KOTI JUURI SELLAISENA KUN SE ON (eli ”sotkuisena”) 02 elo
Pohdiskellessani millä upealla sisällöllä täytän uuden blogini sivuja, mietin mitä itse haluaisin muiden blogeista lukea.
Tämä pohdiskelu itseni kanssa meni jotakuinkin näin:
Minä: uusille sivuille pitäisi keksiä jotain uutta.
Minä: Miten olisi kotijuttuja, niitä ei ole tullut pitkään aikaan ja tiedät itsekin miten tykkäät tiirailla muiden kotikuvia.
Minä: Ihan stalkkerina kyllä kiinnostaa onko kaikilla muilla kivempi vessa ja vieläkö trendimatto makaa muidenkin olkkarissa.
Minä: Mutta sitä varten pitäisi siivota, ottaa kuvia ja kato nyt tämän pöydänkin sekasortoa.
Minä: Toisaalta mitä väliä, miksi liimailla kiiltokuvia? Eikö idea ollut antaa vähän rennompia postauksia..
Minä: itse asiassa totta, miksi en vain voisi kuvata kotia tismalleen miten se on juuri tällä sekunnilla. En siivoa likaisia astioita ja voin jopa näyttää mitä on jääkaapissa. Siellä on vain puoliksi juotu viinipullo ja kattila!
Eli täältä tulee. Meidän koti juuri sellaisena kun se oli tämän hienon itsekeskustelun aikana. Ei edes kovin sotkuisena, mutta juuri sellaisena kun se on suurimman osan meidän arjesta.
Ja samperi. Jääkapissa olikin pari muuta purnukkaa kattilan ja viinipullon kaverina. Ihan liikaa niitä vadelmahilloja ja Dijon-sinappeja mitkä on ollut siellä vuosia. Ei näillä helteillä tule ollenkaan kokkailtua kotona ja ajatus kuumasta hellasta saa minut samantien karkaamaan piknikille valmissalaatin kanssa.
Vai miltä näyttää teidän jääkapissa? Tai ylipäätänsä kotona? Voisinpa tiirailla kaikkien huusholleja ja itse asiassa siitä tulikin mieleen – mitä jos haastan kaikki bloggaavat kollegani näyttämään kuvilla just än yy tee nyt miltä näyttää siellä teidän kotona?
(Vai olenko ainut hyypiö joka haluaa nähdä vähän enemmän kiiltokuvattomia kotikuvia? :D)
Jasmin
Posted at 07:42h, 02 elokuunIhana postaus ja ihana koti ♡ ja ihanat uudet sivut!
julia
Posted at 09:55h, 02 elokuunKiitos ihana <3 Ihanaa saada palautetta teiltä ja vielä näin positiivista 🙂
Tuuli
Posted at 08:43h, 02 elokuunIhanaa realismia!! 😍😂 Todella kaunis koti teillä! Ja hirmuisesti onnea uuteen blogiin 🤗
julia
Posted at 09:54h, 02 elokuunKiva jos tykkäsit 🙂 Yksi huone jäi tosin kuvaamatta – vierashuone mikä on lähinnä poikaystävän pyörän (ja pyörätarvikkeiden sun muun krääsän) säilytyspaikka. Pitää ottaa se ensi kerralla mukaan 🙂
Ja kiitos <3
kirsi
Posted at 08:44h, 02 elokuunSotku on suhteellinen käsite ja minä näin vain tyypillisen blogikodin kaikkinen sisustuskliseineen. Vähän tavaroita hujan hajan,mutta sehän on normielämää,ei sotkua.
ninni
julia
Posted at 10:03h, 02 elokuunHyvä pointti tuossa 🙂
Henna
Posted at 09:55h, 02 elokuunKuvia katsellessa ei edes miettinyt mitään sotkua. Kuvista tuli kotoisa ja lämmin fiilis. Kiitos tästä, olisipa vastaavia kotikuvia muissakin blogeisssa. Ihanan todentuntuista ja kotoisaa. Teidän koti on upea ja tunnelma välittyi upeasti.
