Maraton 21 elo

Ei, en ole aikomaisillani juosta sitä, vaan piileskellä maratoneilta ikuisesti. Kirjoitan kalenteriini ylös jokaisen maratonin ajankohdan, mikä juostaan lähelläkään kotiani ja kaivaudun maan alle siksi ajaksi.

Pieni viiden minuutin pyörähtämiseni Stockmannilla kesti reippaasti yli tunnin.
Aluksi ruuhkassa seistessäni katsoin kateellisina juoksijoita ja mietin, että kumpa joskus itsekkin jaksaisin.
Tunnin päästä samassa ruuhkassa seistessä teki mieli heitellä niitä pikkukivillä ja mietin, miksei ne juokse mielummin metsässä.

Ruuhka ei suinkaan ollut pahin ongelmani. Eikä vielä sekään, että istun siinä autossa perseelläni silkasta laiskuudesta, kun 70vuotiaita pappoja viilettää ohitseni, kuin mikäkin kojoottilauma konsanaan saanen minut tuntemaan itseni n. 120vuotiaaksi, harvinaisen laiskaksi, autoni tyhjäkäydessä niin egologiseksi ja pirun vihaiseksi. 

Suurin ongelmani oli kuitenkin se, että en päässyt mitenkään kotiin! Kaikki kotiini vievät tiet olivat suljettu. Aina tuli joko juoksijat, tai meri vastaan. Yritin Punavuori-Lauttasaari akselilla jokaisesta aukosta, mutta ei ja vielä kerran ei.
Jossain vaiheessa alkoi huumori ja bensa loppua. Huusin liikennepoliisille että voisiko hän ystävällisesti kertoa miten helvetissä pääsen kotiin ja kiitos! Löytyihän sieltä jostain joku aukko.
Kotona vaatteiden pikavaihto ja takaisin ratin taakse kohti töitä- olinhan jo melkein kaksi tuntia myöhässä kaikesta.

Tähän loppuun vielä pahoittelut voimasanojen käytöstä ja pikkukivistä. Muistakaa huumori 🙂
Ja jotten olisi niin negatiivinen, niin eilen oli muuten kiva päivä. Paistoi aurinko, oli oikeasti kuuma.
Olin pukeutunut ihan väärin.