MIETTEITÄ UKKOSAAMUNA 18 kesä

Nukumme ensimmäistä kesäyötä ikkuna auki. Herään ukkosen jyrinään ja ihmettelen huoneeseen tulvivaa keltaista valoa.
Ensimmäinen ajatukseni on, että jossain palaa tulipalo, mutta pian tajuan sen olevan vain ukkosta auringonnousussa. En tiedä olenko koskaan ennen nähnyt asuntoamme sellaisessa valossa – ja kuullut sen seiniä sellaisen ukkosen ja sateen piiskaaman. Salamoi ja koko huone on kauttaaltaan oranssi, kello on vasta vähän yli neljä, mutta en malta olla nousematta.
Toivoisin asuvani hiukan ylempänä, niin että näkisin enemmän taivasta. Toivoisin jopa olevani ulkona jossain tuolla rankkasateessa. Mietin niitä ihmisiä jotka nyt palaavat ehkä jostain juhlista. Juoksevat ystävien kesken sadetta pakoon nauraen kaduilla. 

Istun hetken ikkunalaudalla ja tiedän etten saa enää unta. Mietin johtuuko se ukkosesta vai siitä, että minua jännittää. Meille tulee tänään koira.
Lähden keittämään kahvia ja ohitan uuden koiranpedin, joka on ollut siinä muistuttamassa meitä uudesta tulokkaasta jo monta päivää. Mietin pelkääköhän pentu nyt ukkosta ja onko se herännyt ukkosmyrskyn ääniin.
Mietin tuntuukohan siitä orvolta kun se erotetaan tänään emosta ja siskosta? Mietin, että meidän pitää antaa sille paras mahdollinen koti mitä se voi saada ja jossa sillä on turvallinen olla. 

Me ollaan mieheni kanssa koirasta niin innoissamme, että ei tiedetä miten päin pitäisi olla.
Okei tuo kuulosti jopa vähättelyltä, nimittäin en ole koskaan nähnyt Aleksia tuollaisena. Se ei lakkaa hymyilemästä ja puhuu vain koirasta. Se on jopa puhunut koiralle. Harjoitellut miten sille puhutaan, vaikka se ei ole vielä edes täällä.

Hymyilyttää ajatus, että tämän päivän jälkeen näitä vanhoja lankkulattioita pitkin kipittää neljä tassua.