Mistä blogini on tehty?

blogihaaste! Ihana Cavahan tämän minulle heitti ja oikeasti näissähän yleensä menee kieli ihan solmuun ja pää tyhjäksi, mutta kerrankin olisin keksinyt jopa enemmän kuin olisi tarvittu.
Nimittäin kertomaan kymmenen kuvan kanssa mistä aineksista blogini on tehty.

Ja tämä blogihan on tehty:

Siitä, että olen katsonut aivan liikaa kokkiohjelmia ja kuvittelen olevani itse yksi top chef. Oikeasti mm. juuri eilen poltin pihvit pannuun, koko kämppä kärysi ja lisukkeetkin epäonnistuivat. Toisinaan kuitenkin saatan myös ehkä ilokseni joskus jopa onnistua.

Siitä, että minulla on pakkomielle hiuksiini ja hieman lievempi, mutta erittäin riittävä mielenkiinto myös ehostamaan kaikkea sen pehkon alla. Eli paljon purnukoita, kosmetiikkaa, putiloita, voiteita ja pakkelia.

Siitä, että rakastan hyvää ruokaa ja tuhlaan ravintoloissa syömiseen ehkä enemmän kuin minulla olisi varaa. Olen naamioinut tämän pahan tapani tosin ”harrastukseksi”.

Siitä, että pidän myös erittäin paljon vaatteista ja tuhlaan ne loput pennoset sitten sinne vaatekaupan rääsyihin ja ryysyihin.

Siitä, että puen ne myöhemmin päälleni ja otan noloja kuvia.

Siitä, että ennen en osannut käyttää kunnolla edes digikameraa, mutta nyt olen suhteellisen perfektionisti järkkärillä ottamiin kuviini. Valokuvaaminen on yllättäen maailman siisteintä ja rupean helposti vaikka itkemään jos olen vahingossa ottanut väärän objektiivin mukaan.

Siitä, että en haluaisi ottaa itseäni tai tätä maailmaa liian vakavasti ja viljelen sarkasmia ehkä liikaakin ja joka nurkkaan.

Siitä, että olen onnekas kun minulla maailman ihanimpia ihmisiä ympärilläni. Tuollainen kirjava kaveriporukka, ihanat tyttöystävät ja shrekiä pahasti muistuttava, mutta silti maailman paras avomies Lauri.

Siitä, että välillä saatan vaan vetää villasukat jalkaan, kömpiä sohvalle ja pälätellä katsomastani elokuvamaratonista. Joskus kerron kommelluksistani arjen kiireissä, tai ehkä siitä miten "loistokkaasti" vaihdoin itse autooni uuden akun.

Ja siitä, että en oikeasti tuhlaa kaikkia rahojani ruokaan tai vaatteisiin vaan lentolippuihin. Haluan matkustaa vielä kaikkialle, mutta olen tavattoman onnellinen että olen nähnyt jo näinkin paljon.

Blogini on myös tehty maailman parhaista lukijoista, jotka jaksavat katsoa kaikkea tätä 🙂

189 Comments
  • Natalie
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olipas ihana postaus! Todella erilainen, mutta mielenkiintoinen 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos 🙂

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä en yhtään muista miten aikanaan (reilu vuosi sitten?) tänne blogiisi päädyin, mutta sen muistan kirkkaastikin kuinka kahlasin kaikki postaukset alusta loppuun saman tien. Tai no taisi siihen mennä pari päivää 😛

    Näissä sun ironisissa höpöttelyissä on jotain koukuttavaa, ja musta on ihan mahtavaa ettet ota itseäsi liian vakavasti. Voisi ottaa opiksi itsekin.. Mutta siis niin, oot ihan lemppari. 🙂

    xoxo, Gossip Gi..eiku Nina

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Varmasti meni ihan mutama päivä 😀 (ja hyi ne ensimmäiset postaukset oli varmaan ihan ”mielenkiintoisia”)

      Kiitos ihana Nina

  • Linda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihana postaus! Kaikki kuvat oli tosi upeita ja postaus teki minut hymyilemään 😀 ihanaaa…

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihana kuulla 🙂 Jee!

