KUN MYÖHÄSTYTTIIN LAIVASTA 15 joulu
Tapahtuipa kerran (eli eilen) paluumatkallamme kotiin Tallinnasta..
”20 minuuttia ennen laivan lähtöä pitää olla satamassa” sanoo tiukasti satamavartia kun pyllähdetään paikalle 15 minuuttia ennen laivan lähtöä.
Ei auttanut puhuminen, eikä se että syytettiin taksikuskia. Lipputiskillä on toinenkin laivasta myöhästynyt porukka. Kolme naista jotka olivat meitäkin enemmän tukalassa tilanteessa. Naisilla oli ilmeisesti hytti laivasta ja kaikki tavarat kotiavaimista vaatteisiin siellä hytissä nyt seilailemassa kohti Helsinkiä ilman omistajia.
Meillä oli sentään tavarat mukana, eikä siinä auttanut muu kuin alkaa selvitellä pääsemmekö jollain toisella laivalla kotiin vielä samaisena iltana.
Tiesinhän minä, että satamissa ollaan tiukkoja näiden laivaannousu-aikojen kanssa. Lipussakin jo lukee, että maihinnousu päättyy 30 minuttia ennen laivan lähtöä, joten nyt tulee se ”syytämme taksikuskia” -kohta. Olisimme nimittäin olleet ajoissa, ellei uberkuskimme olisi ollut ihan hukassa. Sen sijaan, että hän olisi jättänyt meidät terminaalin pääovien eteen, kuski ajoikin meidät suoraan sinne laivaan autolla menevien autokaistalle ja tuosta pikkumutkasta koituikin pikkasen enemmän harmia. Katsokaas kun laivasta oli samaan aikaan juuri tyhjentynyt lastillinen Tallinnaan matkaavien autoja ja uberin uukkarin jälkeen nehän kaikki olivat nyt siinä jonossa ennen meitä jonottamassa poispääsyä tuolta aitokaista-alueelta. Siinä sitten kökittiin ja kirottiin etanavauhtia liikkuvaa jonoa lähemmäs kaksikymmentä minuuttia.
Kun pääsimme pois pahimmasta jonosta, turhautuneisuutemme on selvästi tarttunut kuskiin ja yht’äkkiä auto pinkaisee ihan Gran Turismo -vauhtia täysiä päin punaisia, kääntyy pyörätielle ja ajaa pitkän pätkän pyörätietä pitkin satamaan, vaikka ihan normi autotiellä olisi ollut hyvin tilaa. Kun kuski kääntyy pois pyörätieltä ottaa auton pohja todella kovalla kolauksela kiini pyörätien reunakiveen ja kuski päästää suustaan liudan virolaisia kirosanoja.
Tyssäämme siihen. Me kaivamme laukkumme takakontista, kuski jää auton alle kumartuneena kiroamaan kolhiintunutta autoa ja me juoksemme täysiä satmaan kuulemaan tuomiomme siitä ettemme todellakaan saa enää laivaan nousta. Kaivan puhelimeni katsoaksekseni muiden laivojen aikatauluja ja näytölle pingahtaan uber-appin pyyntö arvoida matka. Naurahdan ja näpyttelen yhden tähden. Pahoittelut vaan kuski, mutta nyt ei mennyt ihan nappiin tämä matka.
Onneksi toisesta satamasta lähti vielä Helsinkiin laiva vaikka oli jo myöhäinen ilta. Ei muuta kun uudet liput ostoskoriin ja uusi taksi kohti toista satamaa. Uudelle kuskille kerroimme että emme halua autokaistalle, vaan ihan vain jalankulkijoille tarkoitetun lähtöaulan ovien eteen.
Coat – KappAhl
Sweater – Monki
Skirt – Zara
Shoes – Zalando
Bag – Celine
Suitcase- Samsonite
Photos: Mona Salminen
xod
Posted at 21:09h, 17 joulukuunHui, mitäköhän sille toiselle porukalle kävi :O
julia
Posted at 10:47h, 18 joulukuunKuulemma pääsi hakemaan tavaransa vasta seuraavana aamuna sieltä laivan hytistä :/ (Tulivat meidän kanssa samalla laivalla Helsinkiin). Aika kurja kun jäi kaikki tavarat sinne hyttiin.
#Böllis
Posted at 10:04h, 22 syyskuunUgh