lounasvideo. 15 kesä
Olisitte nähneet minut ensimmäistä kertaa sushin parissa. Olimme Raku Yassa ja koko homma tuotti alusta loppuun vaikeuksia. Menusta en ymmärtänyt mitään, puikkojen pitäminen vaati yliluonnollisia kykyjä ja luulin jopa, että sakea kuuluu juoda kuin shotteja. Siinä minä istuin puikot täristen kädessä, ruokaa tippui pöydälle, wasabi oli tulista, soijaa oli joka paikassa ja sakea kumottu aivan liikaa.
En siis yhtään ihmettele, kun eräs lukija kirjoitti haluavansa oppia syömään kyseistä ruokaa, mutta hänellä ei ollut hajuakaan miten se oikeaoppisesti tapahtuu. No, ei varmasti ole ainoa joka kokee tässä alkukankeutta.
Eilen kauppahallissa sushilounaalla muistin luvanneeni kertoa miten homma jotakuinkin toimii.
Koin älyväläyksen ja pyysin Lauria kuvaamaan spektaakkelin videolle.
En tiedä mikä on se aito ja oikea tapa tähän, mutta näin minut on opetettu.
Puikot toivottavasti pysyy kädessä jo entuudestaan. Niiden suhteen jos lähtisin neuvomaan, luultavasti vain pahentaisin asiaa. Olen surkea neuvoja. Muuten kaikki taisi olla videolla pähkinänkuoressa. Wasabia kukin käyttää mielensä mukaan. Jotkut laittavat suoraan soijakuppiin, jotkut sushin päälle, tai niinkuin Lauri- kumpaankin niistä.
Olen kuullut, että on loukkaus kokkia kohtaan, jos syö sushipalan osissa.
Tietenkin on helpompaa jos saa palasen sellaisenaan suuhun, mutta en usko, että kukaan kokki oikeasti enää ottaa niin kovin itseensä jos kamppailet tukehtumis efektin kanssa ja joudut haukkaamaan palan kahdessa osassa.
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi ei, oliko pakko… Nyt tekee mieli sushia ihan älyttömästi! 😀 Minkä hintaisia makit ja nigirit/sushisetit on kauppahallissa?
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunpalo auto. kerros talo. lounas video.
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAnonyymi,Anteeksi 😀 Hmm, makit taisi olla 4-10€ nigirit 4.6€ jos oikein muistan. Anonyymi,soriii 🙂
Ayu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOoh, ihana video! sushikokeilla (japanissa) on oikeus suuttua vaikka mistä asiosta (esim. siitä ettei sitä wasabia kuuluisi edes lisätä soijaan/makin päälle, sillä hänellä on kunnia itsellään päättää kuinka paljon hänen tekemiin susheihinsa tulee wasabia) mutta kun me kerta ei olla nyt japanissa kenenkään sushi sanin keittiössä, niin kukin tyylillään! t. entinen sushikokkimä lähen tänään metsästää ubudista sushia.
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana toi videon lopun ”jee!” 😀
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAyu,Ups, no sitä oon loukannu monen monta kokkia 😀 Kai sä sillon sushikokkina vahdit ruokailijoita ja menit mm. räkäsesti nauramaan viereen jos ei pala menny kerralla suuhun? Mä näin monkeyforest roadilla pienen sushiraflan! Kerro sit millasta oli :)Anonyymi,Haha 😀
Sivi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunolitpas taas upeena liikenteessä 🙂 mä rakastan sushia!
Juicy
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana videon lopussa oleva ”Jee” 😀 Nyt mun alko tekee niin mieli sushii ettei mitään rajaa! Sun pitäis tehä sellanen postaus missä esittelet sun lemppari sushi paikat ja niitten sun lemppari sushit! 🙂 Oon perjantaina tulossa käymään helsingissä ja olis tosi kiva päästä käymään jossain kivassa sushi paikassa! Onko sulla mitään suositteluja? 🙂
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHuomasin et Lidl mainostaa samanlaista kamerajalustaa kun sulla se missä ne ”jalat” saa väännettyä miten haluaa.. hintaa löytyy vain 7.99!
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSivi,:) Minä myös, odotan tässä kyllästymistä, mutta ei näytä tapahtuvan.Juicy,Tällä voisi päästä hyvään alkuun 🙂http://oceanchild87.blogspot.com/2011/01/sushibar-wine.htmlAnonyymi,Voihan paska 😀
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhei olen mietin että minkä pituinen olet:D aika jännä kysymys sinäänsä, tai en yleensä tällaisia kysy tuntemaatomilta tai varsinkaa blogeihin kirjoittele. Mutta kuvissa näytät musta tosi pitkältä, mutta olet kumminkin tosi hoikka ja muuten pieni niin siksi sitten kiinnostaisi tietää:)..?
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMä oon kerran syönyt sushia ja ei ollut kyl yhtään mun makuun. illalla pyöri vatsassa ja mietiskelin vaan sitä kuinka pahaa se sushi oli ni pakko oli käydä oksentaa. 😀 Voivoi. Mut hyvä, et jollekki maistuu. Ehkäpä mäkin uskallan joskus uudestaan kokeilla, mut tuskin ihan lähiaikoina. Oli se merilevä vähän turhan erikoista mun suuhun
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAnonyymi,Haha, tätä kysytäänkin usein 🙂 Olen tietääkseni 171cmAnonyymi,Voi ei! haha. Mun yhdelle kaverille tuli niin ällö olo sushin jälkeen, et se ryhty kasvissyöjäks. (kesti n. kuukauden, mut silti) 😀
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunmiks toi video ei näy mulla :s siinä näkyy vaan joku epäselvä still-kuva, ei mitään nappia mistää painaa? 😮 painoin kuvaa eikä mitään tapahtunut… 😀
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAnonyymi,En osaa sanoa 🙁 Pitäisi muutenkin ladata youtuben kautta videot tänne, kun ei tuo bloggerin videohässäkkä ole kovin kummoinen.

