kuin mummot ja papparaiset konsanaan, me Laurin kanssa torstaipäivän auringon kunniaksi herättiin aikaisin ja lähdettiin kävelylle. Hymyiltiin ja hengitettiin raikasta ilmaa. Palkittiin itsemme vielä reippaasta tarpomisesta kupposella teetä teehuoneella.
Tai sitten ei.
Oikeasti meidän oli pakko herätä aikaisin, että ehdittäisiin Etelä-Afrikan suurlähetystöön hoitamaan viisumia Laurille. Tiuskittiin aamukiukkuisina toisillemme ensimmäisen tunnin ajan ja oltiin niinkin pitkällä kävelyllä kuin kotiovelta autotalliin. Minä manailin aurinkoa mikä paistoi silmiin ja Lauri inhosi tuulta. Palkittiin kyllä itsemme kupposilla teetä aamukoettelemuksien jälkeen, mutta sekin vain siksi, että meillä oli Laurin isän antama lahjakortti teehuoneelle.
Mutta ihan kivaa oli.
Lahjakorttiin kuului kotiinvietäväksi vielä kaksi teepakkausta. Valinta piti tehdä n.miljoonasta teelajikkeesta. Jos olisin lukenut koko tuotevihon olisi siihen kulunut varmasti yli puolipäivää, enkä kuitenkaan olisi osannut päättää, joten kiusasin myyjiä kyselemällä heidän lempiteetänsä. Hekään eivät osanneet päättää. Päädyin mangomansikka rooibokseen, Lauri- vanha neuvostoliittolainen puolestaan johonkin venäläiseen blendiin, mikä oli ihan pahaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Paljon pyydetty kysymyksiä-postaus ja minulle hyvää ajastettavaa lisämateriaalia matkan ajaksi olisi kätevää toteuttaa ehkä än yy tee nyt.

Kaikki varmaan jo tietääkin miten tämä yksinkertaisuudessaan toimiin. Eli te kysytte ja minä vastaan.
Enkä tarkoita nyt ”Mitä tarkoittaa hybridisaatio hiiliatomin yhteydessä, näkevätkö sokeat unia, ratkaisu eurokriisiin, tai vaikka voiko lentokoneeseen viedä kymmenen pizzaa?”- tyyppisiä kysymyksiä. Olisin surkea oraakkeli teille.
Vastailen kuitenkin blogiin tai itseeni kohdistuviin kysymyksiin mielelläni, kuhan pysytään siinä asiallisuuden rajoilla.

Yritän saada ensimmäiset vastaukset ajastettua lähtöpäivällemme. Eli aikaa kirjoitella kommenttiboksiin on sellaiset kymmenen päivää 🙂 Tack.

Hyvää joulua minulle.
Koska emme vietä tänävuonna joulua ollenkaan saan ostella itselleni lahjoja hyvillämielin nyt. (tai huijata itseäni näillä lapsellisilla tekosyillä).
Tässä lupaamani viimeviikkoisen kaupunkikiertelyn saldo. Se kerta kun katsoin parhaakseni tehdä heti ensimmäisen kaupan jälkeen u-käännösen kotiin. Jokin näissä kimaltelevissa ja pörröisissä talvimallistoissa saa minut ihan vinksahtamaan.