julia
Posted at 12:43h, 02 elokuunNiin ihanasti sanottu 😭😍 kiitos paljon 🙌🏻
(Ja jep vastaavia kotikuvia olisi niin kiva nähdä muillakin! Kävisin heti lukemassa 😊)
Ansku
Posted at 10:30h, 02 elokuunMahtava postaus! Todella ihana koti teillä! 🙂 Muistanko oikein, että ruokapöytä oli poikaystäväsi tekemä? Todella hieno, tahtoisin myös tuon tapaisen 🙂
julia
Posted at 11:38h, 02 elokuunKiitos ihana ☺️ Ruokapöytä on tilattu netistä. Olisiko ollut tämä:
https://www.veke.fi/glimminge-poyta-o60cm
(Oli hyvä löytö, etsin tuollaista pitkään ja tänä oli vielä aika edullinenkin muihin marmoripöytiin verrattuna 🙂
Poikaystävä on tehnyt tuon olohuoneen pitkän penkin mikä on tv:n alla 😍
Ihan lemppari huonekalu kaikista!
julia
Posted at 11:41h, 02 elokuunEikun hups! Nyt meni mulla innoissaan pöydän ihan sekaisin 😂 olkkarin ruokapöytä on Plootusta 🙂
(Keittiön pikkupöytä netistä:)
Hanna
Posted at 11:08h, 02 elokuunOn teillä kyllä kaunis koti! Tykkään etenkin keittiön pienestä pöydästä ja tuolista 🙂
julia
Posted at 11:40h, 02 elokuunKiitos 😊
Tuohon alle juuri vastailinkin että keittiön pöytä oli hyvä löytö netistä. Pitkän etsimisen jälkeen tuli tämä melko edullisena vastaan:
https://www.veke.fi/glimminge-poyta-o60cm
😊
Nimetön
Posted at 11:11h, 02 elokuunIHANAAA REALISMIA 😍
julia
Posted at 11:42h, 02 elokuun😂🙏🏼 pikkuhiljaa
Sanni
Posted at 11:33h, 02 elokuunNiiin kaunis koti. Näyttää just siltä, miltä toivois omankin kodin näyttävän: siltä, että siellä oikeasti eletään ja viihdytään.
julia
Posted at 12:39h, 02 elokuunKiitos Sanni 😍 (aina myös ihastelen sun kotia)
Tämä meidän nykyinen asunto on ainut missä olen oikeasti viihtynyt. Ihana tunne 🙌🏻❤️
Sari
Posted at 12:27h, 02 elokuunIhania kuvia! Ekaa kertaa varmaan näen bloggaajan laittavan tällaisia kuvia kodistaan ja pakko sanoa että nää ihastutti jollei jopa enemmän kuin ne ”täydelliset” kuvat. Ja nää on täydellisempiä 😍☀️ Mistä eteisen kenkäkaappi on? 😊
julia
Posted at 12:37h, 02 elokuunIhanaa palautetta, kiitos 🙏🏼 Tuli niin hyvä mieli tästä 😊
Eteisen kenkäkaappi oli asunnossa kun muutimme sinne. Näyttää itse tehdyltä. Maalasimme sen vielä valkoiseksi niin sopi juuri hyvin 👌🏼
Pilvi
Posted at 15:48h, 02 elokuunIhana koti 🙂 Mistä makkarin kattovalaisin on?
julia
Posted at 16:37h, 02 elokuunSe on ostettu makkaratalon Habitatista (taitaa olla nykyään Vepsäläinen siinä tilalla 🙂
Kiitos <3
ALISA
Posted at 17:36h, 02 elokuunIhanan lämmin ja kotoisa kyl välitty näistä kuvista! Teillä on kyllä sun poikaystävän kans ihana koti! ❤️ Pakko kysyä, mitä oot tykänny tuosta blogimatosta? Oon miettiny tuota pitkään, mutta mietityttää onko sitä hankala pitää siistinä.
