Ai, teillä on kokous.

Istun juuri Picnicissä odottamassa, että voin hakea autoni viereisestä korjaamosta. Vieressäni istuu joukko pukumiehiä pitämässä kokousta – olen hieman salakuunnellut. He suunnittelevat jotain tylsää rakennusta. Kai. Homma meni kuitenkin ihan tosi tylsäksi kun he soittivat palaveriin mukaan jonkun saksalaisen vielä tylsemmän tyypin, joka oli kyllä kaijuttimella mutta enhän minä enää mitään kuullut. Lähdin hakemaan lisää kahvia ja noustessani pirtsakasti ylös löin pääni täysiä pöydän yläpuolella hyvin matalalla roikkuvaan jättikokoiseen keltaiseen picnic lamppuun! Pukumiesten kokous keskeytyi kuin seinään, päät kääntyivät meikäläiseen päin ja he kaikki voihkaisivat yhteen ääneen oouuuhhh.. Naureskelin siinä naama punaisena, että ei sattunut. Eipä. Hoipertelin paikaltani tiskiä kohti ja mitäs muutakaan teen, kun kompastun kynnyksessä! Sain tukea onneksi tarjotinkärrystä, mutta sehän vasta sai aikaiseksi mukavan kilinän ja kolinan. Joku niistä taisi ihan nousta seisomaan aikeinaan rientää avukseni, loput hokivat kuorossa taas ooouu. Frankfurtin kontakti se vain odotti pöydällä.
Niin. Ei kannata pitää kokouksia minun lähelläni.

Maxihameen ostin muutama päivä sitten Zarasta. Jumbon Zarasta. Se tosiaan on miellyttävämpi putiikki kuin keskustan ruuhkaZara.
Maxihameet on kivoja.

Tags:
150 Comments
  • Amanda
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi eii 😀 juuri istun Kampin piknikissä aamupalalla ja hekottelen täällä itsekseni kompuroinnillesi 😀 toivottavasti en kolauta päätäni keltaiseen lamppuun tai kaadu kynnyksellä, mutta onneksi täällä ei ole pukumiehiä huutamassa oooh:ta 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      😀 Siis aivan varmasti ilman minua olisit kopsauttanut pääsi lamppuun! 😀 Ei niitä vaan voi väistää! Liian isoja.

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Anteeksi kovasti Julia mutta naurattaa ihan HULLUNA 😀 Mutta ihanaa että herrat olivat kuitenkin kovin empaattisen oloisia, varmaan myös se pöydällä odottanut Franfurtin kontakti 😀

    Ihana piristys aamuun oli tämä 🙂

    • Nina
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Eiiiii! Haha, jouduin kirjoittamaan tuon Frankfurtin monta kertaa koska aina meni väärin, eikä näköjään onnistunut siltikään! *facepalm* 😀

      • JULIA Toivola
        Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

        Hahah, myönnettäköön että minunkin piti muutamaan kertaan tarkistaa Frankfurt 😀

  • Tara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oon ihan samanlainen. Aina turvallani joka paikassa, yleensä mahdollisimman ruuhkaisessa sellaisessa (mm. keskellä Narinkkatoria) 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Narikkatori on jo ihan hyvä 😀

  • Karoliiiina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihana asu! Itsekin olen tykästynyt maxeihin =)

  • jtta
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    ihana toi laukku 😛
    http://ekorut.blogspot.fi/?view=classic <<energisiä tuotteita:)

  • Nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi kun kaunis asu! Maksihameet harvoin imartelee ketään, mut babe you rockin it 🙂
    Fiilaan tuota värimaailmaa, ihanaihana.
    Ja sua raukkaa, joskus noi toilailut vaan kumuloituu. Kiltti olit kun piristit pukumiesporukoiden päivää 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      kiitos 🙂 Ja äh maxihameethan sopii kaikille! (tai ainakin tähän asti näköpiiriin ei ole sattunut mitään maxihamehirvitystä) 😀

  • nopaa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD parhain juttu vähään aikaan!!!!! siis toi sun toilailu, anteeks xD

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Ole hyvä vain 😀

  • kaisa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    apua heräsin just ja muistin et näin susta unta :DDD lähettii autolla johkii varmaan ulkomaille ja mentiin siel joka paikkaa ja varastettii kauheesti vaatteita ja sit mentiin jonkun kaivonkannelle ja siel oli jonkun kutomat tumput ja sit sanoin sulle fiksuna että: ” noi on semmoset tumput millä voi kutoo ulkona vaikka olis pakkasta”……….. sit ajettiin takas kotiinpäin ja ihasteltiin vaatteita mitä oltii varastettu :DD whaaat..