  • Senja
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    oi ihana postaus ! osasit kyllä niin kuvainnollisesti koota sun blogin punaiset langat, ihana olet 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva että olet sitä mieltä ja kiitos 🙂 Olisin voinut lisätä vielä muutaman kyllä! 🙂

  • l a u r a
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hassuu miten tää on yks mun suosikkiblogeista, vaikka sun tyyli ei oo oikeen yhtään samankaltanen ku mun, en oo erityisen kiinnostunu ruuanlaitosta enkä ravintolapostauksistakaan. Sun juttuja vaan jaksaa ja on hauska lukea, kun et ota itseäs ja maailmaa niin vakavasti! Vaikutat tosi kivalta tyypiltä, jatka samalla asenteella =)

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kuulla, että jaksat lukea silti vaikka aika paljon ruuan kanssa täällä tosiaan ollaan 🙂

      Minä jatkan, kiitos paljon 🙂

  • Elena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus! Kiitos mahtavasta blogistasi! <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos kun luet 🙂

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihana postaus! Kaikki nuo kuvat olivat todella upeita! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos ihana 🙂

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihana postaus. Tiedän, että tätä kysytään koko ajan (yritin etsiä mutta en siltikään löytänyt) millä kameralla kuvaat? :))

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Se tosiaan pitäisi merkitä jonnekkin tuonne sivupalkkiin. Itsekin aina tykkään tietää millä kameralla kukin bloggaaja kuvailee 🙂

      Minulla on Canonin 600D ja ”pikku”kamerana Sony Nex.

  • romppu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Julia sie oot aivan ihana! Lempibloggaajani <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      <3 oi, kiitos.

  • camilla
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kylläpä oli ihana blogihaaste kerrankin! 😀 Juuri noista syistä blogisi kuuluu lemppareihin, kiitos siitä 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Oli kyllä 🙂 Kiitos itsellesi!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Viimeinen kuva on ihana! Olet tosi kaunis, ja minä rakastan riippukeinuja, joten tykkään!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha, ihana 🙂
      Riippukeinut <3

  • Kärty
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ”..maailman siisteintä ja rupean helposti vaikka itkemään jos olen vahingossa ottanut väärän objektiivin mukaan.” Eikä! Mutta valokuvaus on kyllä maailman siisteintä ja jos olisin vähääkään rennompi kuin nykyisellään Roope-setä -moodillani rahojen suhteen, tuhlaisin tasan samoihin asioihin kuin mainitsit. Mm. metrilakujen osto 20€ on musta ihan suotavaa.

    Kiitos myös sarkasmista, se helpottaa!

    • Kärty
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      … ja nopeasti mainitsen vielä valokuvauksen ilot parisuhteessa: ”Katri joko mä saan alkaa syödä, ootko sä jo ottanut kuvan?”

      • JULIA Toivola
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        hahahaha 😀 Jotenkin hyvin tuttu lause 😀

  • noora
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postatus, sai hymyn korville! 🙂 <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihanaa <3

  • Tiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    hieno blogi, kiitos paljooon! Olen kanssa seurannu tätä varmaankin jo vuoden 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitos että olet jaksanut pysytellä matkassa jo näin pitkään! 🙂

  • Heidi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kyllä se nyt vaan niin on, että tää sun blogi on päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja jopa vuodesta toiseen yksi Suomen parhaimmista. En vaan ikinä tunnu kyllästyvän 🙂 Keep it up girl!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Olipa iso kohteliaisuus! 🙂 Kiitos ihan mielettömästi!