Posted at 10:13h, 15 kesäkuunVoi ei, oliko pakko… Nyt tekee mieli sushia ihan älyttömästi! 😀 Minkä hintaisia makit ja nigirit/sushisetit on kauppahallissa?
Anonymous
Posted at 10:57h, 15 kesäkuunpalo auto. kerros talo. lounas video.
Julia
Posted at 11:28h, 15 kesäkuunAnonyymi,Anteeksi 😀 Hmm, makit taisi olla 4-10€ nigirit 4.6€ jos oikein muistan. Anonyymi,soriii 🙂
Ayu
Posted at 11:36h, 15 kesäkuunOoh, ihana video! sushikokeilla (japanissa) on oikeus suuttua vaikka mistä asiosta (esim. siitä ettei sitä wasabia kuuluisi edes lisätä soijaan/makin päälle, sillä hänellä on kunnia itsellään päättää kuinka paljon hänen tekemiin susheihinsa tulee wasabia) mutta kun me kerta ei olla nyt japanissa kenenkään sushi sanin keittiössä, niin kukin tyylillään! t. entinen sushikokkimä lähen tänään metsästää ubudista sushia.
Anonymous
Posted at 11:37h, 15 kesäkuunIhana toi videon lopun ”jee!” 😀
Julia
Posted at 11:53h, 15 kesäkuunAyu,Ups, no sitä oon loukannu monen monta kokkia 😀 Kai sä sillon sushikokkina vahdit ruokailijoita ja menit mm. räkäsesti nauramaan viereen jos ei pala menny kerralla suuhun? Mä näin monkeyforest roadilla pienen sushiraflan! Kerro sit millasta oli :)Anonyymi,Haha 😀
Sivi
Posted at 13:20h, 15 kesäkuunolitpas taas upeena liikenteessä 🙂 mä rakastan sushia!
Juicy
Posted at 14:21h, 15 kesäkuunIhana videon lopussa oleva ”Jee” 😀 Nyt mun alko tekee niin mieli sushii ettei mitään rajaa! Sun pitäis tehä sellanen postaus missä esittelet sun lemppari sushi paikat ja niitten sun lemppari sushit! 🙂 Oon perjantaina tulossa käymään helsingissä ja olis tosi kiva päästä käymään jossain kivassa sushi paikassa! Onko sulla mitään suositteluja? 🙂
Anonymous
Posted at 15:08h, 15 kesäkuunHuomasin et Lidl mainostaa samanlaista kamerajalustaa kun sulla se missä ne ”jalat” saa väännettyä miten haluaa.. hintaa löytyy vain 7.99!
Julia
Posted at 17:56h, 15 kesäkuunSivi,:) Minä myös, odotan tässä kyllästymistä, mutta ei näytä tapahtuvan.Juicy,Tällä voisi päästä hyvään alkuun 🙂http://oceanchild87.blogspot.com/2011/01/sushibar-wine.htmlAnonyymi,Voihan paska 😀
Anonymous
Posted at 20:06h, 15 kesäkuunhei olen mietin että minkä pituinen olet:D aika jännä kysymys sinäänsä, tai en yleensä tällaisia kysy tuntemaatomilta tai varsinkaa blogeihin kirjoittele. Mutta kuvissa näytät musta tosi pitkältä, mutta olet kumminkin tosi hoikka ja muuten pieni niin siksi sitten kiinnostaisi tietää:)..?
Anonymous
Posted at 21:38h, 15 kesäkuunMä oon kerran syönyt sushia ja ei ollut kyl yhtään mun makuun. illalla pyöri vatsassa ja mietiskelin vaan sitä kuinka pahaa se sushi oli ni pakko oli käydä oksentaa. 😀 Voivoi. Mut hyvä, et jollekki maistuu. Ehkäpä mäkin uskallan joskus uudestaan kokeilla, mut tuskin ihan lähiaikoina. Oli se merilevä vähän turhan erikoista mun suuhun
Julia
Posted at 22:10h, 15 kesäkuunAnonyymi,Haha, tätä kysytäänkin usein 🙂 Olen tietääkseni 171cmAnonyymi,Voi ei! haha. Mun yhdelle kaverille tuli niin ällö olo sushin jälkeen, et se ryhty kasvissyöjäks. (kesti n. kuukauden, mut silti) 😀
Anonymous
Posted at 22:01h, 17 kesäkuunmiks toi video ei näy mulla :s siinä näkyy vaan joku epäselvä still-kuva, ei mitään nappia mistää painaa? 😮 painoin kuvaa eikä mitään tapahtunut… 😀
Julia
Posted at 06:17h, 18 kesäkuunAnonyymi,En osaa sanoa 🙁 Pitäisi muutenkin ladata youtuben kautta videot tänne, kun ei tuo bloggerin videohässäkkä ole kovin kummoinen.