Elämysmatka Ikeaan.

Mikä oiva valinta olikaan mennä juuri lauantaina klo 15 ikea ostoksille. Oivaan valintaan olivat päätyneet sadat muutkin kansalaiset ja kun lisätään vielä alennusmyynnit niin kelta-sinisessä jätti hallissa esterata on valmis.

Minua harmitti suunnattomasti, että jouduin odottamaan hodareitani ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kaikki blogini läpi lukeneet ehkä muistavat, että ikeassa pitää syödä vähintää kaksi hodaria. Ennen ostoksia ja ostoksien jälkeen.

Nälkä kasvoi jonottaessa, joten ostin kolme.

Sitten kiertelemään.
Mitään hämmästyttävän ihanaa en löytänyt, mutta muutamia ihan kivoja perus juttuja osui silmään.

Sitten olikin pakko taas mennä syömään lihapullia ja kakunpalanen.

Kierreltyämme muutaman tunnin ja syötyämme itsemme hengiltä pääsimme vihdoin kassalle ostoskärryllinen täynnä krääsää.
Niistä lisää myöhemmin.

77 Comments
  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Sweet Mess,Se on kieltämättä erittäin häiritsevä nakki :DJa kiitos paljon 🙂

  • Hanilo
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Tosi hauska postaus, kirjoitat niin pirteästi! 🙂

  • Oona
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Mulla on aina sama menu tuolla, mutta otan vielä lisäksi jätskiä, jaisk 😀

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hanilo,Kiva kuulla :)Oona,Haha jes! Niin sitä pitää 😀

  • Anonymous
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana blogi, jäin koukkuun! Olet tosi kauniskin kaiken lisäksi! 😀 Pakko kysyä onko tuo sinun poikaystävä Lauri sama tyyppi kuin Maria-ohjelman Lauri? Ja vielä siihen tissipostaukseen liittyen mihin kohtaan ne arvet rinnassa tulee? Kun itseänikin kiinnostais sama leikkaus..T. ansku

  • Oc
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ansku,Kiitos paljon :)On sama Lauri. Riippuu ihan rinnoista ja leikkauden suuruudesta. Joskus arvet tulevat nännistä viiva alaspäin ja siitä rinnan alle poikittain. ns. ankkurin muotoisesti. Joskus myös nännien ympärille.

    Posted at 04:26h, 22 maaliskuun Vastaa

    Sweet Mess,Se on kieltämättä erittäin häiritsevä nakki :DJa kiitos paljon 🙂

  • Hanilo
    Posted at 12:25h, 22 maaliskuun Vastaa

    Tosi hauska postaus, kirjoitat niin pirteästi! 🙂

  • Oona
    Posted at 13:17h, 22 maaliskuun Vastaa

    Mulla on aina sama menu tuolla, mutta otan vielä lisäksi jätskiä, jaisk 😀

  • Oc
    Posted at 13:23h, 22 maaliskuun Vastaa

    Hanilo,Kiva kuulla :)Oona,Haha jes! Niin sitä pitää 😀

  • Anonymous
    Posted at 16:27h, 27 maaliskuun Vastaa

    Ihana blogi, jäin koukkuun! Olet tosi kauniskin kaiken lisäksi! 😀 Pakko kysyä onko tuo sinun poikaystävä Lauri sama tyyppi kuin Maria-ohjelman Lauri? Ja vielä siihen tissipostaukseen liittyen mihin kohtaan ne arvet rinnassa tulee? Kun itseänikin kiinnostais sama leikkaus..T. ansku

  • Oc
    Posted at 17:26h, 27 maaliskuun Vastaa

Post A Comment