HELPPO JA HERKULLINEN HIUSTENKASVATUSKUURI / HAIR LUST

Kaupallinen yhteistyö: Hair Lust*
(postauksen lopussa alennuskoodi)

 

Taasko ne tippuu päästä.
Hiukset. Nuo samperin sarveiskuidut jotka näyttävät niin kauniilta heiluessaan kiiltävinä ja hyväkuntoisina päänjatkeena, mutta ovatkin yllättäen kovin ällöjä irrallisena päästä tippuneena. Hiuksia ei yksinkertaisesti vaan haluaisi löytää mistään muualta kun päästään. Ei lattialta, tynyltä, viemäristä, ei edes hiusharjasta – eikä varsinkaan ruuasta.

Muistatteko kun (moneen otteeseen) valitin täällä minua piinanneesta hiustenlähtökaudesta? Kun ensimmäisen kerran käteen jäi tuppoja, olin yhtenä isona kysymysmerkkinä. Vaihdoin shampoot, söin joka päivä nyrkinkokoisen annoksen vitamiineja ja välttelin muotoilutuotteita. N. 3 kk jälkeen hiukset lakkasivat tippumasta, mutta ponnari oli ehtinyt ohentua jo puolella. 

Jostain syystä ajattelin, että tämä oli vain kertaluontoinen vaiva. No, olisipa ollutkin, mutta lopulta selvisi kyseessä olevan stressipohjainen hiustenlähtö ja stressihän ei valitettavasti ole yleensä kertaluontoista. 

En jaksaisi huomioida hiuksiani koko ajan 110% se vain lisää stressiä, joten mietin – mikä olisi helpoin tapa hoitaa hiuksia?

 

 

Näitä testaan nyt: HAIR LUST gummies! (Tanskalainen vitamiinilisä)
Runsaasti biotiinia, foolihappoa ja B5, B6 & B12-vitamiineja sisältävät hiusten viinikumivitamiinit. Näiden popsiminen ei aiheuta stressiä, päinvastoin!  Niin herkullisia, että tekisi mieli popsia suositeltu annosmäärä tuplana.

 

HAIRL LUST Hair Gummies pähkinänkuoressa.

o Sopii vegaaneille ja allergikoille

o  Ei sisällä gluteenia, laktoosia, soijaa tai gelatiinia

o Lisää hiustenkasvua ja estää hiustenlähtöä

o Hillitsee hiusten katkeilua

o Terveellisiä ja vähäkalorisia

o Luonnollinen väri porkkanamehusta

o Uudet hiukset kasvavat terveempinä ja vahvempina

o Luonnollinen maku mansikoista

o  Tuotteita voi käyttää kuka tahansa hiustyypistä tai väristä riippumatta.
(Näitä samoja hiusnameja on esimerkiksi myös miehille omissa purkeissa).

o  HairLust on Pohjoismaalainen brändi ja sen tuotteet on suunniteltu erityisesti sopimaan Pohjoismaalaiseen elämäntyyliin; sääoloihin, ravintoon ja hiustenhoitorutiineihin.

Periaatteessa HairLust Hair Gummies tarjoaa päänahalle ja karvatupille ravintoaineita, jotka auttavat hiuksia kasvamaan. Tiivistetyt pitoisuudet Biotiinia ja sinkkiä vahvistavat hiuksia ja edesauttavat niiden normaalia kasvua 🙂

Tästä linkki HairLustin kotisivuille.

 

Olen toilottanut ennenkin täällä, että hiukset saavat ravinnon viimeisenä kehossa. Ei välttämättä aina riitä, että syöt paljon parsakaalia. Keho ottaa ravinnosta ensin osansa ja jättää hiuksille vain pienen pieniä murusia. Jos niitäkään.
Markkinoilla on monia hiusvitamiineja, mutta koen itselleni suurena ongelmana sen, että en muista syödä niitä, enkä pidä pillereiden nielemisestä. Suoraan sanottuna se on minusta todella epämieluisaa, joten jos vaihtoehtona on ”karkiksi ”tehty vitamiinipommi, jonka voi pureskella, niin minä olen ensimmäisenä käsi ojossa.
Lisäksi purkki on mielestäni todella suloinen ja saakin hengailla keittiönpöydällä kun muut vitamiinipurkit on visusti kaapissa piilossa 😀 

