Pyörässäni oli vaihteita kolme. Se oli vaaleanpunaisen ja valkoisen sekoitus. Tie hevostallille oli jyrkkä ja inhosin sitä.
Siinä viimeisimmät muistoni pyöräilystä. Kaupunkijopoa en ole koskaan omistanut ja spinningpyörätkin olen jättänyt kuntosalilla rauhaan. Ajattelin, ettei pyöräily vain ole mun juttu.

”Pyöräily on todellakin mun juttu” – uhosin silti poikaystävälleni, kun kesän saaristopyöräretki uhkaavasti lähestyi. Uskottelin itselleni, että helppo homma. Kauniita maisemia ja leppoisaa polkemista.
Leppoisasta ei ollut tietoakaan, kun ensimmäisen ylämäen kohdalla meinasin jo luovuttaa. Poikaystäväni koko perhe viiletti jo kukkulalla ja minä olin vasta alamäessä jalat maitohapoilla huohottaen henkeni edestä.
Vuokratunturini kumit löysällä ja vaihteita en edes muistanut käyttää.

Mietin miten ihmeessä selviän kolmen päivän pyöräretkestä, kun päässä pyöri jo ensimmäisillä kilometreillä. Millä supervoimilla koko muu kansa pyöräilee kun itse en pääse edes eteenpäin. Ei kai pyöräily näin vaikeaa voi olla?

 

Ja eihän se lopulta ollutkaan. Onneksi. Heittämällä yksi kesän kohokohdista ja ihan mielettömän kivaa! Kun kroppani pääsi siitä ”mikä ihmeen pyörä” –shokista, kumit pumpattiin ja vaihteiden olemassaolo muistettiin, niin hommahan lähti rullaamaan sellaista vauhtia, että kärpäset vain lensivät suuhun ja kauniit maisemat vilahtelivat yli sata kilometriä kuin hujauksessa ohitse.

Tältä reissulta sai hyvät muistot, rusketuksen ja todella kipeät pakarat. Kiitos mahtavalle pyöräseurueelle ja poikaystävälleni, joka jaksoi tsempata (vetää pyörääni perässään ylämäissä). Jos jotain opin niin sen, että polje hemmetin kovaa alamäkeen, niin vauhtia riittää myös enemmän ylös.

Tästä lähtee uusi pyöräharrastus!

 

Sain kyselyitä reitistämme, joten tässä se tulee aikatauluineen:

29.06. Keskiviikko
klo 07.00 Autoilla Helsingistä Nauvoon (ajoaika 3h)
klo 10.00  Pikku Nauvo, Pyörävuokraamo, mistä pyörämatka Västergård-Nauvo
klo 11.00 Lounas Nauvossa
klo 12.00 Pyräillen Nauvosta Korppoon, Galtbyn satamaan
klo 15.30 Yhteysalus Galtbystä Kökariin (2,5 h)
klo 18.00 Kökarin satamaan josta pyöräily hotelli Brudhalliin.
klo 20.00 Ilallinen ravintola Brudhallissa

30.06. Torstai
klo 08.00 Aamiainen
klo 09.00 Kierrellen nähtävyyksiä ja pyöräillen saarta ristiin rastiin
klo 12.30 Yhteysalus Korppoon Galtbyhyn
klo 15.00 Galtbystä pyöräillen Korppoon saaristokeskukseen ja sieltä Hotelli Nestoriin
Klo 20.00 illallinen

01.07. Perjantai
klo 09.00 Aamiainen
klo 10.00 Nestorin luontopolku
klo 12.00 lounas
klo 13.00 Pyöräillen Nauvoon
Nauvosta autolla Helsinkiin.

(Pakko antaa erityishehkutus tunnelmalliselle Nestori hotellille ja sen luontopolulle, missä tallusteltiin paljain jaloin taideteokselta toiselle.  Nykytaidenäyttely metsässä, sisältäen kaikkea harsotetusta ladosta peilimetsään oli todella mieleenpainuva). 

Tags:


 

Onko se oikeasti niin, että joskus juoksu vain kulkee ja joskus ei? Pitäisikö hyvinä päivinä juosta maailman ääriin ja luovuttaa huonoina?