julia
Posted at 09:38h, 03 elokuunKiitos <3 Me viihdytään täällä niin hyvin 🙂
Blogimatto on itseasiassa ollut superhelppo! (tai sitten olen niin sottainen, etten huomaa siinä mitään likoja haha)
Ei mutta, itse olen ollut kyllä tyytyväinen. Helppo ja kivannäköinen matto. Nyt alan kyllä jo vähän kyllästyä siihen. Saa nähdä jos löytyy joku vähän vastaava tosi kiva niin sitten vaihdetaan, mutta hyvin tuo tuossa vielä menee 🙂
Sara
Posted at 17:37h, 02 elokuunTodella ihana ja aito postaus! Näistä kuvista välittyy se jokin eli elämä😍❤️
julia
Posted at 09:35h, 03 elokuunjee <3 ihanaa miten moni on sanonut noin! Kiitos 🙂
Satu
Posted at 17:45h, 02 elokuunKaunis ja kodikas koti, sen näköinen että siellä viihdytään ❤ Näyttää aidolta elämältä, tykkään! Hienot uudet sivut onnea!
julia
Posted at 09:34h, 03 elokuunvitsi miten ihana kuulla <3 En olisi ollenkaan osannut odottaa näin hyvää palautetta ja tuli kyllä niiiiin hyvä mieli.
Kiitos 🙂
Sanna
Posted at 17:53h, 02 elokuunTosi kiva postaus!!:)
julia
Posted at 09:34h, 03 elokuunihana kuulla, kiitos paljon 🙂
Anni Moilanen
Posted at 19:12h, 02 elokuunTällaisia postauksia sitä kaipaa lisää,hyvä Julia!Luen sun blogia,mutta harvoin,jos koskaan kommentoin.Toki niille asukuville ja kiiltokuvaelämällekin on paikkansa,mutta tällaiset postaukset tuo sinut lähenmäksi lukijaa 😊
julia
Posted at 09:34h, 03 elokuunIhanaa, että olet tuota mieltä <3 Tällaisia postauksia on jotenkin itsellenikin paljon helpompi tehdä 🙂
Ansku
Posted at 19:16h, 02 elokuunLuen sun blogia satunnaisesti,mutta harvoin kommentoin. Tästä postauksesta tykkäsin, kiitos! Tulet lähemmäksi lukijaa kun kaikki ei ole sitä pelkkää kiiltokuvaa 😊 Ihana koti teillä!
julia
Posted at 09:33h, 03 elokuunIhanaa kun nyt kommentoit, arvostan paljon <3
Ja kiitos, tajusin juuri näitten kommenttien kautta, että koti oikeasti näyttää kuvissa nyt paljon kotoisammalta kuin versio sellaisesta kiiltokuvakodista 🙂
Heidi
Posted at 19:33h, 02 elokuunIhana koti teillä ja myös uudet sivut on tosi makeet 😊. Mä en kyllä edes kiinnittäny huomiota teidän sotkuun vaan ihanaan sisustukseen. Kiva että haastoi muut mukaan, tällaisia koteja olisi kiva nähdä enemmän
julia
Posted at 09:31h, 03 elokuunhaha, ihana, kiitos <3
Toivottavasti pian nähdään muidenkin jääkaappeja 😀
Pinja
Posted at 20:27h, 02 elokuunIhana Julia! Sekä sä, että tää uusi blogi 👌
julia
Posted at 09:31h, 03 elokuunIhana sinä <3
kiitos 🙂
Emma
Posted at 20:30h, 02 elokuunKaunista, taiteellista, inhimillistä sotkua.. Kipot ja kupit sopivat kuviin täydellisesti. Mummoni usein sanoo, että kyllä kotona saa näyttää siltä, että siellä asutaan:-)
julia
Posted at 09:30h, 03 elokuunMummosi oli kyllä täysin oikeassa <3
Ihanasti kirjoitettu kommentti, luin sen muutamaan kertaan kun oli jotenkin niin kivasti sanottu, kiitos <3
Emmi
Posted at 21:27h, 02 elokuunTosi kiva postaus, näitä lisää! Odotan malttamattomana muiden bloggaajien versioita 🙂 Teillä on ihan täydellinen kämppä! Niin kotoisa, kelpais mullekin 😀
julia
Posted at 09:29h, 03 elokuunKiitos, jes <3 Ihanaa että pidit. Itsekin odottelen jos muut ottaisivat tästä kopin 😀 (muutamia lupauksia sainkin jo kollegoilta).