  • lilli
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    sun blogi on kyllä yksi lemppareistani! aloin tietääkseni lukemaan tätä ihan sillon kun alotit, olit siellä balilla? keep up the good work! 🙂
    ja vielä yks kysymys, missä hotellissa yövyitte sillon kun olitte nykissä? lupaan että yritin etsiä sitä noista postauksista mutta ei vaan osunut silmään. haluaisin kovin mennä nykiin ensi keväänä, pitäisi vaan löytää joku edes vähän kohtuuhintainen hotelli..

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Voi kyllä, sitä reissua varten tämä blogi vähän niinkuin sai alkunsa 🙂
      New Yorkissa olimme hotellissa nimeltä Belleclaire.

      Muistaakseni hotelli oli aika kallis (niinkuin kaikki yli kolmen tähden hotellit nykissä). Kannattaa varta ajoissa, nimittäin meillä kävi niin että kaikki hotellit olivat täynnä ja hinnat vaan nousivat.
      Onnea etsintään!

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    kiva postaus!!+++mageet pinkit pökät!!!:)

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      🙂 Ne on.

  • pami
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mä vietän aika erilaista elämää ku asun maaseudulla, enkä juuri biletä tai matkusta, ruoanlaittoki on sieltä mistä aita on matalin, kenkäihminen en oo ollenkaan ja matkusta en ku toosi harvoin.. mut ehkä just se vetoaaki sun blogissa, että kirjoitat kaikesta noista mulle ei-tärkeistä ja vielä niin leppoisesti eikä turhan vakavasti mitään 🙂 Mut sun vaatteet ja pukeutuminen mua kiinnostaa, aina pitää käydä kattoo mikä asu sulla nyt on päällä ja paljon oon saanu inspiraatiota sun pukeutumisesta!! 🙂 Ehkä toivoisin joskus sun blogiis vakavampiaki pohtimisia elämästä jne, mut ymmärrän jos haluat säilyttää pinnallisemman tyylin 🙂 Mukavaa syksyä sulle!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hei, kiitos kommentistasi. On kiva kuulla millaiset ihmiset ja mistä päin käyvät täällä. Ihanaa että olen pystynyt antamaan sinulle jotain inspiraatiota myös! 🙂

      Jos eteen tulee jokin syvällisempi ajatus mistä on sopiva kirjoittaa, niin teen sen varmasti.

      Mukavaa syksyn alkua:)

  • iida
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    vau! oot ihan huippu! <3 ihailen sun sopivan rentoa elämänasennetta, toivon että pystyn itsekkin joskus suhtautumaan kaikkeen sopivan iisisti ja antaa asioiden vain tapahtua 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      <3
      Suosittelen 🙂 Elämä on paljon helpompaa kun ei ota sitä niin vakavasti.

  • Lotta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos ihanasta blogista, oot upea ! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos, että olet ihana lukija! 🙂

  • joku vaan
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihan hölmö kysymys, mutta mistä olet ostanut nuo beiget housut tuossa huumori-kuvassa? Ovat juuri sellaiset mitä olen etsinyt 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ne ovat muutaman vuoden vanha jo ja ostettu Barcelonasta (luultavasti Bershkasta tjn). Harmi etten pysty enempää auttamaan 🙁

  • Joanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Upeita kuvia, ihan kuin jonnekin lehteen otettuja! 🙂
    Nyt jo pian vuoden verran lukeneena myönnän kyllä kaikki postauksessa mainitut jutut ehdottomiksi plussiksi – jaksat kirjoittaa aina niin rennolla tyylillä ja ehostaa postaukset kauniilla kuvilla.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ihanaa palautetta, kiitos 🙂

  • Jozella
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus ja tosi kauniita kuvia! Ihailen blogiasi, hauskempaa kirjoitustyyliä ei ole oikeasti kellään muulla kuin sulla, Julia! Aivan mahtavuutta. XO

    http://jozellablog.blogspot.fi/

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Olipas ihanasti sanottu 🙂 Kiitos ihan mielettömästi!