Juoksin ensimmäisen 10 kilometrin lenkkini alle tuntiin, iltana jolloin olin väsynyt, syönyt huonosti ja ajatellut käydä vain hölkkäilemässä muutamia kilometrejä. Jostain syystä askel kuitenkin tuntui kevyeltä ja juoksu kantoi koko 10 km kertaakaan pysähtymättä, tai hidastelematta niin hyvin että ei tehnyt edes kympin jälkeen mieli pysähtyä.

Seuraavalla kerralla, akut täysin ladattuina, kunnolla syötynä ja odotukset Forrest gumpin tasolla, kompuroin jo kolmen kilometrin kohdalla. (Ensimmäiset kolme on muuten aina pahin. Sen jälkeen kroppa vain jotenkin tottuu). Pinnistelin kaikin voimin 5 kilometriä, minkä jälkeen pysähdyin kuin pakosta seinään ja löntystelin kotiin luovuttaneena ja kiinnostuneena enemmän Snapchatin MyStorystä kuin juoksuaskelista.

 

Kai se on myös vähän pään sisällä. Siksi tykkäänkin juosta mitä oudoimpina aikoina. Useimmiten todella myöhään, silloin kun mieli on rauhallinen ja koko hölkkäilyä kannattelee oudon tyyni tunnelma.

Olemme treenanneet muutaman kuukauden nyt Adidasjengin kanssa Midnight Runia varten – täydellinen juoksutapahtuma minulle jos katsotaan kellonaikaa, mutta harmikseni en pääsekään paikalle. Ystäväni häät sattuivat juuri samalle illalle ja Midnight Run saa odottaa seuraavaa kertaa. Todella positiivisena yllätyksenä sain kuitenkin juuri kuulla, että pääsen Jekun adidastiimin kanssa Köpiksen adidasrunners-tapahtumaan! Kuinka siistiä on juosta täysin eri kaupungissa! Pitää treenailla paljon omia mini-midnight runeja vielä kun kerkiää ennen Köpistä. En malta odottaa!

 

Photos: Roope Virtanen / adidassuomi

Tags:

 

Hei, steppilauta, matto, tanko ja painopino – mukava tavata!
Viime BodyPump tunnista on tainnut vierähtää jo monta vuotta? Ei ihme, että ne painot mitä joskus nostelin ohjaajan tahdissa on nyt tippunut yli puolella. Tai okei, myönnetään yhdessä vaiheessa olin niin maitohapoilla, etten kyennyt pitämään tangossa kuin kilon painoja.

Viime kerrasta on tosiaan vuosia. Tänään tulin ajatelleeksi että miksi himputissa? Vaikka olen enemmän yksintreenaaja, olen myös selkeästi fuskaaja. Skippaan aina käsitreenin, katson ihan liikaa puhelinta ja vaikka hyviä salipäivä toisinaan onkin, saan itsestäni niin paljon enemmän irti tunneilla. Ohjaajan tsemppauksella, musiikilla ja ehkä ihan vaan silläkin tiedolla ettei kesken tunnin kehtaa ovesta poiskaan luikkia.
En tosin ole koskaan edes halunnut paeta paikalta. Nautin tänään BodyPumpista niin paljon, että merkkasin jo kalenteriini Pumpit kuukaudeksi eteenpäin. Haluan saada vanhat painot takaisin tankoon ja heittäytyä treeniin täysillä.

 

Olen siis viimeinen saanut aikaiseksi hylätä pienen pappasalin, missä soi vain humppa. Vapaapainoalue oli niin pieni, ettei siinä edes mahtunut kääntyä ja ryhmäliikuntatunteja ei ollut koko ketjulla koko maassa saatavilla.
Nyt pääsin blogin kautta testaamaan täysin päinvastaista salia. Tunteja on airjoogasta Les-Milsseihin ja vapaapainoaluekin isoin näkemäni! Esport Bristol, olen salitaivaassa!

Treenijutut on aina ollut täällä suosittuja ja mietin, että olisi kiva ottaa teidät jotenkin mukaan tähän hommaan? Vapaakäyntejä, tai tutustumistunteja? Olisiko teillä jotain tunteja mitä ehkä haluaisitte itse päästä Bristolissa testaamaan?
Tuntikuvaukset löytyy täältä.

 

 

 

Yhteistyössä Esport*

 

Tags: