Lalala 27 marras
Lauantai. Lähdettiin heti herättyäni aamiaiselle sushibariin- eli kello neljä. Harmittelin kun aurinko oli jo laskemassa. Jos en ala aikaistamaan unirytmiäni saan viettää tämän talven täysin pimennossa. Sitten mulla luultavasti sekoaa pää. Tätä missiota ei tietenkään edesauta se fakta, että istun tässä nyt kello seitsemän aamulla, enkä ole vieläkään mennyt nukkumaan. Heihei siis huominenkin aurinko.
Sushien jälkeen suunnattiin nokat kohti Kampin kauppakeskusta. Lauri sovitteli housuja Galleryssä ja minä huomasin jo kaukaa SpiritStoressa pilkottavan Jeffrey Campbell look a like kengät.
Vihdoinkin pääsin sovittamaan niitä kummajaisia jalkaan.
Uskokaa tai älkää, ne oli todella mukavat! Kilometrikorko ei tuntunut missään ja askel oli vakaa vaikka pää hipoi kattoa. No melkein. Jokatapauksessa löi kyllä minut ällikällä nämä jalkineet.
Tarinamme ei kuitenkaan ollut näin ruusuinen. Kengät- vaikka olivat kokoa 36 olivat näihin nilkkoihin aivan liian isot. Massiiviset kengät ja tikkujalat ei vissiin ollut ihan hyvä kombinaatio. Näytin kuulemma ihan Frankensteinilta.
Kengät jäi hyllylle, odotan sitten siromman mallin tippuvan vaikka taivaalta joskus.
Laurikaan ei löytänyt mitään, kaupat menivät kiinni. Siirryttiin Teerenpeliin drinkeille. Join kaksi punaviiniglögiä ja sain töihin kamalan päänsäryn. Se loppui vasta äsken.
Nyt nukkumaan.
Maarit
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSulla on sitten kenkien kanssa sama ongelma kun mulla… Nimittäin rimppakintut ja kapea nilkka ei vaan näytä niin kovin siistiltä supertrendikkäissä möhkälekengissä, oma kokoni kun on vielä 35 niin vaikutelma vielä korostuu jos kengän koko 36. Sääli.
Night at Vogue
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKengät näyttää tosi ihanilta? Jos ovat nahkaa niin suutari ehkä voisi jotain asialle.
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNami herkullisen näköisiä susheja 😛 Oliko tuo sushibar missä?
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMaarit,Olo oli ihan kuin puujaloilla hoipertelisin 😀 Night at Vogue,Tarkoitin, että kengät ovat kauttaaltaan liian massiiviset näiden nilkkojen kannettavaksi 🙂 Monet saappaat olen kyllä onneksi voinut käydä suutarilla kavennattamassa.Anonyymi,Tämä oli Fredrikinkadulla. Fredrikinkatu 42.
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHei, kiitos hauskasta blogista! osaat kirjoittaa ironisen hyvin. Kiinnostaa millä alalla olet töissä, kun teet yövuoroja. Itsekin täällä joudun niitä tekemään niin huomioni kiinittyi siihen. Jos et tarkasti halua kertoo niin ainakin ala olisi kiva tietää. Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunpaljonko noilla kengillä oli hintaa??
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAnonyymi,Hei, kiitos itsellesi kun luet :)Olen yökerhossa töissä baarimikkona, sekä messukeskuksessa valmistelemassa messuja. Yötyöt on kyllä ihan oma valintani. Olen yrittänyt päivätöitäkin, mutta juutun oravanpyörään, enkä tykkää liian rutiininomaisesta arjesta 😀 Anonyymi,Olisiko ollut 69euroa.
milla
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUpeet kengät! minkä pitunen muuten oot?:)
Minka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOmpas rumat jeffreyn kengät, eikä taida olla aidot kun ei virallisilla kotisivuilla mainita niiden myyntiä spiritstoressa eikä nellyllä, vaikka niitä sieltä saa 😮 Haluisin itse mustat lita-mallin kengät ja mustat piikilliset samaa mallia olevat, missään ei vain oikein myydä niitä :/
Minka
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi muuten voi olla aidot jeffreyn kengät jos noin halvat, ne aidothan on lähemmäs parisataa !
RagDoll
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEli meni juuri niinkuin arvelin. 😉 Itsellä sama juttu. Ei sovi siroihin jalkoihin isot monot.
