Katukeittiöt, ruokavaunut. Pidän niistä paljon, mutta nyt voisin ehkä pystyttää teltan yhden sellaisen viereen ja syödä päivät läpeensä tacoja. Kärryn nimi on Tortilla House -Fresh mex grill.

 

Sellainen valkoinen vaunu, missä on vihreän limen kuva ja se kököttää Kampissa, Navy Jerreysin edessä Pohjoisella Rautatiekadulla.  
Sieltä saa todella maukkaita possutacoja (ja kaikkea muutakin, mutta uskokaa kun sanon, että possu)!

 

Tuo taco – mikä on täynnä raikkaita lisukkeita, kolmea eri kastiketta (mukaan lukien suosikkiani chipotlea), minkä possu on mureaa ja jotenkin ihanan makeaa. Koko komeuden päälle puristetaan vielä limen mehut ja kastikkeen sotkemin sormin yritetään ottaa haukku ilman että koko komeus valuu rinnuksillesi. Ja jos onnistut olet hetken taivaassa.

 

Okei, ehkä vähän liioittelen, mutta ainakin pidät siitä. Kaikki ovat tähän mennessä pitäneet.

 

Minä kärkipäässä, jos ette ole vielä huomanneet. Olenkin jotenkin huolestuttavan hurahtanut näihin. Otan aina kolme possutacoa (8,70€)  ja vaikka täytynkin jo puolessa välissä en koskaan voi lopettaa syömistä. Ensimmäisen kerran ostin tacot kotiin mukaani, mutta maistoin niitä pysähdyttyäni liikennevaloihin ja arvatkaa vaan oliko yhtään tacoa enää jäljellä kun saavuin (viiden minuutin matkan jälkeen) kotiini. Ei ollut ei.

 

Lisäksi olen käynyt Fresh mex grillissä syömässä kolme possutacoa nyt jo kolmesti viikossa. Vieroitusta kiitos.
Tai seuraavalla kerralla vain possuburrito.

 

Tortilla House
Pohjoinen Rautatiekatu 28
ma – pe: 11:00 – 22:00
la: 13:00 – 22:00

   
 
   

 

Tiedättehän, että pidän sushista. Mielestäni edelleenkin kaupungin parasta saa sushibareista (Uuudenmaankatu, Freda ja Korjaamo), mutta yllättävän hyvää saa myös pikkuisesta kahvilasta Iso Roobertinkadulta Punavuoresta.

 

BoomRoomissa jos missä hinta kohtaa laadun ja tämä on juuri se paikka, minne me Laurin kanssa pistäydymme, kun haluamme pikaisesti hyvän setin sushihimoomme.

 

Viimeksi otimme 10 palan annokset ja tuorepuristettua omenamehua. Istahdimme pikkuiselle terassille ja hotkimme tyytyväisinä palaset poskiimme. (Ja mehu kaikessa yksinkertaisuudessaan oli ihanaa!)
Maha täyttyi ja lompakosta hupeni n.10euroa. Ei paha.

 

 

Boom Room
Iso Roobertinkatu 46c

ma – ti: 8:00 – 16:00

 

ke – pe: 8:00 – 18:00

 

la: 10:00 – 17:00

Viime torstaina mentiin seitsemän lautasen kautta saaristoon ravintola A21:ssä. Ei siinä cocktailbaarissa, vaikka samaa lafkaa onkin ja cocktailejakin löytyi. Tämä on se A21 ruokaravintola Kalevankadulla. Pieni ja tunnelmallinen. Kiva vessakin ja hyvä palvelu.

Laurin isä vei meidät sinne syömään seitsemän ruokalajin teemamenun. Ja olinhan tietty aivan haltioissani. Mikään ei ole mahtavampaa kuin mahdollisimman monta lautasta eri ruokia!

Menu – saaristoretki, alkoi keittiön tervehdyksellä, minkä jälkeen pöydässä vieraili; muikkua, vasikankieltä, kampasimpukkaa, siikaa, karitsaa, mustikkamaitoa ja suklaakakkua!
Yllätyksekseni taisin pitää vasikankielestä eniten. Hassua, mutta nautin kyllä muutenkin jokaisesta haarukallisesta.

Ajoitus illallisemme oli loistava. Olimme juuri edellisenä iltana juhlistaneet Laurin kanssa neljä vuotta kestänyttä virallista seurustelutaivaltamme ja syöneet sen kunniaksi hurjan hienosti alle kymmenen euron sushilounaan.
Järkeiltiin, että mitäs sitä nyt kahtena iltana peräkkäin porskuttaisi hienoissa ravintoloissa. Sen sijaan käytiin kävelyllä (vanhukset), kiertelemässä kaupungilla ja illalla ajauduttiin juhlimaan ystäviemme kanssa vielä myöhään yöhön (teinit).
Eipä muuten käyty ostamassa mitään Louis Vuittoneita eikä edes kukkia. Päätimme jo aikoja sitten, että kesäbudjettimme menee tänä kesänä elämiseen, ei materiaan.
Joku siinä huolettomassa päivässämme tuntui aidommalta näin. Ehkä sitten ensi vuonna – viiden vuoden kunniaksi jotain muuta, mutta katsotaan sitä sitten vuoden päästä 🙂

Mekko – Nanso by Katri Niskasen
Kengät – Zara
Laukku – Mulberry