  • Emilia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana postaus 🙂 Sulla on niin älyttömän hauska kirjoitustyyli! Ja kauniita kuvia <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiva kuulla, kiitos kiitos 🙂

  • Cecilia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Aivan ihana tää postaus! Yleensä haasteet ei oo näin mukavia lukea, mutta tää oli mahtava 🙂

    P.S. Tsekkaapa mun arvonta! 🙂
    http://guabk.blogspot.fi/2012/08/arvonta.html

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mielestäni niitä voi aina vähän muokata ja tehdä niistä hauskempia! 😀

  • Vivianna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Moikka!
    Tykkään sun blogista ihan mielettömän paljon! Vaikutat niin vilpittömältä ja rennolta. 🙂 Jos oikein muistan niin oot joskus täällä blogissasi maininnut käyneesi Steinerkoulun?? Niin missä oot sen käynyt ja mitä ite tykkäsit?
    Olen siis itsekkin käynyt Steinerin yläastelle asti, mutta vaihdoin sitten lukioon muualle 🙂
    Kaikkea hyvää sulle! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kyllä vain! 🙂
      Kävin Helsingissä C-koulua (olisiko ollut paraistentie). Inhosin syvästi steiner eskarista aina steiner lukioon asti kaikkea 😀 Nyt jälkikäteen tosin mietin että ainakin meillä oli hauskaa. Luokan yhteishenki oli tosi hyvä.

  • ps
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heips! Aloin lukea sun blogia sillon ku olit reissussa jenkeissä viime keväänä. Tykkään paljon sun blogista, sulla on ihana, omanlaises tyyli kirjottaa ja se on mikä sut erottaa muista! Kivoja kuvia ja postauksia elämästä. Tuntuu että osaat ottaa elämästä irti kaiken kivan ja nauttia siitä! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Toivottavasti, yritän ainakin ja tuntuu että ihan hyvin olen onnistunut 🙂
      Kiva että se välittyy myös sinne!

  • Hélène
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Perfect ! I love this look & your blog is great ! Following you now, would love for you to check out my blog and follow back if you like it !
    http://www.thisisln.com/2012/08/awang-sequins.html
    Hélène
    http://www.thisisln.com

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Thanks 🙂
      Your blog looks great! so beautiful pictures!

  • sirpa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ruoka, muoti, matkustelu, yäk kaikille eli ei vois vähempää kiinnostaa. Mutta tapa , jolla kirjoitit niistä, on loistava. Sinulla on kirjoittamisen lahja! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      😀 haha, kiitos. Yritetään jatkaa siis samaan malliin!

  • JULIA Toivola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania olette <3 KIITOS kommenteistanne, ihan mahtavaa saada näin hyvää palautetta 🙂

    Vastailen kommentteihinne tarkemmin illemlla kun kiireet on hoidettu pois alta 🙂

  • Sanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    En ole ennen sun blogiin kommentoinut mutta nyt täytyy sanoa että blogisi on yksi parhaista! 🙂

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Julia, sun kirjoitukset saa aina hymyilemään! Kiitos ihanasta elämänmyönteisestä blogista!

  • Siru
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Juurikin nää aihealueet yhdistettynä yhdeks kokonaisuudeks tekee aun blogista yhden mun lemppareista!!:) monipuolisuus kunniaan! Yhtä asiaa en vaan tajua, miten ihmeessä sä pysyt noin uskomattoman fitissä kunnossa vaikka käyt tosi usein ulkona syömässä? Urheiletko vaan päivänaikana niin paljon vai kompensoitko syömisiäs ennen illan ravintolaillallisia olemalla syömättä? Vai onko sut siunattu upeen ulkonäön lisäks myös super nopeella aineenvaihdunnalla ja hyvillä geeneillä?:D

    Jatka samaan malliin!:)

