TAUKO 29 elo
”Hyvää Vieroitusta” sanoo Mac-huollon asiakaspalvelia ja hymyilee samalla kun pakkaa pimahtanutta läppäriäni outoon foliokuoreen. ”Kyllä me se kuntoon saadaan” huikkaa vielä juuri kun olen ovella. Koitan nauraa takaisin, mutta kurkustani lähtee vain limaista köhinää.
Sinne meni läppäri. Monta vuotta hyvin palvellut MacBook Pro ei enää käynnistynyt. Sen mustalla näytöllä näkyi vain kasa sormenjälkiä ja oman vittuuntuneen naaman heijastus niiden takana.
Monille pikku läppärihuolto ei ole iso asia, mutta minulla oli siellä kaikki työt kesken ja hetken olin kauhusta aivan kankea.
Mitä nyt teen? Poikaystävän läppärillä ei ole mitään tarvitsemiani ohjelmia ja ystävieni koneet eivät yleensä lue edes uuden kamerani muistikorttia (eilen istuin Kiran luona illalla kolme tuntia kun taistelimme kortillani olevien yhteistyökuvien kanssa), plus kaikilla on muutenkin ihan omat kiireensä omien läppäreidensä kanssa. En halua olla vaivana.
Vilkaisin uudestaan kalenteriani ja koitin kannustaa itseäni katsomaan tätä tilannetta jonkun muun kuin maailmanlopun kannalta. Kunhan kaikki tiedostot eivät tuhoutuisi läppärin mukana, niin hyvin saan siirrettyä pahimmat deadlinet ensi viikkoon ja laskeskelin, että vaikka seuraava viikko tulee kuorimittumaan tuplahommista, en todellakaan kuole jos muutamaan päivään ei ole sitä omaa läppäriä kainalossa.
Olin sitäpaitsi sairastellut jo pari viikkoa. Ääneni on lähtenyt niin pahasti, että lääkäri kehotti olla puhumatta. En ole uskaltanut treenata ja nyt kun työtkin on hyllyllä läppärin takia, niin ehkä tämä on ihan hyvä asia? Voi keräillä omia voimia sillä aikaa kun tietokone on saikulla 🙂 Olla pienen hetken tauolla ihan kaikesta.
Täällä siis makoilen täydessä hiljaisuudessa tekemättä mitään (okei jos ei lasketa sitä, että näpyttelen teille tätä postausta puhelimen kautta. Onneksi löytyi vanhat kuvat blogialustan luonnoksista:)). Ajattelin ensin käyttää tämän kaiken luppoajan kaikkien kaappien siivoamiseen, mutta samperi antaa niidenkin nyt ainakin tänään vielä olla.
Palaillaan siis sitten taas kun tämä läppäriasia on hoidossa 🙂
Photos: Mona Salminen / Edit by me
Sanna
Posted at 17:33h, 29 elokuun”Hyvää Vieroitusta sanoo Mac-huollon asiakaspalvelia ja hymyilee samalla..” 😀 😀
En voinut kuin nauraa tolle ekalle lauseelle! Voin kuvitella, että sun kasvoilta on ehkä paistanut kaikkea muuta kuin ilo tästä vieroituksesta. Koita nauttia näistä yllättävistä lepopäivistä ja toivottavasti kone saadaan kuntoon pian! Tai jos konetta ei enää täysin kuntoon saa, niin toivottavasti saat ainakin kaikki kuvat + tiedostot talteen!!
julia
Posted at 21:18h, 30 elokuunJEP 😅😂😅 ja nyt vielä kävi ilmi että korjaus maksaisi 650€ ja että uuden osto olisi järkevämpää, joten vieroitushoito hieman pitkittyy 😭
camilla
Posted at 23:21h, 29 elokuunIhanan tunnelmalliset kuvat ja ihan täykky asu.
Tsemppiä sinne vieroitushoitoon ja pikaisia paranemisia. 😀
julia
Posted at 21:16h, 30 elokuunKiitos paljon 🙌🏻😍
Lila
Posted at 18:29h, 30 elokuunToivottavasti saat koneen ”terveenä” takaisin. Sinulla on aivan upea asu ja wow mikä vyötaro sinulla on <3. Mistä nuo saappaat ovat?
Pikaista paranemista! http://www.delilanevala.com
julia
Posted at 21:15h, 30 elokuunNäyttää siltä, että pitää ostaa uusi kone 😭
Kiitos, ihanasti sanottu ❤️ Saappaat on H&M:stä mutta jo aika vanhat 🙈