Viiniköynnöksissä 30 tammi
Mekko H&M // Tunika BikBok // Kengät Givenchy // Aurinkolasit LeSpecs // Kuvat: Saara
Olen aina nähnyt kummallisia unia, mutta en koskaan niin paljon lyhyessä ajassa kuin Kapkaupungin lomalla.
Jokainen yö vei minut mitä kummallisimpiin seikkailuihin ja usein moneen täysin eri uneen saman yön aikana. Ihan kuin olisi katsonut putkeen elokuvia.
En edes muistanut erästä unta, ennen kuin aloin selailemaan näitä viiniköynnöskuvia. Olenhan aina haaveillut asustelevani mm. viinitilalla ja tässä unessa miltei asuinkin, koska viinirypäleiden sijaan köynnöksissä kasvoi ruoka-annoksia. Ei ollut ruokakauppoja, oli vain ruokaviinitiloja ja mikä kummallisinta kaikki ne ruoka-annokset piti kerättyään polkea vanhanaikaisissa viinin poljenta-altaassa jotta ne saatiin alkuperäiseen muotoonsa. Takaisin raaka-aineiksi. Esim. Omeletista tuli poljettaessa kananmunia?
Köynnöksissä kasvoi kaikkea; grillikanaa, hampurilaisia, spagettia, pirtelöä, sushia, donitseja.. Niitä poljettiin paljain jaloin tynnyrissä, mutta vain tyttöjen 37 koon jalat kelpasivat. Juuri sellaiset kuin omani. Poljin ihan hulluna ruoka-annoksia takaisin raaka-aineiksi koko meidän porukalle koska pojat söivät paljon ja olin ainoa 37 jalkainen.
Ärsytti aina kun haluttiin syödä kokonaista kanaa koska kananluut pistivät eniten jalkapohjiin.
Loppupeleissä en ollutkaan unessani enää kovin innoissani näistä ”viini”tiloista, mutta muistin näin hereilläkin näitä kuvia katsellessa, miten hauskannäköisiä olivat köynnökset, missä kasvoi kaikenlaisia annoksia mitä vain saattoi kuvitella!
Olen ehkä muutaman kokonaan ”unettoman” yön tarpeessa.
pia
Posted at 00:00h, 30 marraskuunYou look gorgeous in that dress!
Fashion latte with vanilla
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunThank you Pia 🙂
andree
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMistä tuo ihana mekko on?! Oon metsästänyt moista jo pitkään!
andree
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAi oho, tossa lukikin mistä se on. Hups. No, ihania kuvia! 😀
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunhaha, kiitos 🙂 Mekko on muistaakseni aika vanha H&M Dividedin mekko. Löysin sen kaapin perältä juuri ennn lähtöämme 🙂
Heidi
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhan tuo sinun kukkakimono vai mikä se nyt on :). Onko tuore ostos vai vanhempi?
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunAika tuore muistaakseni 🙂 Vähän ennen lähtöä ostin (jos nyt oikein muistan, saattaa olla hieman aiemminkin kyllä ostettu :D)
Annika
Posted at 00:00h, 30 marraskuunSä aina unohdat vastata vanhempiin juttuihin vaikka lupaat 😉 ! Mutta siis mitä ystäväsi Saara tekee kapkaupungissa, onko hän tavannut miehensä sielä vai jossain muualla ja sitten muuttanut sinne ? tai mitä hänen miehensä sielä tekee työkseen ? EN ole ikinä käynyt afrikassa (okei, kapkaupunki ei ole verrattavissa muihin osiin) mutta en todellakaan tiedä sen enempää siintä kun sun blogista olen lukenut =)
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunVoi ei pahoittelen 🙁 Matkalla (varsinkin tällä) aina on niin vähän aikaa koneella, että helposti jotenkin unohtaa vanhat postaukset kun koittaa saada uuden ulos ja vastailla uusiin kommentteihin.
En viitsi Saaran puolesta kysymykseesi kuitenkaan vastata kun en pääse nyt häneltä asiasta kysymään, mutta kuten aiemmin tuolla sanoin, niin Saara saattaa aloittaa oman blogin 🙂 Siellä varmasti voi sitten esittää kysymykset suoraan hänelle 🙂
marjut
Posted at 00:00h, 30 marraskuunMoikka!upeita kuvia,hiuksesi näyttää upeilta.Värjäätkö/raidotatko niitä?Vai miten ne ovat noin kauniit? 🙂
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos 🙂
Olen käynyt jo pitkään samalla kampaajalla Bow:ssa. Yleensä laitetaan tummempaa pohjalle ja kullanvaaleita raitoja 🙂
Lisää Bow:sta ja hiuspostauksia löytyy täältä:
https://mycosmo.fi/search/author/juliatoivola/tag/bow
Maija
Posted at 00:00h, 30 marraskuunIhana mekko ja ihania kuvia 🙂
http://maijasblog.blogspot.co.uk
JULIA Toivola
Posted at 00:00h, 30 marraskuunKiitos paljon 🙂
Vanessa
Posted at 00:00h, 30 marraskuunWow, so beautiful pictures. ^^
Lovely greets Nessa
circleofchaos.blogspot.de