    Posted at 08:31h, 10 elokuun Vastaa

    Olipas ihana postaus! Todella erilainen, mutta mielenkiintoinen 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:17h, 10 elokuun Vastaa

      Kiitos 🙂

  • Nina
    Posted at 09:05h, 10 elokuun Vastaa

    Mä en yhtään muista miten aikanaan (reilu vuosi sitten?) tänne blogiisi päädyin, mutta sen muistan kirkkaastikin kuinka kahlasin kaikki postaukset alusta loppuun saman tien. Tai no taisi siihen mennä pari päivää 😛

    Näissä sun ironisissa höpöttelyissä on jotain koukuttavaa, ja musta on ihan mahtavaa ettet ota itseäsi liian vakavasti. Voisi ottaa opiksi itsekin.. Mutta siis niin, oot ihan lemppari. 🙂

    xoxo, Gossip Gi..eiku Nina

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:18h, 10 elokuun Vastaa

      Varmasti meni ihan mutama päivä 😀 (ja hyi ne ensimmäiset postaukset oli varmaan ihan ”mielenkiintoisia”)

      Kiitos ihana Nina

  • Linda
    Posted at 09:48h, 10 elokuun Vastaa

    Aivan ihana postaus! Kaikki kuvat oli tosi upeita ja postaus teki minut hymyilemään 😀 ihanaaa…

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:18h, 10 elokuun Vastaa

      Ihana kuulla 🙂 Jee!

  • Senja
    Posted at 10:01h, 10 elokuun Vastaa

    oi ihana postaus ! osasit kyllä niin kuvainnollisesti koota sun blogin punaiset langat, ihana olet 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:19h, 10 elokuun Vastaa

      Kiva että olet sitä mieltä ja kiitos 🙂 Olisin voinut lisätä vielä muutaman kyllä! 🙂

  • l a u r a
    Posted at 10:07h, 10 elokuun Vastaa

    Hassuu miten tää on yks mun suosikkiblogeista, vaikka sun tyyli ei oo oikeen yhtään samankaltanen ku mun, en oo erityisen kiinnostunu ruuanlaitosta enkä ravintolapostauksistakaan. Sun juttuja vaan jaksaa ja on hauska lukea, kun et ota itseäs ja maailmaa niin vakavasti! Vaikutat tosi kivalta tyypiltä, jatka samalla asenteella =)

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:20h, 10 elokuun Vastaa

      Kiva kuulla, että jaksat lukea silti vaikka aika paljon ruuan kanssa täällä tosiaan ollaan 🙂

      Minä jatkan, kiitos paljon 🙂

  • Elena
    Posted at 10:29h, 10 elokuun Vastaa

    Ihana postaus! Kiitos mahtavasta blogistasi! <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:20h, 10 elokuun Vastaa

      Kiitos kun luet 🙂

  • Laura
    Posted at 10:35h, 10 elokuun Vastaa

    Aivan ihana postaus! Kaikki nuo kuvat olivat todella upeita! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:20h, 10 elokuun Vastaa

      Kiitos ihana 🙂

  • Saara
    Posted at 11:07h, 10 elokuun Vastaa

    Aivan ihana postaus. Tiedän, että tätä kysytään koko ajan (yritin etsiä mutta en siltikään löytänyt) millä kameralla kuvaat? :))

    • JULIA Toivola
      Posted at 11:21h, 10 elokuun Vastaa

      Se tosiaan pitäisi merkitä jonnekkin tuonne sivupalkkiin. Itsekin aina tykkään tietää millä kameralla kukin bloggaaja kuvailee 🙂

      Minulla on Canonin 600D ja ”pikku”kamerana Sony Nex.

  • romppu
    Posted at 11:24h, 10 elokuun Vastaa

    Julia sie oot aivan ihana! Lempibloggaajani <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 15:59h, 12 elokuun Vastaa

      <3 oi, kiitos.

