Kuka tykkää JETLAGISTA?

 

Olenko outo kun nautin aikaeron tuomasta ennenaikaisesta heräilystä ja nukahtelusta?
Varsinkin silloin kun jetlag herättää minut klo 05.00 täysin pirteänä muiden vetäessä vielä sikeitä.

Siinä on kaikki aika heittää juoksukengät jalkaan ja lähteä aikaiselle aamulenkille katsomaan miten kaupunki herää yöunilta, tai voi lukea kaikessa rauhassa kirjaa, tehdä työjuttuja ja kokkailla aamupalaa pitkällä kaavalla.
(Paras jetlag muistoni oli kun reissulta palattuamme lähdimme poikaystäväni kanssa skeittaamaan pitkin aamussa sarastavia Helsingin katuja).

Ehkä tykkään jetlagista siksi, että minulla on usein uniongelmia ja unen saanti iltaisin ei ole niin yksinkertaista. Kun on herännyt jo aamuviideltä ja touhunnut koko päivän, tuntuu silmäluomien painaminen älyttömän ihanalta. Painaessasi pääsi tyynyyn tiedät, että nukahdat 100% varmuudella. Ei tarvitse pyöriä ja pelätä että saako tänä yönä kuinka nopeasti unta.

 

 

Kanadassa nukuin koko viikon Airbnb kämppämme epämukavalla sohvalla ja salaa hieman jännitin tulenko saamaan siinä ollenkaan unta. Yllätyksekseni nukuin joka yö yhtä sikeästi kuin koko muumitalo yhteensä talviunia.
Aamuisin kävin juoksemassa lenkkejä läheisen Calgary joen rannalla, tein töitä ja nautin omasta ajasta. Kun muut heräsivät olin saanut jo urheiltua ja tehtyä töitä. Koko päivä oli aikaa tehdä kaikkea muuta.

Suomessa puolestaan nautin iltaväsymyksestä ja siitä, että nukahdin poikaystävän kainaloon Netflix-sarjan ensisekunneilla. Aamuisin heräsin yllättävän myöhään (n. klo 07) mutta täysin virkeänä. Nyt jetlagista ei ole enää tietoakaan ja ollaan täysin Suomi-ajassa. Toisaalta ihan kiva, nimittäin ollaan kohta isolla kaveriporukalla mökillä ja sama unirytmi muiden kanssa on ehkä tähän hetkeen ihan ok homma 🙂

 

 

Onko muita jetlag-faneja?

 

Dress & bag – & Other Stories
Shoes – Hermes
No Comments

Post A Comment