Emmi
Posted at 21:29h, 02 elokuunNiin ja sitä mietinkin, ettei jääkaappi kovin tyhjältä näyttänyt ;D
Henna
Posted at 22:25h, 02 elokuunIhana koti! Ja nää sun uudet sivut on kans superkivat <3!
Taija
Posted at 00:02h, 03 elokuunVoiiiiii miten kaunis koti! Tuolla kyllä varmaan viihtyy. Ja it’s good to have you back! 😊
julia
Posted at 09:27h, 03 elokuunjeeeeij, kiitos! Rytinällä tullaan takaisin <3
Titta
Posted at 00:06h, 03 elokuunIhana elämän makuinen postaus. Teidän koti näyttää ihanalta! En muista, että olisit sitä aiemmin esitellyt vaatekaappiratkaisua lukuunottamatta. Ihanan rento tyyli, ei mitään viimeisen päälle aseteltua ja jokaisesta kodista nykyään löytyvää tyyliä. Aivan ihastuttava, ja tuo lattia, täydellinen!
julia
Posted at 09:27h, 03 elokuunKiitos ihana <3 En olekaan tainnut viellä koko kämppäkierrosta ikinä tehdä 🙂
Aluksi olin sitä mieltä että lattian pitäisi olla valkoinen, mutta nyt mitä enemmän aikaa olen sitä täällä toljotellut, niin se onkin ihan hyvä juuri tuollaisenaan <3
Olga
Posted at 08:37h, 03 elokuunYou have very beautiful house
julia
Posted at 09:24h, 03 elokuunThank you 🙂
Ines Kaivonen
Posted at 11:39h, 03 elokuunIhana postaus ja itsellä on ainakin sellainen olo, että kotona ei edes näillä helteillä jaksa siivota! Ja lohduttaudun sillä ajatuksella, että siivoamaan ehtii sitten taas huonolla kelillä – nyt pitää nauttia kesästä ja ulkona olosta eikä ottaa paineita siivouksesta! Ihana koti teillä 🙂
julia
Posted at 22:34h, 03 elokuunKiitos <3
Jep, ei kyllä siivoilu ja kuumassa keittiössä kokkailu ole näillä kesähelteillä ihan houkuttelevimpia juttuja 😀 Olen tosin ratkaissut tämän siivousjutun myös sillä, että olen vain minimimäärän kotona niin ei edes tule sitä sotkua 🙂
Satu
Posted at 12:36h, 03 elokuunErityisesti sydäntä lämmittää lähmäiset sormenjäljet läppärin näytöllä. En olekaan ainoa, joka noiden kanssa taistelee <3
julia
Posted at 22:31h, 03 elokuunhahaha 😀 Mun läppäri ei kyllä ole mistään puhtaimmasta päästä 😀
Heta
Posted at 15:15h, 03 elokuunIhanan luonnollista! Niin sisustus, materiaalit kuin pienet elämän merkitkin (ei tuota nyt sotkuksi oikein voi sanoa). Mukavaa jos muutkin lähtevät mukaan tällaisiin realistisiin postauksiin 🙂
julia
Posted at 22:30h, 03 elokuunIhana kuulla, kiitos <3
Tähän mennessä ainakin jo Kira Kosonen ja Tickle Your Fancy on tehnyt vastaavat postaukset! Niitä oli niin kiva lukea <3
Julia
Posted at 17:54h, 03 elokuunIhana postaus, ihana koti! Mistä toi wcn pytyn päällä oleva hyllykkö on? Entä onks Plootus helsinkiläinen kauppa tms? 😍😊
julia
Posted at 22:30h, 03 elokuunKiitos ihana <3 Plootu on huonekalukauppa/kahvila Punavuoressa Iso Roballa 🙂
Vessan hyllykkö on Ikeasta.
Eveliinalivin
Posted at 12:34h, 06 elokuunHei tämä postaus, josta on poikinut sarja muidenkin blogeissa, on ollut parasta pitkiin aikoihin! 🙂 <3 Kannoin äsken korteni kekoon: meidän uusi koti juuri sellaisena kuin se oli tänä aamuna:
http://eveliinalivin.com/2018/08/koti-sellaisena-kuin-se-on/
Teidän koti on kyllä aivan ihana, ihan sellaisenaan! Joku sanoikin jo edellä ja samaa mieltä olen: tällaiset kuvat oli jopa kivempia kuin ne siivotut versiot. Teilläkin on niin kauniita ja huolella valittuja sisustusasioita, että ei mikään sotku niitä peitä. Lisää tätä <3 Ja upeat sivut, pus!
julia
Posted at 12:48h, 13 elokuunIhana kuulla, kiitos <3
JA vitsi miten hyvä postaus! Ah rakastuin teidän(kin) kotiin! Ihana ihana!
Rosa-Maria Vuori
Posted at 13:23h, 06 elokuunMistä noi teidän keittiönpöydän ja tv-tason jalat on hommattu? 😊 IHANAT!
julia
Posted at 12:48h, 13 elokuunHei, pahoittelut viivästyneestä vastauksesta :/ Tämä kommentti oli mennyt minulta ihan ohi!
Tv-tason jalat on Tebianilta ja keittiön pöytä Plootusta 🙂
Katariina
Posted at 14:39h, 03 lokakuunMoikka!
Pakko hei kysyä ton ruokapöydän jalkojen käytännöllisyydestä! Lyökö niihin varpaat usein vai uskaltaako tollaiset huoletta hankkia? :DD
julia
Posted at 15:28h, 03 lokakuunHaha, ihana kysymys 😀 Ei olla kertaakaan lyöty niihin varpaita, eli oikein toimivat on 🙂
Koti sellaisena kuin se on | 365 days with Ida
Posted at 11:43h, 13 elokuun[…] Julia haastoi bloggaajakolleegat jakamaan kuvia kodeistaan sellaisena kuin ne sillä hetkellä ovat ja kun sain aiheeseen liittyen kommenttia teiltäkin, päätin tarttua haasteeseen samantien. Nämä kuvat on keskiviikkoiltapäivältä, kun puuhastelin kotona yhden työprojektin parissa ja olin juuri aloittanut siivoamaan, sillä Mari oli illalla tulossa mun luokse. […]
Venla V
Posted at 11:54h, 02 marraskuunBongasin hellyttävän lidlin pinaattipussin 0:) . Kuviesi myötä annoin itselleni anteeksi, etten valokuvausta ja kuvien muokkausta itse juuri nyt jaksa.
Ja törmäsin ikuisuuteeni- samaan arjen mittelöön ne chanelitkin joutuvat (vaikka kiiltokuvatosiakin on).
KOTI, PARISUHDE JA STEINERTRAUMAT - Julia Toivola
Posted at 08:10h, 29 joulukuun[…] Koti juuri sellaisena kun se on […]
Meidän kodin sotkut tavallisena keskiviikkona - Yli pyykkivuorten
Posted at 13:57h, 04 maaliskuun[…] kiertää nyt Julia Toivolan aloittama haaste, jossa bloggaajat kutsuvat kurkistamaan kotiinsa sellaisena kuin koti on juuri […]
Nimetön
Posted at 11:23h, 17 tammikuunMistä tuo ihana tv taso on ostettu? 🙂
julia
Posted at 16:51h, 17 tammikuunHei 🙂 Se on poikaystäväni itse tekemä. Tavallaan helppo jos löytää tuollaisen laudanpätkän ja sitten ruuvaa siihen vain jaltat
(jalat on ostettu Tebianilta).