  • camilla
    Posted at 11:52h, 10 elokuun Vastaa

    Kylläpä oli ihana blogihaaste kerrankin! 😀 Juuri noista syistä blogisi kuuluu lemppareihin, kiitos siitä 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:00h, 12 elokuun Vastaa

      Oli kyllä 🙂 Kiitos itsellesi!

  • Nimetön
    Posted at 12:51h, 10 elokuun Vastaa

    Viimeinen kuva on ihana! Olet tosi kaunis, ja minä rakastan riippukeinuja, joten tykkään!

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:00h, 12 elokuun Vastaa

      haha, ihana 🙂
      Riippukeinut <3

  • Kärty
    Posted at 13:08h, 10 elokuun Vastaa

    ”..maailman siisteintä ja rupean helposti vaikka itkemään jos olen vahingossa ottanut väärän objektiivin mukaan.” Eikä! Mutta valokuvaus on kyllä maailman siisteintä ja jos olisin vähääkään rennompi kuin nykyisellään Roope-setä -moodillani rahojen suhteen, tuhlaisin tasan samoihin asioihin kuin mainitsit. Mm. metrilakujen osto 20€ on musta ihan suotavaa.

    Kiitos myös sarkasmista, se helpottaa!

    • Kärty
      Posted at 13:09h, 10 elokuun Vastaa

      … ja nopeasti mainitsen vielä valokuvauksen ilot parisuhteessa: ”Katri joko mä saan alkaa syödä, ootko sä jo ottanut kuvan?”

      • JULIA Toivola
        Posted at 16:01h, 12 elokuun Vastaa

        hahahaha 😀 Jotenkin hyvin tuttu lause 😀

  • noora
    Posted at 13:42h, 10 elokuun Vastaa

    Ihana postatus, sai hymyn korville! 🙂 <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:01h, 12 elokuun Vastaa

      Ihanaa <3

  • Tiina
    Posted at 15:04h, 10 elokuun Vastaa

    hieno blogi, kiitos paljooon! Olen kanssa seurannu tätä varmaankin jo vuoden 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:01h, 12 elokuun Vastaa

      kiitos että olet jaksanut pysytellä matkassa jo näin pitkään! 🙂

  • Heidi
    Posted at 16:32h, 10 elokuun Vastaa

    Kyllä se nyt vaan niin on, että tää sun blogi on päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja jopa vuodesta toiseen yksi Suomen parhaimmista. En vaan ikinä tunnu kyllästyvän 🙂 Keep it up girl!

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:02h, 12 elokuun Vastaa

      Olipa iso kohteliaisuus! 🙂 Kiitos ihan mielettömästi!

  • lilli
    Posted at 16:35h, 10 elokuun Vastaa

    sun blogi on kyllä yksi lemppareistani! aloin tietääkseni lukemaan tätä ihan sillon kun alotit, olit siellä balilla? keep up the good work! 🙂
    ja vielä yks kysymys, missä hotellissa yövyitte sillon kun olitte nykissä? lupaan että yritin etsiä sitä noista postauksista mutta ei vaan osunut silmään. haluaisin kovin mennä nykiin ensi keväänä, pitäisi vaan löytää joku edes vähän kohtuuhintainen hotelli..

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:05h, 12 elokuun Vastaa

      Voi kyllä, sitä reissua varten tämä blogi vähän niinkuin sai alkunsa 🙂
      New Yorkissa olimme hotellissa nimeltä Belleclaire.

      Muistaakseni hotelli oli aika kallis (niinkuin kaikki yli kolmen tähden hotellit nykissä). Kannattaa varta ajoissa, nimittäin meillä kävi niin että kaikki hotellit olivat täynnä ja hinnat vaan nousivat.
      Onnea etsintään!

  • Nimetön
    Posted at 17:38h, 10 elokuun Vastaa

    kiva postaus!!+++mageet pinkit pökät!!!:)

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:05h, 12 elokuun Vastaa

      🙂 Ne on.