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hahahahahah 😀 Ihana!!! Tumput millä voi kutoo pakkasella 😀 Ihan mahtava uni! )

  • Elena
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos päivän nauruista 😀 noi isot lamput pöytien yläpuolella ovat kyllä melko salakavalia 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No, niin on! 😀

  • Nimetön
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos, tämä postaus veti vertoja hauskoille kotivideoille 😀 😀 Mutta osaksi myös siksi koska itsekin toilailen paljon ja joudun vähän väliä noloihin tilanteisiin. Lohduttavaa tietää että kuvankauniit, hohdokkaat bloggarit voivat päätyä samankaltaisiin tilanteisiin.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      en tiedä niistä bloggareista, tai kauniista, mutta minä ainakin 😀 Ja useasti!

  • Nanna
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha, no hyvä etten oo ainoa koheltaja:D Mullehan sattuu vastaavia tilanteita kans vähän väliä! Onneks oon viimeaikoina vähän koittanu opetella hoitamaan niitä silleen coolisti etten ala vaan nolouksissani säheltämään lisää…taitolaji kai tuokin 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Totta! Minulla on siinä vielä harjoittelemisen varaa 😀

  • Pupsu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hihih, kiitos piristävästä blogista, jonka ”löysin” ihan vastikään. Uusi lukija siis ilmottautuu. 🙂 Kiva kun kerrot blogissasi myös kaikkea hönöä, mitä sulle sattuu. Säheltäminen kuuluu elämään ja siitä kertominen tekee susta suloisesti tosi aidon.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tervetuloa uusi ja kiitos paljon ihanasta kommentistasi myös 🙂

  • Epa
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Olet taas aivan järjettömän upean näköinen:)

    Ps. Lauriko näitä kuvia ottaa? Jotenkin näyttää ”parantuneen” vielä nuo valokuvat:)

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jep, kehitystä on tosiaan ollut 😀

  • Lovehatehero
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahaa, loistavaa! 😀 itse työskentelen ravintolassa jossa on noita pirulaisen lamppuja, aina pöytiä pyyhkiessä kolautan pääni joka aiheuttaa viereisten lamppujen heilumisen (kiinni samassa telineessä) ja aina poker face päälle jos joku katsoo! Takahuoneessa sitten hieron kuhmuja.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      haha 😀 voi ei 😀

  • tytti
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    sun tekstejä on niin nautinnollista lukea, tai välillä tuntuu että lukis jotain tosi hyvää ja koukuttavaa kirjaa 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Mahtavaa, iso kiitos 🙂

  • Khaija
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Hahah, vitsit sä saat mut aina nauramaan sun jutuillesi!! Pakko oli nauraa ääneen.

    Ja itsekin olen just tollainen konkeli, että törmäilen, kompastelen ja rävellän tavaroiden kanssa. Mutta eipä ole elämä ikinä tylsää 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      No eipä tosiaan 😀 Ja itsellensä nauraminen on ihan parasta! 😀

  • Laura
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Voi ei, nauran täällä tolle tilanteelle, osaat aina selittää kaikki jutut niin hauskasti 😀 ja toi sun asu on tosi kiva (as always)! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos paljon 🙂

  • Saara
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Oot taas ihana näköisenä! 🙂
    Hei kysyisin erästä juttua, jos millään voisit auttaa. Asun kuopiossa ja olemme ensi viikolla tulossa lomailun yhteydessä pariksi yöksi helsinkiin avokin kanssa, mietimme hyviä ravintoloita. Mitä kohtuuhintaista ja hyvää ruokapaikkaa suosittelisit keskustasta? pliis help me?? :oo

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Hmmm apua 😀 Kannattaa selata tunnisteiden ”ravintolat” alta kirjoittamiani ravintolajuttuja jos sieltä löytyisi jotain kivaa! Hoku ainakin nousi heti ensimmäisenä mieleeni, että on hyvä hinta/laatusuhteeltaan 🙂 Toivottavasti löydätte jonkun ihanan ravintolan!

