Hompsu

Tajusin, että olen ehkä keksinyt tuon sanan. Tai ainakin muuntanut "homssu" sanan omaan versiooni, nimittäin minusta hompsu on aina tarkoittanut epäsiistiä. Homssu kuulostaa vain typerältä.
Minä olin sellainen tänään- hompsuinen.

Kävin kaupungilla hoitamassa muutamia asioita ja aina kun ei vaan jaksa laittautua tai olla edes huoliteltu.
Rennot housut, tukka (ja pää) sekaisin, mukavat kengät jalassa, niin on hyvä olla.

Rennon rempseänä jatkoin töihinkin. Ei olisi ollut aikaa muuntautua muuhunkaan suuntaan, kun piti kesken matsin lähteä. Onneksi olen nokkela tyttö ja asensin Iphoneeni ohjelman, mistä näin koko matsin sitten ihan töistä käsin.
Pienen ruudun tapittaminen kahden senttimetrin etäisyydeltä tosin aiheutti minulle jumalattoman päänsäryn.
Väliäkö tuolla, Suomi on finaalissa!
Saattaa olla, että sunnuntaina tulee vähintään jännäpissa housuun. Voitto 16vuoden jälkeen olisi jo jotain.

Nyt kun saisi vielä sumplittua työt sunnuntailta pois alta, niin voisi ruveta miettimään missä ottelun katsoisi.
Harmi, että on luvattu niin kylmää säätä, kauppatorilla voisi olla hulppea tunnelma. Ehkä ollaan kuitenkin jossain sisällä.
Missä teillä on kisastudio?

72 Comments
  • Klara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Meinasin tulla väittämään että hompsu on se muumi hahmo mutta se taitaakin olla sosuli ja hosuli………………….

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Klara,Minäkin muistelisin jotain tuollaista 😀

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana tuo ensimmäinen kuva 😀 En tiedä saatko itsestäsi huonoa kuvaa vaikka kuinka yrittäisit?Meillä on kisastudio kotona vain. Maanantaina aamulla aikainen herätys.

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    näytät vähän Adriana Limalta 🙂

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Toi sun sottunuttura on aivan ihana! Miten teet sen? Olisko mahdollista saada kuvia, tai videota missä teet sen ihan alusta loppuun?

  • Sofiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    No kaunis hompsuinen olet! Välillä on kiva pukeutuakin vähän rennommin 🙂

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Voi kyllä saan! 😀 Tietäisitpä vaan. Itseasiassa kasvoni ovat kaikkea muuta kuin fotogeneettiset 😀 Anonyymi,Hui, aikamoinen kohteliaisuus! Kiitos tuhannesti, kumpa näyttäisinkin :)Anonyymi,Teen vain yksinkertaisen sökerön päälaelle. Voin yrittää, jos saisin jonkun järkevän selonteon siitä aikaiin :)Sofiina,On, se on ihanaa. Kiitos!

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hompsuilu on ihan ok 😉 Ainakin jos on vähänkää yhtä kaunis kuin sä! 🙂

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anonyymi,Voi ihana 🙂 kiitos!

  • Siskoliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Heip! Voisitko tehdä postauksen kuvissa olevasta nutturasta? Oon katsellut niitä, mutta ohjetta en ole löytänyt 🙂

  • Julia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Siskoliina,Voin tehdä. Nutturapostaus tulee muutaman päivän sisällä 🙂

  • Siskoliina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiva ja kiitos 🙂

    Posted at 12:35h, 14 toukokuun Vastaa

    Meinasin tulla väittämään että hompsu on se muumi hahmo mutta se taitaakin olla sosuli ja hosuli………………….

  • Julia
    Posted at 13:22h, 14 toukokuun Vastaa

    Klara,Minäkin muistelisin jotain tuollaista 😀

  • Anonymous
    Posted at 13:32h, 14 toukokuun Vastaa

    Ihana tuo ensimmäinen kuva 😀 En tiedä saatko itsestäsi huonoa kuvaa vaikka kuinka yrittäisit?Meillä on kisastudio kotona vain. Maanantaina aamulla aikainen herätys.

  • Anonymous
    Posted at 13:54h, 14 toukokuun Vastaa

    näytät vähän Adriana Limalta 🙂

  • Anonymous
    Posted at 14:33h, 14 toukokuun Vastaa

    Toi sun sottunuttura on aivan ihana! Miten teet sen? Olisko mahdollista saada kuvia, tai videota missä teet sen ihan alusta loppuun?

  • Sofiina
    Posted at 15:48h, 14 toukokuun Vastaa

    No kaunis hompsuinen olet! Välillä on kiva pukeutuakin vähän rennommin 🙂

  • Julia
    Posted at 22:02h, 14 toukokuun Vastaa

    Anonyymi,Voi kyllä saan! 😀 Tietäisitpä vaan. Itseasiassa kasvoni ovat kaikkea muuta kuin fotogeneettiset 😀 Anonyymi,Hui, aikamoinen kohteliaisuus! Kiitos tuhannesti, kumpa näyttäisinkin :)Anonyymi,Teen vain yksinkertaisen sökerön päälaelle. Voin yrittää, jos saisin jonkun järkevän selonteon siitä aikaiin :)Sofiina,On, se on ihanaa. Kiitos!

  • Anonymous
    Posted at 03:02h, 15 toukokuun Vastaa

    Hompsuilu on ihan ok 😉 Ainakin jos on vähänkää yhtä kaunis kuin sä! 🙂

  • Julia
    Posted at 18:00h, 15 toukokuun Vastaa

    Anonyymi,Voi ihana 🙂 kiitos!

  • Siskoliina
    Posted at 21:04h, 15 toukokuun Vastaa

    Heip! Voisitko tehdä postauksen kuvissa olevasta nutturasta? Oon katsellut niitä, mutta ohjetta en ole löytänyt 🙂

  • Julia
    Posted at 14:24h, 16 toukokuun Vastaa

    Siskoliina,Voin tehdä. Nutturapostaus tulee muutaman päivän sisällä 🙂

  • Siskoliina
    Posted at 20:47h, 16 toukokuun Vastaa

    Kiva ja kiitos 🙂

Post A Comment