä ollenkaan esim. kuitua. Lisäksi niiden ne valmismaustepussit sisältävät paljon rasvaa ja suolaa.

Posted at 07:42h, 26 marraskuunMä joskus aikoinaan ostin ihan varsin nuudeleita enkä tykännyt niistä yhtään. Meni pitkään ennen kun ostin niitä seuraavan kerran. En nykyäänkään niistä erityisemmin pidä, mutta toisinaan esim. kanan kanssa ne on ok.Mä taas tykkään Fantasta, mutta Spritesta en tykkää nykyään yhtään. Joskus vähän reilu 10v sitä tuli juotua ja yhtäkkiä ei enää maistunut. Nykyisin se on lähinnä kuvottavaa. coca colastakaan en hirveästi välitä, paitsi vaniljacola on ihan hyvää. Harmi vaan, että sitä ei ainakaan täällä saa muuta kun 0,33l tölkissa ja maksaa 2e 😀 ja tolla hinnalla saa jo melkeen 1,5l pullon. Enemmän tosin juon esim. vissyä nykyisin kuin limsoja.
Riikka
Posted at 11:00h, 26 marraskuunHyi mullakin on jäänyt kamalat traumat jostain juomista johon nuorena blandas viinaa. Ja en pystynyt moneen vuoteen edes haistamaan punaviiniä, kun tuli kerran teininä juotua jotain halpaa viiniä liikaa. Onneksi oon vähän pääsemässä siitä kammosta eroon.Ja vois testata tota sun karkkiteoriaa.. 🙂
Night at Vogue
Posted at 12:12h, 26 marraskuunNätti asu.
iitu
Posted at 12:20h, 26 marraskuunMitä jos alkaisi yhdistää karkkiöverit juomiseen?? Siinäpä vasta idea, olisikohan tämä vastaus sokeririippuvuuteeni?Nimim. en saa Pepsi Maxia enää kurkustani alas kun sitä piti ennen aina juoda vaniljakossun kanssa. Hyi yrjö, nousee oksennus kurkkuun pelkästä ajatuksesta…
Anonymous
Posted at 14:04h, 26 marraskuuntuli vaan mieleen että voisitko laittaa joskus blogiin kuvia itsesstäsi nuorempana (15-18v)? (: olis kiva nähdä kuinka oot muuttunu! :>
Anonymous
Posted at 15:52h, 26 marraskuunihana tuo hamonen! mistä se on? 🙂
Nansku
Posted at 16:37h, 26 marraskuunHaha, meillä oli ala-asteella aina tapana mennä isolla porukalla koulun jälkeen yhden kaverin luokse. Pidettiin siellä aina tee kutsuja ja syötiin myös nuudeleita. Jäänyt kans niiltä ajoilta vähän kammo nuudeleita kohtaan… :DMulla taas fanta ja appelsiinimehu maistuu hyvin, spriten kohdalla puolestaan ehdoton EI :p
Tanja
Posted at 17:29h, 26 marraskuunHyhhyh lapsuuden oksennustauteiluista on jääny päälle Jaffa- ja Fantatraumat :((
Anonymous
Posted at 18:18h, 26 marraskuunUpea vyötärö. Oot kyllä oikea rotunainen! :)Onko sulla paljon pr-keikkoja ja minkätyyppistä työ niissä on?
souphie
Posted at 20:13h, 26 marraskuunIhana toi hame! Mist se on? Ja noista nuudeleista. Mun iskä oli jostai kerran ostanut mulle kauheen pussillisen niitä ja söin niitä joka päivä ihan hulluna kunnes sitten sain tarpeekseni ja vielä kuulin jostain et ne on tosi epäterveellisä kun niissä on jotai ihme ainetta.http://souphie.wordpress.com/
tutta
Posted at 20:20h, 26 marraskuunniin nätti hamonen! ihana asu muutenkin:)
Anonymous
Posted at 20:40h, 26 marraskuunEn tiedä onko tämä asiallinen kysymys (?), mutta mikä sun kuppikoko on?:D Sulla on kivannäköiset tissit. Hah, kuulostan ihan teinipojalta.
Roosa
Posted at 23:40h, 26 marraskuunOi oot kaunis! En ymmärrä mite joku ei voi tykätä nuudeleista. 😀 ( <3nuudelit<3 )http://rosaliespaperplanes.blogspot.com/
Lotta
Posted at 23:42h, 26 marraskuunHah, oot hassu! XD
Anonymous
Posted at 02:08h, 27 marraskuunSullahan on etuhampaissa laminaatit? Olet joskus mielestäni näin sanonut. Minkähintaiseksi hammasremontti tuli, about? Itseä kiinnostaisi kohentaa omaa rakohymyäni. :)Sun blogi on puhdasta estetiikkaa. 🙂
Julia
Posted at 08:02h, 27 marraskuunJes, Teini-iän viinablandikset on siis pilanneet muidenkin suhtautumisen limuun/mehuun. 😀 Eikä ne nuudelitkaan ilmeisesti ihan kaikille maistu. Hameesta kyselleille. Se on sieltä H&M:stä. Ylläri :)Anonyymi,Et ole ainut joka nuoruuskuvia on kysellyt. Niitä löytyy ehkä jostain albumista vintiltä. Kovasti on pitänyt kaivaa ne sieltä, mutta vielä on työn alla. :)Anonyymi,En tee pr-keikkoja ollenkaan. Satunnaisesti olen joskus tehnyt, mutta aika vähän. Anonyymi,Kyllä muutama vino etuhammas korvattiin laminaateilla jokunen vuosi sitten. Jos en ihan väärin muista niin 1700 maksoi. Voit lähettää minulle sähköpostia, niin kerron tarkemmin.
Anonymous
Posted at 13:24h, 27 marraskuun”Ihana toi hame! Mist se on? Ja noista nuudeleista. Mun iskä oli jostai kerran ostanut mulle kauheen pussillisen niitä ja söin niitä joka päivä ihan hulluna kunnes sitten sain tarpeekseni ja vielä kuulin jostain et ne on tosi epäterveellisä kun niissä on jotai ihme ainetta”Ihan on ne normaalit nuudelit sen takia epäterveellisiä, että ne eivät sisällä mitään hyödyllisiä ravintoaneita. Pelkkiä huonoja hiilareita, eikä ollenkaan esim. kuitua. Lisäksi niiden ne valmismaustepussit sisältävät paljon rasvaa ja suolaa.