  • tiia
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    haha eikä ! löin oman pääni myös picnicissä sellaseen tyhmään lamppuun pari päivää sitten:DD onneks siellä oli aika tyhjää sillon…

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Jes! En siis taida tosiaankaan olla ainoa 😀

  • essi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

  • Cherry
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Kiitos, sain niin hyvät naurut 🙂 Päivän paras! Ja kirjoitat aina niin hersyvät hauskasti!

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Kiitos itsellesi että naurat! 😀

  • Kadi
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa
    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Me too! so comfortable 🙂

  • Nina
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ne isot lamput pitäisi kieltää! Itsekkin niitä kolistelleena tiedän. 😀
    Eikä tuollaisessa tilanteessakaan voi paljon muuta kuin ottaa parhaan pokerinaaman käyttöön ja esittää, että kaikki meni juuri niinkuin pitikin. Kuten itsekin tein, kun kävelin melkein junan alle kun en huomannu varoituspuomin laskeutuvan. Luikkasin äkkiä pois alta, ja muka-reteenä jatkoin matkaa vaikka sydän oli pysähtyä. 😀

    xoxo Nina

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahah 😀 minä olisin kiljunut ja huitonut ja lopulta kaatunut rähmälleni jonnekkin ojaan 😀

  • Anni
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Haha, itsekin olen joskus lyönyt pääni sellasaeen picnicin lamppuun! Pitäis vissiin ilmottaa nille, että vaihtaa lamput, kun niihin lyö päänsä 😀

    http://suklaatilanne.blogspot.fi/

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      Tosiaan! Tai edes nostaisi niitä korkeammalle! 😀

  • nn
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    lyön aina pääni kaikkiin lamppuihin! Välillä mietin, että miten en vieläkään ole saanut jotakin aivovammaa (tai ehkä olen saanutkin jo :D)…

    Kerran pidimme euroviisukisakatsomoa ystäväni luona ja iskin 5 kertaa pääni samaan lamppuun, joka oli sohvan yläpuolella! Siis miten se voi enää edes olla mahdollista. Miten kellään voi olla näin huono muisti? 😀

    Alkuun olin vielä nauranut ystävälleni räkäisesti, joka löi päänsä siihen ja sitten menin itse lyömään vielä monta kertaa 😀

    Kaksi kertaa olen myös nauranut ystävälleni joka on saanut palovamman suoristusraudasta ja molemmilla kerroilla olen heti saanut itse nauramisen jälkeen myös palovamman raudasta! Selkeästi vahingonilo ei kannata.

    • JULIA Toivola
      Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

      hahaha 😀 viisi kertaa on jo tosiaan saavutus! Ja vahingonilo ei tosiaan taida olla sulle se paras ilo 😀

  • JULIA Toivola
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Ihania olette! Onneksi yllättävänn moni muukin osaa myös taidon lyödä päänsä picnic lamppuun 😀

    Kiitos kommenteistanne! Vastailen niihin tarkemmin viikonlopun jälkeen 🙂

  • Miaminttu
    Posted at 00:00h, 30 marraskuun Vastaa

    Miten lohdullista, että tuollaista sattuu myös kaltaisillesi täydellisen kauniille ja (ainakin blogikuvissa) hillityn hallituille ihmisille 😀

    Posted at 09:09h, 17 elokuun Vastaa

    Voi eii 😀 juuri istun Kampin piknikissä aamupalalla ja hekottelen täällä itsekseni kompuroinnillesi 😀 toivottavasti en kolauta päätäni keltaiseen lamppuun tai kaadu kynnyksellä, mutta onneksi täällä ei ole pukumiehiä huutamassa oooh:ta 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 14:31h, 17 elokuun Vastaa

      😀 Siis aivan varmasti ilman minua olisit kopsauttanut pääsi lamppuun! 😀 Ei niitä vaan voi väistää! Liian isoja.

  • Nina
    Posted at 09:31h, 17 elokuun Vastaa

    Anteeksi kovasti Julia mutta naurattaa ihan HULLUNA 😀 Mutta ihanaa että herrat olivat kuitenkin kovin empaattisen oloisia, varmaan myös se pöydällä odottanut Franfurtin kontakti 😀

    Ihana piristys aamuun oli tämä 🙂

    • Nina
      Posted at 10:21h, 17 elokuun Vastaa

      Eiiiii! Haha, jouduin kirjoittamaan tuon Frankfurtin monta kertaa koska aina meni väärin, eikä näköjään onnistunut siltikään! *facepalm* 😀

      • JULIA Toivola
        Posted at 01:08h, 20 elokuun Vastaa

        Hahah, myönnettäköön että minunkin piti muutamaan kertaan tarkistaa Frankfurt 😀

  • Tara
    Posted at 09:32h, 17 elokuun Vastaa

    Oon ihan samanlainen. Aina turvallani joka paikassa, yleensä mahdollisimman ruuhkaisessa sellaisessa (mm. keskellä Narinkkatoria) 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:09h, 20 elokuun Vastaa

      Narikkatori on jo ihan hyvä 😀

  • Karoliiiina
    Posted at 09:33h, 17 elokuun Vastaa

    Ihana asu! Itsekin olen tykästynyt maxeihin =)

  • jtta
    Posted at 09:34h, 17 elokuun Vastaa

    ihana toi laukku 😛
    http://ekorut.blogspot.fi/?view=classic <<energisiä tuotteita:)

  • Nanna
    Posted at 09:55h, 17 elokuun Vastaa

    Voi kun kaunis asu! Maksihameet harvoin imartelee ketään, mut babe you rockin it 🙂
    Fiilaan tuota värimaailmaa, ihanaihana.
    Ja sua raukkaa, joskus noi toilailut vaan kumuloituu. Kiltti olit kun piristit pukumiesporukoiden päivää 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:12h, 20 elokuun Vastaa

      kiitos 🙂 Ja äh maxihameethan sopii kaikille! (tai ainakin tähän asti näköpiiriin ei ole sattunut mitään maxihamehirvitystä) 😀

  • nopaa
    Posted at 10:06h, 17 elokuun Vastaa

    :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD parhain juttu vähään aikaan!!!!! siis toi sun toilailu, anteeks xD

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:12h, 20 elokuun Vastaa

      Ole hyvä vain 😀

  • kaisa
    Posted at 11:03h, 17 elokuun Vastaa

    apua heräsin just ja muistin et näin susta unta :DDD lähettii autolla johkii varmaan ulkomaille ja mentiin siel joka paikkaa ja varastettii kauheesti vaatteita ja sit mentiin jonkun kaivonkannelle ja siel oli jonkun kutomat tumput ja sit sanoin sulle fiksuna että: ” noi on semmoset tumput millä voi kutoo ulkona vaikka olis pakkasta”……….. sit ajettiin takas kotiinpäin ja ihasteltiin vaatteita mitä oltii varastettu :DD whaaat..

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:13h, 20 elokuun Vastaa

      Hahahahahah 😀 Ihana!!! Tumput millä voi kutoo pakkasella 😀 Ihan mahtava uni! )

  • Elena
    Posted at 11:17h, 17 elokuun Vastaa

    Kiitos päivän nauruista 😀 noi isot lamput pöytien yläpuolella ovat kyllä melko salakavalia 😉

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:13h, 20 elokuun Vastaa

      No, niin on! 😀

  • Nimetön
    Posted at 11:33h, 17 elokuun Vastaa

    Kiitos, tämä postaus veti vertoja hauskoille kotivideoille 😀 😀 Mutta osaksi myös siksi koska itsekin toilailen paljon ja joudun vähän väliä noloihin tilanteisiin. Lohduttavaa tietää että kuvankauniit, hohdokkaat bloggarit voivat päätyä samankaltaisiin tilanteisiin.

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:14h, 20 elokuun Vastaa

      en tiedä niistä bloggareista, tai kauniista, mutta minä ainakin 😀 Ja useasti!

  • Nanna
    Posted at 12:34h, 17 elokuun Vastaa

    Haha, no hyvä etten oo ainoa koheltaja:D Mullehan sattuu vastaavia tilanteita kans vähän väliä! Onneks oon viimeaikoina vähän koittanu opetella hoitamaan niitä silleen coolisti etten ala vaan nolouksissani säheltämään lisää…taitolaji kai tuokin 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:15h, 20 elokuun Vastaa

      Totta! Minulla on siinä vielä harjoittelemisen varaa 😀

  • Pupsu
    Posted at 13:15h, 17 elokuun Vastaa

    Hihih, kiitos piristävästä blogista, jonka ”löysin” ihan vastikään. Uusi lukija siis ilmottautuu. 🙂 Kiva kun kerrot blogissasi myös kaikkea hönöä, mitä sulle sattuu. Säheltäminen kuuluu elämään ja siitä kertominen tekee susta suloisesti tosi aidon.

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:16h, 20 elokuun Vastaa

      Tervetuloa uusi ja kiitos paljon ihanasta kommentistasi myös 🙂

  • Epa
    Posted at 13:30h, 17 elokuun Vastaa

    Olet taas aivan järjettömän upean näköinen:)

    Ps. Lauriko näitä kuvia ottaa? Jotenkin näyttää ”parantuneen” vielä nuo valokuvat:)

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:16h, 20 elokuun Vastaa

      Jep, kehitystä on tosiaan ollut 😀

  • Lovehatehero
    Posted at 14:16h, 17 elokuun Vastaa

    Hahaa, loistavaa! 😀 itse työskentelen ravintolassa jossa on noita pirulaisen lamppuja, aina pöytiä pyyhkiessä kolautan pääni joka aiheuttaa viereisten lamppujen heilumisen (kiinni samassa telineessä) ja aina poker face päälle jos joku katsoo! Takahuoneessa sitten hieron kuhmuja.

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:17h, 20 elokuun Vastaa

      haha 😀 voi ei 😀

  • tytti
    Posted at 16:43h, 17 elokuun Vastaa

    sun tekstejä on niin nautinnollista lukea, tai välillä tuntuu että lukis jotain tosi hyvää ja koukuttavaa kirjaa 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:17h, 20 elokuun Vastaa

      Mahtavaa, iso kiitos 🙂

  • Khaija
    Posted at 17:13h, 17 elokuun Vastaa

    Hahah, vitsit sä saat mut aina nauramaan sun jutuillesi!! Pakko oli nauraa ääneen.

    Ja itsekin olen just tollainen konkeli, että törmäilen, kompastelen ja rävellän tavaroiden kanssa. Mutta eipä ole elämä ikinä tylsää 😀

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:18h, 20 elokuun Vastaa

      No eipä tosiaan 😀 Ja itsellensä nauraminen on ihan parasta! 😀

  • Laura
    Posted at 18:26h, 17 elokuun Vastaa

    Voi ei, nauran täällä tolle tilanteelle, osaat aina selittää kaikki jutut niin hauskasti 😀 ja toi sun asu on tosi kiva (as always)! 🙂

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:18h, 20 elokuun Vastaa

      Kiitos paljon 🙂

  • Saara
    Posted at 19:12h, 17 elokuun Vastaa

    Oot taas ihana näköisenä! 🙂
    Hei kysyisin erästä juttua, jos millään voisit auttaa. Asun kuopiossa ja olemme ensi viikolla tulossa lomailun yhteydessä pariksi yöksi helsinkiin avokin kanssa, mietimme hyviä ravintoloita. Mitä kohtuuhintaista ja hyvää ruokapaikkaa suosittelisit keskustasta? pliis help me?? :oo

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:20h, 20 elokuun Vastaa

      Hmmm apua 😀 Kannattaa selata tunnisteiden ”ravintolat” alta kirjoittamiani ravintolajuttuja jos sieltä löytyisi jotain kivaa! Hoku ainakin nousi heti ensimmäisenä mieleeni, että on hyvä hinta/laatusuhteeltaan 🙂 Toivottavasti löydätte jonkun ihanan ravintolan!

  • tiia
    Posted at 19:46h, 17 elokuun Vastaa

    haha eikä ! löin oman pääni myös picnicissä sellaseen tyhmään lamppuun pari päivää sitten:DD onneks siellä oli aika tyhjää sillon…

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:20h, 20 elokuun Vastaa

      Jes! En siis taida tosiaankaan olla ainoa 😀

  • essi
    Posted at 21:33h, 17 elokuun Vastaa

    XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

  • Cherry
    Posted at 22:34h, 17 elokuun Vastaa

    Kiitos, sain niin hyvät naurut 🙂 Päivän paras! Ja kirjoitat aina niin hersyvät hauskasti!

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:21h, 20 elokuun Vastaa

      Kiitos itsellesi että naurat! 😀

  • Kadi
    Posted at 22:44h, 17 elokuun Vastaa
    • JULIA Toivola
      Posted at 01:26h, 20 elokuun Vastaa

      Me too! so comfortable 🙂

  • Nina
    Posted at 23:00h, 17 elokuun Vastaa

    Ne isot lamput pitäisi kieltää! Itsekkin niitä kolistelleena tiedän. 😀
    Eikä tuollaisessa tilanteessakaan voi paljon muuta kuin ottaa parhaan pokerinaaman käyttöön ja esittää, että kaikki meni juuri niinkuin pitikin. Kuten itsekin tein, kun kävelin melkein junan alle kun en huomannu varoituspuomin laskeutuvan. Luikkasin äkkiä pois alta, ja muka-reteenä jatkoin matkaa vaikka sydän oli pysähtyä. 😀

    xoxo Nina

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:22h, 20 elokuun Vastaa

      hahah 😀 minä olisin kiljunut ja huitonut ja lopulta kaatunut rähmälleni jonnekkin ojaan 😀

  • Anni
    Posted at 12:19h, 18 elokuun Vastaa

    Haha, itsekin olen joskus lyönyt pääni sellasaeen picnicin lamppuun! Pitäis vissiin ilmottaa nille, että vaihtaa lamput, kun niihin lyö päänsä 😀

    http://suklaatilanne.blogspot.fi/

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:23h, 20 elokuun Vastaa

      Tosiaan! Tai edes nostaisi niitä korkeammalle! 😀

  • nn
    Posted at 14:20h, 18 elokuun Vastaa

    lyön aina pääni kaikkiin lamppuihin! Välillä mietin, että miten en vieläkään ole saanut jotakin aivovammaa (tai ehkä olen saanutkin jo :D)…

    Kerran pidimme euroviisukisakatsomoa ystäväni luona ja iskin 5 kertaa pääni samaan lamppuun, joka oli sohvan yläpuolella! Siis miten se voi enää edes olla mahdollista. Miten kellään voi olla näin huono muisti? 😀

    Alkuun olin vielä nauranut ystävälleni räkäisesti, joka löi päänsä siihen ja sitten menin itse lyömään vielä monta kertaa 😀

    Kaksi kertaa olen myös nauranut ystävälleni joka on saanut palovamman suoristusraudasta ja molemmilla kerroilla olen heti saanut itse nauramisen jälkeen myös palovamman raudasta! Selkeästi vahingonilo ei kannata.

    • JULIA Toivola
      Posted at 01:24h, 20 elokuun Vastaa

      hahaha 😀 viisi kertaa on jo tosiaan saavutus! Ja vahingonilo ei tosiaan taida olla sulle se paras ilo 😀

  • JULIA Toivola
    Posted at 16:45h, 18 elokuun Vastaa

    Ihania olette! Onneksi yllättävänn moni muukin osaa myös taidon lyödä päänsä picnic lamppuun 😀

    Kiitos kommenteistanne! Vastailen niihin tarkemmin viikonlopun jälkeen 🙂

  • Miaminttu
    Posted at 10:30h, 20 elokuun Vastaa

Post A Comment