  • pami
    Posted at 17:47h, 10 elokuun Vastaa

    Mä vietän aika erilaista elämää ku asun maaseudulla, enkä juuri biletä tai matkusta, ruoanlaittoki on sieltä mistä aita on matalin, kenkäihminen en oo ollenkaan ja matkusta en ku toosi harvoin.. mut ehkä just se vetoaaki sun blogissa, että kirjoitat kaikesta noista mulle ei-tärkeistä ja vielä niin leppoisesti eikä turhan vakavasti mitään 🙂 Mut sun vaatteet ja pukeutuminen mua kiinnostaa, aina pitää käydä kattoo mikä asu sulla nyt on päällä ja paljon oon saanu inspiraatiota sun pukeutumisesta!! 🙂 Ehkä toivoisin joskus sun blogiis vakavampiaki pohtimisia elämästä jne, mut ymmärrän jos haluat säilyttää pinnallisemman tyylin 🙂 Mukavaa syksyä sulle!

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:24h, 12 elokuun Vastaa

      Hei, kiitos kommentistasi. On kiva kuulla millaiset ihmiset ja mistä päin käyvät täällä. Ihanaa että olen pystynyt antamaan sinulle jotain inspiraatiota myös! 🙂

      Jos eteen tulee jokin syvällisempi ajatus mistä on sopiva kirjoittaa, niin teen sen varmasti.

      Mukavaa syksyn alkua:)

  • iida
    Posted at 20:18h, 10 elokuun Vastaa

    vau! oot ihan huippu! <3 ihailen sun sopivan rentoa elämänasennetta, toivon että pystyn itsekkin joskus suhtautumaan kaikkeen sopivan iisisti ja antaa asioiden vain tapahtua 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:25h, 12 elokuun Vastaa

      <3
      Suosittelen 🙂 Elämä on paljon helpompaa kun ei ota sitä niin vakavasti.

  • Lotta
    Posted at 22:01h, 10 elokuun Vastaa

    Kiitos ihanasta blogista, oot upea ! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:26h, 12 elokuun Vastaa

      Kiitos, että olet ihana lukija! 🙂

  • joku vaan
    Posted at 22:36h, 10 elokuun Vastaa

    Ihan hölmö kysymys, mutta mistä olet ostanut nuo beiget housut tuossa huumori-kuvassa? Ovat juuri sellaiset mitä olen etsinyt 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:26h, 12 elokuun Vastaa

      Ne ovat muutaman vuoden vanha jo ja ostettu Barcelonasta (luultavasti Bershkasta tjn). Harmi etten pysty enempää auttamaan 🙁

  • Joanna
    Posted at 23:12h, 10 elokuun Vastaa

    Upeita kuvia, ihan kuin jonnekin lehteen otettuja! 🙂
    Nyt jo pian vuoden verran lukeneena myönnän kyllä kaikki postauksessa mainitut jutut ehdottomiksi plussiksi – jaksat kirjoittaa aina niin rennolla tyylillä ja ehostaa postaukset kauniilla kuvilla.

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:27h, 12 elokuun Vastaa

      Ihanaa palautetta, kiitos 🙂

  • Jozella
    Posted at 23:29h, 10 elokuun Vastaa

    Ihana postaus ja tosi kauniita kuvia! Ihailen blogiasi, hauskempaa kirjoitustyyliä ei ole oikeasti kellään muulla kuin sulla, Julia! Aivan mahtavuutta. XO

    http://jozellablog.blogspot.fi/

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:27h, 12 elokuun Vastaa

      Olipas ihanasti sanottu 🙂 Kiitos ihan mielettömästi!

