Ihana 06 elo
Lauantai meni tosiaan siellä veneessä keikkuen. Discopallot pyöri ja dj soitti hyvää musiikkia, me yritimme tanssia ja juoda solia. Juominen onnistui paremmin.
Viisi tuntia edellä mainittua puuhaa luulisi edes hieman väsyttävän, mutta ei. Minähän olin ihan innoissani kauniista säästä ja kaikista niistä mahtavista ystävistä ympärilläni. Jatkoimme baariin ja baarista vielä jatkoille. (luulenpa että en ole oikein niitä innokkaimpia jatko-ihmisiä, mutta joskus käy vähän näin).
Yritän vakuuttaa itselleni, että tämä lauantai oli nyt vähän niin kuin hyvä päätös kesän pirskeille. Nyt alkakoon treenikausi ja arki.
Alkaakohan ne oikeasti?
Annina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOotte kyllä niin kauniita sun kaverin kanssa 😮 Tulee ittelle ihan mitätön olo ku teitä kattelee;D Upeat vaatteet kummallakin 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhöh pöh 😀 Ihana olet!
Annika
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHauskat bileet näyttää olleen! Paattikemut on parhaita, onneksi ehdin itsekin edes kerran moisiin 🙂 Ja eiks kesällä saa kuitenkin nauttia, hyvä elämä sit kohta 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNämä oli minulle toiset (tällaiset pienemmän veneen pirskeet), mutta vielä voisin muutamat koluta jos minulta kysytään! 🙂
mint
Posted at 00:00h, 30 marraskuunpieni maailma, eiks toi yks vaaleatukka oo se strictly stylen sisko? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunJa vielä pienempi Suomi 🙂 Kyllä on.
Sanna
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNäyttää että teillä on ihan superkivaa.. Oi kun ei jaksaisi odottaa taas viikonloppua 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMeillä oli 🙂 Viikonloppu tulee sieltä kyllä taas 🙂
mjumaru
Posted at 00:00h, 30 marraskuunoi vitsi kivaa teil on ollu!)) oltiin kanss poikaystävän kaa serkun järkkäimis paatti-partyis..))
haluun kysyy,mitä sul on ton pitsimekon alla? toppi vai mekko??
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSiellä on mekkoon kuuluva ns. alushame-mekko 😀 Mutta, koska mekolla ei tuota pituutta ole ihan hirveäsrti niin laitoin vielä shortsitkin varmuuden vuoksi.
Anni
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAikamoinen partyboat! Hyviä kuvia, ihan tuli party fiilis itellekin 😀
http://suklaatilanne.blogspot.fi/
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOli kyllä aikamoinen 🙂 Kiva jos fiilis välittyi.
Jennika
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana toi viimeinen kuva !! 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos 🙂
Tanja
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTosi nätteinä ootte ollu!:) Onko sun kavereilla blogeja, jos on niin mainosta!:) Ois kiva löytää uusia blogeja.
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi ole muilla kuin Jannalla (http://yannablogi.blogspot.fi/)
Harmi.
fani
Posted at 00:00h, 30 marraskuunonko tolla sun sinihoususella kaverilla omaa blogia? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEi ole valitettavasti 🙁
Shannon V
Posted at 00:00h, 30 marraskuunlaitappas tekemään, sillä olen sellaista itsekkin kaipaillut!:) jos ikinä tekeekään linkkaas tännepäin, kiinnostaisi kovasti!!
Pupsu
Posted at 00:00h, 30 marraskuunToi sun kaverisi on maailman upein ilmestys!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNe kaikki ovat 🙂 Eikä onneksi vain ulkoisesti 😀
Nimetön
Posted at 00:00h, 30 marraskuunkai te ootte saanu jo puhuttuu leinan ympäri!! sil pitäis olla jo blogi 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunNo tavallaan joo. Leinahan suostuisi hommaan, mutta pientä aikaansaamattomuutta ja kiireitä on ollut ilmassa 😀 Katsotaan jos jokin kaunis päivä ehkä vielä.
mijo
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhania bilekuvia! Sä olet aina yhtä kaunis <3 Kunpa kesä jatkuis vielä pitkään…
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi kumpa!
Kiitos <3
Martina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOnpas teitä siellä kauniita naisia 🙂
Martina
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKuulostipas se jonkun omituisen pervosedän kommentilta…
😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunHAHAHAHAH 😀 No ehkä ihan vain hieman.
Kiitos <3
Naukkis
Posted at 00:00h, 30 marraskuunUpeita olette 🙂 Kiva fiilis välittyy kuvista..
sitrus
Posted at 00:00h, 30 marraskuuntolla leinalla on kyllä aika isot silikonit :oo tykkään sun paljon enemmän!
Mooa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMoi,
Kauniita kuvia ja hyvä fiilis. Tuo sinun sinihousuinen kaverisi.. Onko tehnyt musiikkivideojuttuja joskus?
Tykkään blogistasi, osaat välittää sellaista arjen ihanuutta hyvin tekstilläsi. Tsemppiä tulevaan!
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunOn tehnyt muutamia 🙂
Kiitos paljon ihanasta kommentista!
Ella
Posted at 00:00h, 30 marraskuunTykkään blogistasi tosi paljon:) Näytät upealta ja kaiken lisäksi vaikutat tosi mukavalta ihmiseltä! Sun kirjoitukset tai kommentit ei koskaan ala ärsyttää, eikä niissä mikään omakehu haise tosinkuin varsin monissa muissa blogeissa.. Jatka samaan malliin :))
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana, kiitos 🙂
Itserakkaus on maailman ällöintä. Kiva kuulla että minusta (toivottavasti kovin monet) eivät saa sellaista kuvaa.
haaveilija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunEksyin sun blogiin ja lueskelin muutamia postauksia ja totesin et tätähän vois alkaa seuramaan 🙂
By the way, sun hiukset on ihan sikaupeet!! saako udella et mikä värisävy niis on nois latvois? onko sulla pidennykset? Itellä vaalennusprojekti mustasta takana ja tavote ois just tommonen jennifer lopez tukka 😀

Posted at 11:47h, 06 elokuunOotte kyllä niin kauniita sun kaverin kanssa 😮 Tulee ittelle ihan mitätön olo ku teitä kattelee;D Upeat vaatteet kummallakin 🙂
JULIA Toivola
Posted at 21:49h, 06 elokuunhöh pöh 😀 Ihana olet!
Annika
Posted at 12:48h, 06 elokuunHauskat bileet näyttää olleen! Paattikemut on parhaita, onneksi ehdin itsekin edes kerran moisiin 🙂 Ja eiks kesällä saa kuitenkin nauttia, hyvä elämä sit kohta 😀
JULIA Toivola
Posted at 22:00h, 06 elokuunNämä oli minulle toiset (tällaiset pienemmän veneen pirskeet), mutta vielä voisin muutamat koluta jos minulta kysytään! 🙂
mint
Posted at 13:51h, 06 elokuunpieni maailma, eiks toi yks vaaleatukka oo se strictly stylen sisko? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 21:50h, 06 elokuunJa vielä pienempi Suomi 🙂 Kyllä on.
Sanna
Posted at 14:39h, 06 elokuunNäyttää että teillä on ihan superkivaa.. Oi kun ei jaksaisi odottaa taas viikonloppua 🙂
JULIA Toivola
Posted at 21:51h, 06 elokuunMeillä oli 🙂 Viikonloppu tulee sieltä kyllä taas 🙂
mjumaru
Posted at 15:37h, 06 elokuunoi vitsi kivaa teil on ollu!)) oltiin kanss poikaystävän kaa serkun järkkäimis paatti-partyis..))
haluun kysyy,mitä sul on ton pitsimekon alla? toppi vai mekko??
JULIA Toivola
Posted at 21:53h, 06 elokuunSiellä on mekkoon kuuluva ns. alushame-mekko 😀 Mutta, koska mekolla ei tuota pituutta ole ihan hirveäsrti niin laitoin vielä shortsitkin varmuuden vuoksi.
Anni
Posted at 16:22h, 06 elokuunAikamoinen partyboat! Hyviä kuvia, ihan tuli party fiilis itellekin 😀
http://suklaatilanne.blogspot.fi/
JULIA Toivola
Posted at 21:53h, 06 elokuunOli kyllä aikamoinen 🙂 Kiva jos fiilis välittyi.
Jennika
Posted at 16:52h, 06 elokuunIhana toi viimeinen kuva !! 🙂
JULIA Toivola
Posted at 21:53h, 06 elokuunKiitos 🙂
Tanja
Posted at 17:17h, 06 elokuunTosi nätteinä ootte ollu!:) Onko sun kavereilla blogeja, jos on niin mainosta!:) Ois kiva löytää uusia blogeja.
JULIA Toivola
Posted at 21:55h, 06 elokuunEi ole muilla kuin Jannalla (http://yannablogi.blogspot.fi/)
Harmi.
fani
Posted at 17:39h, 06 elokuunonko tolla sun sinihoususella kaverilla omaa blogia? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 21:55h, 06 elokuunEi ole valitettavasti 🙁
Shannon V
Posted at 11:36h, 07 elokuunlaitappas tekemään, sillä olen sellaista itsekkin kaipaillut!:) jos ikinä tekeekään linkkaas tännepäin, kiinnostaisi kovasti!!
Pupsu
Posted at 20:42h, 06 elokuunToi sun kaverisi on maailman upein ilmestys!
JULIA Toivola
Posted at 21:56h, 06 elokuunNe kaikki ovat 🙂 Eikä onneksi vain ulkoisesti 😀
Nimetön
Posted at 20:44h, 06 elokuunkai te ootte saanu jo puhuttuu leinan ympäri!! sil pitäis olla jo blogi 🙂
JULIA Toivola
Posted at 21:58h, 06 elokuunNo tavallaan joo. Leinahan suostuisi hommaan, mutta pientä aikaansaamattomuutta ja kiireitä on ollut ilmassa 😀 Katsotaan jos jokin kaunis päivä ehkä vielä.
mijo
Posted at 20:55h, 06 elokuunIhania bilekuvia! Sä olet aina yhtä kaunis <3 Kunpa kesä jatkuis vielä pitkään…
JULIA Toivola
Posted at 21:58h, 06 elokuunVoi kumpa!
Kiitos <3
Martina
Posted at 21:40h, 06 elokuunOnpas teitä siellä kauniita naisia 🙂
Martina
Posted at 21:40h, 06 elokuunKuulostipas se jonkun omituisen pervosedän kommentilta…
😀
JULIA Toivola
Posted at 21:59h, 06 elokuunHAHAHAHAH 😀 No ehkä ihan vain hieman.
Kiitos <3
Naukkis
Posted at 22:17h, 06 elokuunUpeita olette 🙂 Kiva fiilis välittyy kuvista..
sitrus
Posted at 22:25h, 06 elokuuntolla leinalla on kyllä aika isot silikonit :oo tykkään sun paljon enemmän!
Mooa
Posted at 09:10h, 07 elokuunMoi,
Kauniita kuvia ja hyvä fiilis. Tuo sinun sinihousuinen kaverisi.. Onko tehnyt musiikkivideojuttuja joskus?
Tykkään blogistasi, osaat välittää sellaista arjen ihanuutta hyvin tekstilläsi. Tsemppiä tulevaan!
JULIA Toivola
Posted at 00:52h, 09 elokuunOn tehnyt muutamia 🙂
Kiitos paljon ihanasta kommentista!
Ella
Posted at 16:12h, 07 elokuunTykkään blogistasi tosi paljon:) Näytät upealta ja kaiken lisäksi vaikutat tosi mukavalta ihmiseltä! Sun kirjoitukset tai kommentit ei koskaan ala ärsyttää, eikä niissä mikään omakehu haise tosinkuin varsin monissa muissa blogeissa.. Jatka samaan malliin :))
JULIA Toivola
Posted at 00:54h, 09 elokuunIhana, kiitos 🙂
Itserakkaus on maailman ällöintä. Kiva kuulla että minusta (toivottavasti kovin monet) eivät saa sellaista kuvaa.
haaveilija
Posted at 20:29h, 10 elokuunEksyin sun blogiin ja lueskelin muutamia postauksia ja totesin et tätähän vois alkaa seuramaan 🙂