Näitä vitamiineja suositellaan syötävän 3 päivässä n. 3 kk kuurin ajan. Yksi purkki kestää n. Kuukauden ja minulla on niitä nyt kolme, joten lähden suoraan nyt 3kk pituiselle Hair Lust testille.
Olen kuvannut ja mitannut hiukseni ennen ja niin teen myös testin loputtua. Tietenkään nämä eivät korvaa terveellistä ruokavaliota, joten pidän myös siitä ja runsaasta vedenjuonnista kiinni, mutta ehkä nämä antavat ohentuneille hiuksilleni sitä tarvittavaa lisäboostia. Katsotaan miten käy! Toistaiseksi hyvältä näyttää ja olen myös kuullut näistä paljon hyvää, joten eiköhän tässä vielä kultakutriksi muututa. 

 

 

ALENNUSKOODI

Kannattaa käydä tsekkaamassa HairLustin blogista lisää vinkkejä, kuinka ehkäistä ohuet hiukset. HairLust ei siis keskity vain näihin ravintolisiin, vaan tarjoaa kokonaisvaltaista hiustenoitoa sekä sisäisesti, että ulkoisesti 🙂

 

 

Saat -20% alennusta koko valikoimasta koodilla JULIA20
Alennuskoodi voimassa11.2.- 3.3

Katso koko HairLust -tuotteiden valikoima TÄÄLTÄ.

 

 

Tags:
9 Comments
  • Veera
    Posted at 06:45h, 12 helmikuun Vastaa

    Kiitos vinkistä! Jotain tällaista olen kaivannut ja meni tilaukseen ja testiin 🙂 Parasta, että 3kk:n setti oli alennuksessa ja siitä sai vielä tuon sinun kamppisalesi! Nyt pitää malttaa odottaa pakettia noudettavaksi 🙂

    • julia
      Posted at 12:01h, 12 helmikuun Vastaa

      Hei,
      Mahtavaa jos tuli alekooodi käyttöön. Katsoin itsekin, että nyt siitä saa ihan kivan summan kyllä pois lohkaistua kun on jo valmiiksi alessa ☺️

  • Miia
    Posted at 13:30h, 12 helmikuun Vastaa

    Tää kuulostaa hyvältä! Itsellä on päänahan kanssa jatkuvasti ongelmia enkä enää tiedä yhtään mistä johtuu kun tuntuu olevan sekä rasvainen että kuiva. Päänahan takia myös koko hiukset tuntuu tarvitsevan vahvistusta ja tää vois olla vaihtoehto 😊

    • julia
      Posted at 18:41h, 12 helmikuun Vastaa

      Mulla myös ollut aaaaina päänahan kanssa ongelmia. Juurikin sekä rasvainen, että kuiva. Välillä kutiseva, punoittava ja hilseilevä (kävi ilmi, että minulla on atopiaa päänahassa ja tähän muuten helpotti heti kortisonivoide – vinkkinä jos sulla vastaavia ongelmia).
      Uskon, että kunnon vitamiinibuusti myös auttaa päänahan kanssa. Jos päänahka voi hyvin, niin silloin voi hyvin myös hiukset 🙂

  • Siiri Timonen
    Posted at 16:21h, 24 kesäkuun Vastaa

    Mistä löydän poustaukseen lopputuloksesta?

  • Moona
    Posted at 12:17h, 25 helmikuun Vastaa

    Hei, alennuskoodi ei toimi? 🙁

    • julia
      Posted at 14:20h, 25 helmikuun Vastaa

      Se on valitettavasti mennyt jo vanhaksi 🙂 Tästä kirjoituksesta on jo aikaa ja tuo alekoodi oli ajalle 11.2.- 3.3.2019

  • Nimetön
    Posted at 08:36h, 18 elokuun Vastaa

    Mikä tuo ihana kuvauspaikka on?
    Hiusvaiva (kuiva-rasvainen) kuulostaa ihan seborroselta ekseemalta.

Post A Comment