  • Emilia
    Posted at 11:09h, 11 elokuun Vastaa

    Ihana postaus 🙂 Sulla on niin älyttömän hauska kirjoitustyyli! Ja kauniita kuvia <3

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:28h, 12 elokuun Vastaa

      Kiva kuulla, kiitos kiitos 🙂

  • Cecilia
    Posted at 12:59h, 11 elokuun Vastaa

    Aivan ihana tää postaus! Yleensä haasteet ei oo näin mukavia lukea, mutta tää oli mahtava 🙂

    P.S. Tsekkaapa mun arvonta! 🙂
    http://guabk.blogspot.fi/2012/08/arvonta.html

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:28h, 12 elokuun Vastaa

      Mielestäni niitä voi aina vähän muokata ja tehdä niistä hauskempia! 😀

  • Vivianna
    Posted at 13:49h, 11 elokuun Vastaa

    Moikka!
    Tykkään sun blogista ihan mielettömän paljon! Vaikutat niin vilpittömältä ja rennolta. 🙂 Jos oikein muistan niin oot joskus täällä blogissasi maininnut käyneesi Steinerkoulun?? Niin missä oot sen käynyt ja mitä ite tykkäsit?
    Olen siis itsekkin käynyt Steinerin yläastelle asti, mutta vaihdoin sitten lukioon muualle 🙂
    Kaikkea hyvää sulle! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:32h, 12 elokuun Vastaa

      Kyllä vain! 🙂
      Kävin Helsingissä C-koulua (olisiko ollut paraistentie). Inhosin syvästi steiner eskarista aina steiner lukioon asti kaikkea 😀 Nyt jälkikäteen tosin mietin että ainakin meillä oli hauskaa. Luokan yhteishenki oli tosi hyvä.

  • ps
    Posted at 14:54h, 11 elokuun Vastaa

    Heips! Aloin lukea sun blogia sillon ku olit reissussa jenkeissä viime keväänä. Tykkään paljon sun blogista, sulla on ihana, omanlaises tyyli kirjottaa ja se on mikä sut erottaa muista! Kivoja kuvia ja postauksia elämästä. Tuntuu että osaat ottaa elämästä irti kaiken kivan ja nauttia siitä! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:33h, 12 elokuun Vastaa

      Toivottavasti, yritän ainakin ja tuntuu että ihan hyvin olen onnistunut 🙂
      Kiva että se välittyy myös sinne!

  • Hélène
    Posted at 01:20h, 12 elokuun Vastaa

    Perfect ! I love this look & your blog is great ! Following you now, would love for you to check out my blog and follow back if you like it !
    http://www.thisisln.com/2012/08/awang-sequins.html
    Hélène
    http://www.thisisln.com

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:35h, 12 elokuun Vastaa

      Thanks 🙂
      Your blog looks great! so beautiful pictures!

  • sirpa
    Posted at 10:51h, 12 elokuun Vastaa

    Ruoka, muoti, matkustelu, yäk kaikille eli ei vois vähempää kiinnostaa. Mutta tapa , jolla kirjoitit niistä, on loistava. Sinulla on kirjoittamisen lahja! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 16:36h, 12 elokuun Vastaa

      😀 haha, kiitos. Yritetään jatkaa siis samaan malliin!

  • JULIA Toivola
    Posted at 13:31h, 12 elokuun Vastaa

    Ihania olette <3 KIITOS kommenteistanne, ihan mahtavaa saada näin hyvää palautetta 🙂

    Vastailen kommentteihinne tarkemmin illemlla kun kiireet on hoidettu pois alta 🙂

  • Sanna
    Posted at 17:58h, 13 elokuun Vastaa

    En ole ennen sun blogiin kommentoinut mutta nyt täytyy sanoa että blogisi on yksi parhaista! 🙂

  • Laura
    Posted at 18:21h, 13 elokuun Vastaa

    Julia, sun kirjoitukset saa aina hymyilemään! Kiitos ihanasta elämänmyönteisestä blogista!

  • Siru
    Posted at 10:56h, 14 elokuun Vastaa

Post A Comment