Julia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMilla,siinä 171 paikkeilla :)Minka,Kirjoitinkin että Jeffrey LOOK A LIKE kengät, eli samantyyppiset kuin jeffreyn kengät. Tiedän ettei ole aidot ja tiedän ettei niitä myydä spirit storessa :)RagDoll,Niin meni, himputti 😀
Anonymous
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMahtava kuulla että meitä yöeläjiä on enemmänkin, vaikka tää hankaloittaakin elämää ihan mukavasti 😀 Yritäpäs piiitkän yö/kolmivuorotyö-arjen jälkeen totutella aamuheräämisiin. Tää on aaevan mahdotonta! En kyllä koskaan kehu bloggareita, mut oot maailman kaunein ja herttaisin ihminen. Oon lukenu sun blogias nyt jo hetken ja oon kovin tykästyny suhun ihmisenä. Kiitos aivan mahtavasta elämä-kateutta aiheuttavasta blogista!

Posted at 11:19h, 27 marraskuunSulla on sitten kenkien kanssa sama ongelma kun mulla… Nimittäin rimppakintut ja kapea nilkka ei vaan näytä niin kovin siistiltä supertrendikkäissä möhkälekengissä, oma kokoni kun on vielä 35 niin vaikutelma vielä korostuu jos kengän koko 36. Sääli.
Night at Vogue
Posted at 11:53h, 27 marraskuunKengät näyttää tosi ihanilta? Jos ovat nahkaa niin suutari ehkä voisi jotain asialle.
Anonymous
Posted at 16:32h, 27 marraskuunNami herkullisen näköisiä susheja 😛 Oliko tuo sushibar missä?
Julia
Posted at 18:07h, 27 marraskuunMaarit,Olo oli ihan kuin puujaloilla hoipertelisin 😀 Night at Vogue,Tarkoitin, että kengät ovat kauttaaltaan liian massiiviset näiden nilkkojen kannettavaksi 🙂 Monet saappaat olen kyllä onneksi voinut käydä suutarilla kavennattamassa.Anonyymi,Tämä oli Fredrikinkadulla. Fredrikinkatu 42.
Anonymous
Posted at 18:18h, 27 marraskuunHei, kiitos hauskasta blogista! osaat kirjoittaa ironisen hyvin. Kiinnostaa millä alalla olet töissä, kun teet yövuoroja. Itsekin täällä joudun niitä tekemään niin huomioni kiinittyi siihen. Jos et tarkasti halua kertoo niin ainakin ala olisi kiva tietää. Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Anonymous
Posted at 18:46h, 27 marraskuunpaljonko noilla kengillä oli hintaa??
Julia
Posted at 19:16h, 27 marraskuunAnonyymi,Hei, kiitos itsellesi kun luet :)Olen yökerhossa töissä baarimikkona, sekä messukeskuksessa valmistelemassa messuja. Yötyöt on kyllä ihan oma valintani. Olen yrittänyt päivätöitäkin, mutta juutun oravanpyörään, enkä tykkää liian rutiininomaisesta arjesta 😀 Anonyymi,Olisiko ollut 69euroa.
milla
Posted at 23:02h, 27 marraskuunUpeet kengät! minkä pitunen muuten oot?:)
Minka
Posted at 07:58h, 28 marraskuunOmpas rumat jeffreyn kengät, eikä taida olla aidot kun ei virallisilla kotisivuilla mainita niiden myyntiä spiritstoressa eikä nellyllä, vaikka niitä sieltä saa 😮 Haluisin itse mustat lita-mallin kengät ja mustat piikilliset samaa mallia olevat, missään ei vain oikein myydä niitä :/
Minka
Posted at 07:58h, 28 marraskuunEi muuten voi olla aidot jeffreyn kengät jos noin halvat, ne aidothan on lähemmäs parisataa !
RagDoll
Posted at 11:28h, 28 marraskuunEli meni juuri niinkuin arvelin. 😉 Itsellä sama juttu. Ei sovi siroihin jalkoihin isot monot.
Julia
Posted at 13:48h, 28 marraskuunMilla,siinä 171 paikkeilla :)Minka,Kirjoitinkin että Jeffrey LOOK A LIKE kengät, eli samantyyppiset kuin jeffreyn kengät. Tiedän ettei ole aidot ja tiedän ettei niitä myydä spirit storessa :)RagDoll,Niin meni, himputti 😀
Anonymous
Posted at 01:05h, 29 marraskuunMahtava kuulla että meitä yöeläjiä on enemmänkin, vaikka tää hankaloittaakin elämää ihan mukavasti 😀 Yritäpäs piiitkän yö/kolmivuorotyö-arjen jälkeen totutella aamuheräämisiin. Tää on aaevan mahdotonta! En kyllä koskaan kehu bloggareita, mut oot maailman kaunein ja herttaisin ihminen. Oon lukenu sun blogias nyt jo hetken ja oon kovin tykästyny suhun ihmisenä. Kiitos aivan mahtavasta elämä-kateutta aiheuttavasta blogista!